Suurliitto syntymässä !!!!!

Ja nimeksi tullee Hypnoosin Sekasoppaliitto.
8160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eiköhän se tulee olemaan yhtiö- tai konsernimuotoinen? Shy on keskittänyt toimintaansa osakeyhtiöön. Osakeanti tai osakkeiden uusjako on edessä H-liiton sulautuksessa.

Äänestä

Yhtiö on syntymässä. Neuvotteluja tehty salassa. Nimiehdotuksiakin on ollut.
Pian kuullaan asiasta.

Äänestä

Sori ninmimerkki Moelanen, muuta ei ole kovinkaan fiksua käyttää edes savolaisittain toisen nimimerkkiä! Pitäisiköhän rekistöröidä tämä Moilanen`Tälläisen paskasivun vuoksi en näe sitä vaivaa...
Voinen kertoa yllläoleville että paskaa jauhatte!
Mitään yhdentymisneuvotteluja ei ole käyty. Ja vie aika monta vuotta aika jos sellaisiin ryhdytään. Prosessin tulos yhden kokouksen päätös!
Tuo aito Moilanen
P.S. Sekaannuksien välttämiseksi olkoot tämä viimeinen Moilasen viesti tällä seinämällä. Jatkossa muut ovat feikkejä!

Äänestä

Tämä juttu on todella hauska. Asia on päätetty jo kulisseissa, mutta kukaan ei tiedä mistään ja mitään ei olla kuultu.
Koko asia lähti siitä liikkeelle, kun valviralaiset suggerit suunnitteleivat liiton perustamista ja ovat aikeissa lähteä koko maallikkoliitosta. Ja sekus pelotti näitä maallikoita ja nyt pitää perustaa yhtenäinen suurjärjestö.
No.. ennen kesää kajataa tieto ihmisille, mutta ei ihmisiä kiinnosta koko juttu.
Suggerit ja muut loitsulentäjät kun luulee, että kaikki puhuu heistä.

Voi voi

Äänestä
  • Siltä vaikuttaa. Valmiina on jo osakeyhtiö. Se voi toimia joustavammin kuin yhdistyslain alainen r.y. Nimien vaihdoksilla voidaan karistaa mielistä erilaiset "pulmat" viranomaisten kanssa (Kaupparekisteri, Tietosuojavaltuutettu, Kuluttajavirasto jne). Omavalvontasotkut jäävät taakse kun liikkeenharjoitus siirtyy uuden nimen alle.

    Äänestä

No nysse tulee..Suomen mahtavain maalikkoliitto, ku HL ja SHY yhdistyy. Asiaa käsitellään seuraavilla HL:n päivillä Riksussa.
Ja mitähän tästä seuraa..itkua ja taistelua verissäpäin. Osa eroaa ja osa tekee itsarin ..

Äänestä

Mikähän mahtaa olla uusi hypnoosi-järjestön nimi ?
Taitaa tulla kova kädenvääntö asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moelanen kirjoitti:

Ja nimeksi tullee Hypnoosin Sekasoppaliitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu