voisiko jouku kertoa vastauksen minulle

hei! katselen tv7 kanavaa ja käyn joskus kokouksessakin minulle on monesti käynyt niin että kun olen istumassa tvn ääreen ja väsynyt siinä melkein nukahtamassa myös autossakin kun en aja myös nukkumaan menossakin tulee sellainen voimakas aivan kuin sähkö kulkisi pitkin päästä kehoon ja siinä samassa tulee valtavan hyvä olo myös on suoraan sydämeen mennyt myös on tuntunut aikasemmin sormenpäissäkin en osaa sitä tarkoin sanoin sanoa mutta kaikki on tuntunut hyvältä t. mikkelistä mies
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskovaisena voin ajatella, että Pyhä Henki koskettaa sinua. Itselläni joskus unen ja valveen rajalla iahn kuin surahtaa päässä ja silloin säpsähdän jos olen nukahtamssa. Komeus ei ole kyllä erikoisen miellyttävä jos ei ihan ihan hirveäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin sähkö kirjoitti:

hei! katselen tv7 kanavaa ja käyn joskus kokouksessakin minulle on monesti käynyt niin että kun olen istumassa tvn ääreen ja väsynyt siinä melkein nukahtamassa myös autossakin kun en aja myös nukkumaan menossakin tulee sellainen voimakas aivan kuin sähkö kulkisi pitkin päästä kehoon ja siinä samassa tulee valtavan hyvä olo myös on suoraan sydämeen mennyt myös on tuntunut aikasemmin sormenpäissäkin en osaa sitä tarkoin sanoin sanoa mutta kaikki on tuntunut hyvältä t. mikkelistä mies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu