Rohmutaanko osinkoverotuksella eläkerahoja valtion kassaan?

Kun osinkojen verotusta on "uudistettu" ponnekkaasti viime aikoina, niin onko siinä yhteydessä pidetty silmällä myös eläkerahoja. Kun eläkeyhtiöt kuten Varma ja Ilmarinen ovat sijoittaneet kertynyttä eläkevarallisuutta, jota lienee pitkälti yli 100 miljardia, niin eläkeläisille on siten pystytty maksamaan eläkkeitä tuon kerääntyneen varallisuuden tuotoilla, esim. koroilla ja osingoilla. Nyt valtio pyrkii osinkoverotuksen kiristämisen konstilla siirtämään valtion kassaan yhä enenevää osuutta siitä rahasta, mikä on ajateltu eläkkeitten maksuun eläkeläisille. Summat ovat suuria ja suuri on myös valtion havittelema osuus eli pienistä puroista kasaantuu massiivinen määrä lisärahaa valtion kassaan. Kovin omituista on myös se, että suuri osuus eläkevarallisuudesta on niitten palkanansaitsijoitten eläkekertymää, jonka palkanansaitsijaliikkeen yhden mahtipuolueen puheenjohtajana Urpilainen itse toimii. Onko ministeri Urpilaisella työväenliikeen antamaa valtakirjaa olla lohkaisemassa eläkerahoja valtion kassaan?
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei nykyajan moraalilla (=moraalittomuus) mitään valtakirjoja tarvita, mitään ei edes hävetä vaan ihan suoraan varastetaan, huijataan, petetään niin paljon kuin keretään ennenkuin jäädään kiinni mutta ei se kiinnijääminenkään mitään merkitse poliitikon kohdalla, samat konnat ovat ja pysyvät edelleen ministereinä ja hallituksessa vaikka mitä olisivat tehneet.
Suomessa rikolliset ovat kaapanneet vallan, luultavasti jo 90-luvun lamassa kun tällaiseksi suorastaan painajaismaiseksi on mennyt tämän maan toiminta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waskihanska kirjoitti:

Kun osinkojen verotusta on "uudistettu" ponnekkaasti viime aikoina, niin onko siinä yhteydessä pidetty silmällä myös eläkerahoja. Kun eläkeyhtiöt kuten Varma ja Ilmarinen ovat sijoittaneet kertynyttä eläkevarallisuutta, jota lienee pitkälti yli 100 miljardia, niin eläkeläisille on siten pystytty maksamaan eläkkeitä tuon kerääntyneen varallisuuden tuotoilla, esim. koroilla ja osingoilla. Nyt valtio pyrkii osinkoverotuksen kiristämisen konstilla siirtämään valtion kassaan yhä enenevää osuutta siitä rahasta, mikä on ajateltu eläkkeitten maksuun eläkeläisille. Summat ovat suuria ja suuri on myös valtion havittelema osuus eli pienistä puroista kasaantuu massiivinen määrä lisärahaa valtion kassaan. Kovin omituista on myös se, että suuri osuus eläkevarallisuudesta on niitten palkanansaitsijoitten eläkekertymää, jonka palkanansaitsijaliikkeen yhden mahtipuolueen puheenjohtajana Urpilainen itse toimii. Onko ministeri Urpilaisella työväenliikeen antamaa valtakirjaa olla lohkaisemassa eläkerahoja valtion kassaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu