Muutama lastenohjelma 90-luvun lopulta

Moiks,

olis hakusessa pari lasten ohjelmaa 90-luvun lopulta. Moni lapsuuden piirretty on tunnistettu, mutta tässä olis muutama miltä puuttuu nimi.

Ensimmäinen on perinteisesti piirretty animaatio, jonka päähahmona oli pieni elefantti(eikä siis neljällä jalalla konttaava elefantti vaan enemmänkin eläin jolla on ihmisen ominaisuuksia). Sarjassa oli yksi kohtaus jossa tämä päähenkilö oli jossain kartanossa keskellä yötä ja siellä oli kait joku kirja. Ja kohtauksen ilmapiiri oli uhkaava. Hirveästi muuta en tästä sarjasta muista....Tuli YLE.ltä 90-luvun aikana, uskoisin.


Ja sitten vielä olisi yksi ohjelma mikä nyt ei ole piirretty mutta miltä puuttuu nimi.
Kyseessä siis peliohjelma, jota veti Jaana Pelkonen . Ei siis ole Tilt, vaan tämä ohjelma tuli jonkun aikaa Nelosen aamuissa 90-luvun lopulla, samoihin aikoihin kun tulivat esimerkiksi Tosi Viilee Haamujengi ja Pikku Lulu. Ohjelmassa alakouluikäiset pelasivat kilpaa esimerkiksi Running Wildia ja Diddy Kong Racingia, pääpalkintona oli yleensä pleikkari tai N64-konsoli.

Kiitoksia vastauksista,
53457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensimäisestä hakukohteesta tulee eitämättä ensimäisenä mieleen Babar, mutta se se tuskin on sillä kaikkihan tietää Babarin :). Ei myöskään mene ihan yhteen tuon uhkaavan ilmapiirin kanssa. Mieleeni pälähti toisaalta sellainen ohjelma kuin ''Ernesti vamppyyri''. Se sopisi tuohon ''uhkaavaan ilmapiiriin'' En tiedä oliko ihan tuolla nimellä suomessa mutta se nyt ei liene pääasia. Tosiaan piirretyssä esiintyy vamppyyri, joka toisaalta muistuttaa aika paljon elefanttia. Jokaisessa jaksossa esiintyy jonkinlainen tilanne, joka loppuu siihen että Vamppyyrifantti herää sängystään huomaten nähneensä vain unta. Tässä olisi video yhdestä jaksosta: http://www.youtube.com/watch?v=PjXBLxRFi3M

Toisesta ohjelmasta sen verran, että eikö kyseessä ollut yksinkertaisesti vain ohjelma nimeltä ''Game''. En ole ihan varma mutta näin muistelisin :)

Äänestä

Hei, tattis vastauksista =). Ensimmäinen saattoi hyvinkin olla tuo Ernest-vampyyri, varsinkin jos se tuli Yleltä.

"Game" peliohjelman nimenä... kuulostaa jotenkin niin itsestäänselvyydeltä, että todennäköisesti sen nimi oli juurikin se. Eihän noihin aikoihin tullut muita peliaiheisia ohjelmia kuin Tilt, Game Over, ja tämä Game.

Äänestä

Enpä nyt lähtenyt uutta ketjua tekemään...

Nyt olisi eräs toinen piirretty hakusessa. Kyseessä on Yleltä 90-luvun alkupuolella tullut piirrossarja. Jaksojen teemana toimi yleensä kansansadut, yhtenä esimerkkinä Tulilintu. Siis tämä tarina jossa jousimies joka löytää Tulilinnun sulan. Lopussa tämä hahmo astuu kiehuvaan pataan, josta hän sitten nousee pois entistä uljaanpana. Kuningas on ihmeissään ja hyppää itse pataan ja kuolee. Näin jousimiehestä tulee kuningas.

Toisen jakson teemana oli avaruus. Siinä joku perhe matkustaa avaruuteen, mukanaan tohtori nimeltä Sputnik. Mutta tämä tohtori onkin huijari ja jossain kohtaa yrittää hankkiutua muista retkikunnan jäsenistä eroon, muttei kuitenkaan onnistu siinä. Lopussa ryhmä palaa maahan ja kaksoisolento pidätetään.

Mahtaisiko ollut venäläistä tuotantoa tai itä-eurooppalaista tuotantoa...

Äänestä

Nelosen peliohjelma oli Blast.

Äänestä

Kultaiset sadut oli yks kansansatu sarja tuohon aikaan. Poika oli ivan nimeltään ja ratsasti taikaponilla. Lopulta tsaari hyppäsi itse niihin kiehuviin patoihin joista ivan nousi uljaana mutta tsaari ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


QQQQQQQ1 kirjoitti:

Moiks,

olis hakusessa pari lasten ohjelmaa 90-luvun lopulta. Moni lapsuuden piirretty on tunnistettu, mutta tässä olis muutama miltä puuttuu nimi.

Ensimmäinen on perinteisesti piirretty animaatio, jonka päähahmona oli pieni elefantti(eikä siis neljällä jalalla konttaava elefantti vaan enemmänkin eläin jolla on ihmisen ominaisuuksia). Sarjassa oli yksi kohtaus jossa tämä päähenkilö oli jossain kartanossa keskellä yötä ja siellä oli kait joku kirja. Ja kohtauksen ilmapiiri oli uhkaava. Hirveästi muuta en tästä sarjasta muista....Tuli YLE.ltä 90-luvun aikana, uskoisin.


Ja sitten vielä olisi yksi ohjelma mikä nyt ei ole piirretty mutta miltä puuttuu nimi.
Kyseessä siis peliohjelma, jota veti Jaana Pelkonen . Ei siis ole Tilt, vaan tämä ohjelma tuli jonkun aikaa Nelosen aamuissa 90-luvun lopulla, samoihin aikoihin kun tulivat esimerkiksi Tosi Viilee Haamujengi ja Pikku Lulu. Ohjelmassa alakouluikäiset pelasivat kilpaa esimerkiksi Running Wildia ja Diddy Kong Racingia, pääpalkintona oli yleensä pleikkari tai N64-konsoli.

Kiitoksia vastauksista,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu