Kun ei ole ketään, kelle tästä enään voisin/viitsisin enään puhua, niin purkaudutaan sitten tänne.. Jos saisin tämän pois mielestä.
Viime kesänä tapasin paikallisessa baarissa unelmieni miehen. Katseet jumittui toisiimme ja se oli menoa saman tien. En ollut koskaan harrastanut yhdenyön suhteita, mutta niin vain huomasin tulevani kotiin tuon upeuksen kanssa..
Tämän jälkeen tapailtiin ja soiteltiin epäsäännölisen säännöllisesti reilun kk:n ajan. Joka kerta tuon miehen taas nähdessäni jalat menivät veteliksi ja mielessä oli vain ajatus"ei voi olla todellinen!".
Sain viestin:"Musta tuntuu, että olisin valmis parisuhteeseen sun kanssas"
Olin onnesta soikeana ja sitten..
Hän katosi.
Ei vastausta viesteihin, ei soittoja, ei mitään..
Kunnes loppukesästä tuli viesti, jossa selitti jotain ympäripyöreitä ja halusi tavata. OK, tavataan vain, mutta milloin? Ikinä ei ajat sopineet, kunnes vihdoin kyllästyin jatkuvaan pomppimiseen ja laitoin viestiä, että unohdetaan koko juttu.
Ja siihen se jäin. Minä tyhmä, tyhmä, tyhmä!!!! Miksi en antanut meille ja miehelle vielä tilaisuutta!
Ja mitä pidemmälle aika kuluu, sen vaikeampaa on kuvitella, miten asian saisin enään korjattua.
Joka ainoa ilta huudan ajatuksissani tuolle miehelle, että tämä tajuaisi vielä kerran yrittää ottaa yhteyttä.
Tai yritän keksiä "veruketta", millä itse voisin/kehtaisin tuota unelmieni miestä lähestyä..
Harmittaa niin v***sti!!
Ja samalla toivon, että kun kerran jo aijemminkin sattumalta törmättiin, niin jospa se tapahtuis taas uudestaan..
Huoh. Elämä on..
Viime kesänä tapasin paikallisessa baarissa unelmieni miehen. Katseet jumittui toisiimme ja se oli menoa saman tien. En ollut koskaan harrastanut yhdenyön suhteita, mutta niin vain huomasin tulevani kotiin tuon upeuksen kanssa..
Tämän jälkeen tapailtiin ja soiteltiin epäsäännölisen säännöllisesti reilun kk:n ajan. Joka kerta tuon miehen taas nähdessäni jalat menivät veteliksi ja mielessä oli vain ajatus"ei voi olla todellinen!".
Sain viestin:"Musta tuntuu, että olisin valmis parisuhteeseen sun kanssas"
Olin onnesta soikeana ja sitten..
Hän katosi.
Ei vastausta viesteihin, ei soittoja, ei mitään..
Kunnes loppukesästä tuli viesti, jossa selitti jotain ympäripyöreitä ja halusi tavata. OK, tavataan vain, mutta milloin? Ikinä ei ajat sopineet, kunnes vihdoin kyllästyin jatkuvaan pomppimiseen ja laitoin viestiä, että unohdetaan koko juttu.
Ja siihen se jäin. Minä tyhmä, tyhmä, tyhmä!!!! Miksi en antanut meille ja miehelle vielä tilaisuutta!
Ja mitä pidemmälle aika kuluu, sen vaikeampaa on kuvitella, miten asian saisin enään korjattua.
Joka ainoa ilta huudan ajatuksissani tuolle miehelle, että tämä tajuaisi vielä kerran yrittää ottaa yhteyttä.
Tai yritän keksiä "veruketta", millä itse voisin/kehtaisin tuota unelmieni miestä lähestyä..
Harmittaa niin v***sti!!
Ja samalla toivon, että kun kerran jo aijemminkin sattumalta törmättiin, niin jospa se tapahtuis taas uudestaan..
Huoh. Elämä on..
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin minuakin.