Jalkapallossa pitää muuttaa taktiikkaa vastustajan mukaan

Eli jos kohdataan heikompi maa niin silloin pitää hyökätä enemmän.
Tuollainen esitys jossa vedettiin sumppuun Espanjaa vastaan oli oikea taktiikka mielestäni ja sitten pyrittiin vastaiskuihin.
Mutta toki Riihilahti sanoi että ei siellä ihan kaikkien pelaajien tarvitsisi olla puolustusalueella että ois pari, kolme vapaana ylempänä.
Esim jos Ranskaa vastaan oltaisiin pelattu tällä taktiikalla niin uskallanm väittää että oltaisiin päästy kenties tasapeliin.
Sitten jos kohdataan joku Ruotsi niin silloin myös pitäisi pelata puolustusvoittoisemmin koska Ruotsi on parempi ku Suomi jolloin Suomen täytyy hakea tasapeli vähintään eikä ainakaan mitään rumaa tappiota.

Tarkka, organisoitu puolustuspeli näyttäisi toimivan Suomella HYVIN.
Ja vastaiskut.
Suomi on ollut ongelmissa pelin rakentamisessa hyökkäysalueen rangaistusalueella eikä olla päästy kunnolla maalintekopaikkoihin mutta nyt Mixu älysi muuttaa sitä taktiikkaa.
Toki itsekin olin sen taktiikan kannattajia koska uskon pallokontrolliin MUTTA näyttää että se taktiikka ei vain toimi Suomella oikein, ja ei ainakaan tämä joulukuusi taktiikka.
Ehkä sitä pallokontrollia voisi hakea vähän järkevämmällä taktiikalla, mutta se edellyttää kyllä sen että ihan kaikki Suomen pelaajat eivät saisi tulla puolustusalueelle kuten Espanja pelissä sillä silloin kuten nähtiin eka puoliajalla hyökkäyspeli oli olematonta.
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Justniin, Suomi pärjää nimen omaan joukkueena koska ei pelaajat ole niin kovia kansainväliselle tasolle ja mainitsemaasi pallokontrolliin. Samaa mieltä myös että Riihilahti oli oikeassa ja tarkoitti nimen omaan että pukin merkitys puolustamiseen oli niin vähäinen että olisi ollut parempi että pukki olisi ollut paljon korkeammalla odottamassa vastahyökkäyksiä, jotta espanjan puolustuksesta ainakin muutama olisi sidottu miettimään puolustamista.

Äänestä

Suomella pitäisi olla vaan sitä pätevää hyökkäyskalustoa sinne kärkeen. Viime kesän mestarienliiga finaalin toisinto oli tuo peli ja taktiikka. Chelsealla oli vaan hiukan vaarallisempi hyökkäyskalusto, Drogba.

Pukki on valitettavasti vain varjo entisestään peliajan puute näkyy kunnossa ja pallovarmuudessa. Muutaman vuoden päästä tilanne muuttuu, kun Pohjanpalo on kypsä maajoukkueeseen. Luulen, että Joel olisi hoitanut kotiin ainakin yhden noista Pukin hukkaamista paikoista. Tosin niin olisi Teemukin, jos olisi pelikokemusta alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juha82friikki kirjoitti:

Eli jos kohdataan heikompi maa niin silloin pitää hyökätä enemmän.
Tuollainen esitys jossa vedettiin sumppuun Espanjaa vastaan oli oikea taktiikka mielestäni ja sitten pyrittiin vastaiskuihin.
Mutta toki Riihilahti sanoi että ei siellä ihan kaikkien pelaajien tarvitsisi olla puolustusalueella että ois pari, kolme vapaana ylempänä.
Esim jos Ranskaa vastaan oltaisiin pelattu tällä taktiikalla niin uskallanm väittää että oltaisiin päästy kenties tasapeliin.
Sitten jos kohdataan joku Ruotsi niin silloin myös pitäisi pelata puolustusvoittoisemmin koska Ruotsi on parempi ku Suomi jolloin Suomen täytyy hakea tasapeli vähintään eikä ainakaan mitään rumaa tappiota.

Tarkka, organisoitu puolustuspeli näyttäisi toimivan Suomella HYVIN.
Ja vastaiskut.
Suomi on ollut ongelmissa pelin rakentamisessa hyökkäysalueen rangaistusalueella eikä olla päästy kunnolla maalintekopaikkoihin mutta nyt Mixu älysi muuttaa sitä taktiikkaa.
Toki itsekin olin sen taktiikan kannattajia koska uskon pallokontrolliin MUTTA näyttää että se taktiikka ei vain toimi Suomella oikein, ja ei ainakaan tämä joulukuusi taktiikka.
Ehkä sitä pallokontrollia voisi hakea vähän järkevämmällä taktiikalla, mutta se edellyttää kyllä sen että ihan kaikki Suomen pelaajat eivät saisi tulla puolustusalueelle kuten Espanja pelissä sillä silloin kuten nähtiin eka puoliajalla hyökkäyspeli oli olematonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu