Sairasta mustasukkaisuutta vai jotain muuta..??

Olen nyt ihan pihalla. Rakastan miestä jonka olen tuntenut yli 10vuotta, suhde on nyt kestänyt puolisen vuotta - ja valitettavasti alkoi kummallakin kun olimme vielä edellisissä suhteissa..
Intohimo ja rakkaus oli alkuun jotain aivan uskomatonta. Mutta sitten aloin epäilemään. Minusta se alkoi siitä että mies etääntyi. Hän on masentunut ja hänellä on pakkoliikkeitä ym.
Mutta epäilykseni että hän pettää ovat vaan pahentuneet. Tuntuu ettei ole töissä, silloin kun sanoo olevansa, tekstailee paljon, ei voi yhtäkkiä käyttää tiettyä julkista kulkuneuvoa. Minusta outoja juttuja. Lisäksi tiedän hänen valehdelleen exälleen suht isosta asiasta.
Olen jo pari kertaa ollut niin epätoivoinen, että olen sanonut kuulleeni että hänellä on toinen ja katsonut miten reagoi. On kieltänyt kaiken ja sanonut että kaikki on päässäni. Ja ongelmien jälkeen suhteemme on jatkunut.
En pysty lopettamaankaan, koska rakastan ja luulen että en todellisuudessa usko näitä epäilyjä.
Olo on vaan kaiken takia niin epävarma, ikävä kierre jolla vain työnnän häntä pois.
Tiedän että minulla on ongelmia, käyn psykiatrilla, eikä lapsuuteni ollut mikään hyvä. Ei ole helppoa luottaa ihmisiin.

Mutta en silti ole ihan varma mihin uskoa.
Mies sanoo rakastavansa minua.
Mitä teen??!
1377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Välillä tuntuu että Hän on joku narsisti, joka selittää vaikka mustan valkoiseksi ja välillä tuntuu että minä olen tässä se jotenkin sairas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdghdfghfgh kirjoitti:

Olen nyt ihan pihalla. Rakastan miestä jonka olen tuntenut yli 10vuotta, suhde on nyt kestänyt puolisen vuotta - ja valitettavasti alkoi kummallakin kun olimme vielä edellisissä suhteissa..
Intohimo ja rakkaus oli alkuun jotain aivan uskomatonta. Mutta sitten aloin epäilemään. Minusta se alkoi siitä että mies etääntyi. Hän on masentunut ja hänellä on pakkoliikkeitä ym.
Mutta epäilykseni että hän pettää ovat vaan pahentuneet. Tuntuu ettei ole töissä, silloin kun sanoo olevansa, tekstailee paljon, ei voi yhtäkkiä käyttää tiettyä julkista kulkuneuvoa. Minusta outoja juttuja. Lisäksi tiedän hänen valehdelleen exälleen suht isosta asiasta.
Olen jo pari kertaa ollut niin epätoivoinen, että olen sanonut kuulleeni että hänellä on toinen ja katsonut miten reagoi. On kieltänyt kaiken ja sanonut että kaikki on päässäni. Ja ongelmien jälkeen suhteemme on jatkunut.
En pysty lopettamaankaan, koska rakastan ja luulen että en todellisuudessa usko näitä epäilyjä.
Olo on vaan kaiken takia niin epävarma, ikävä kierre jolla vain työnnän häntä pois.
Tiedän että minulla on ongelmia, käyn psykiatrilla, eikä lapsuuteni ollut mikään hyvä. Ei ole helppoa luottaa ihmisiin.

Mutta en silti ole ihan varma mihin uskoa.
Mies sanoo rakastavansa minua.
Mitä teen??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu