Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Miksi kuningatar siitä närkästyy. Juuri näin hän on menetellyt pyrkien lakaisemaan maton alle isänsä natsiasiat ja kertonut natsijutuista vasta painostuksen alla jokunen vuosi sitten.
0Äänestä
samavaan
Lisäyksenä Kallen huorareissut ja mafiosoyhteydethän tiedetään ihan yleisesti.
0Äänestä
tasapuolistako
Miksi Silvia laitetaan tilille isänsä asioista? Kuva on todellakin törkeä! mietippä omalle kohdallesi!
0Äänestä
---------
tasapuolistako kirjoitti:
Miksi Silvia laitetaan tilille isänsä asioista? Kuva on todellakin törkeä! mietippä omalle kohdallesi!
Eikä Silvia itse ole koskaan ollut natsi. Jos Silvian isä on ollut natsi, se ei missään nimessä tee Silviasta natsia. Sitä paitsi Silvia on itse sanonut, ettei tiennyt isänsä olevan natsi kuin vasta jokin aika sitten. Media on julma ja haluaa vain loukata Silviaa. Ja vaikka Silvia olisikin tiennyt aina isänsä olevan natsi, kuinka moni siitä julkisesti edes puhuisi? En minä ainakaan pitkin kyliä huutelisi, että isäni olisi ollut natsi!
0Äänestä
mitässitten?
tottakai se käy vieraissa!niinhän tekee miehet muutkin.
0Äänestä
varmasti ahdistavaa!
Onneksi kukaan ei ole vastuussa vanhempien teoista. Kaikki asiat ei ole julkisia!Onneksi!
0Äänestä
eipeittelyä
Niimpä, mutta Ruotsin kuningatar on aivan eri asia kuin tehtaansussu, jonka isä voi olla vaikka mahtavin natsi! Lisäksi kuningattaren tulee rehellisesti kertoa myös kansalle pääelättäjilleen taustansa, mutta eipä ollut eukolla munaa siihen.
0Äänestä
juu u
Eis silvia puhunut telkussa et oli mennyt vuosia kun asioita tutkittiin ja selvitettiin? hieno ja hyvä ihminen silvia on
0Äänestä
estevictuuria
Moni kakku päältä kaunis!Silviakin pelkkää kauneuskirugin suorittamaa naaman kiristystä, silikonia ja ylimeikkausta. Siinä todella kaunis ihminen!
0Äänestä
älä marise
vanhetessaan moni julkkis menee kohotteleen . ei se rumenna ihmisen sisäistä kauneutta
0Äänestä
Jjkjbvkk
Kalle Kustaan äidin isä, eli hänen isoisänsä oli Carl Eduard Sachsen-Coburg-Gothan prinssi ja kuningatar Victorian pojan poika. Niin hän oli todellinen luuseri ja mm natsipuolueen jäsen ja natsisaksan punaisenristin PJ, joka osallistui mm kehitysvammaisten teloituksiin. Natsi verta virtaa ruotsin kuninkaallisissa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Saako rva Kuningatar likaisen työn lisää myös?!
Silvia on tehnyt valituksen monesta lehdestä, lehdistä jotka julkaisi tuo satiirisen volakuvan. Silvia loukkaantui.
http://www.expressen.se/nyheter/drottning-silvia-anmaler-flera-tidningar/
http://www.expressen.se/nyheter/experter-domer-ut-hovets-forklaring/
http://www.expressen.se/kultur/konst-och-juridik/
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Miksi kuningatar siitä närkästyy. Juuri näin hän on menetellyt pyrkien lakaisemaan maton alle isänsä natsiasiat ja kertonut natsijutuista vasta painostuksen alla jokunen vuosi sitten.
Lisäyksenä Kallen huorareissut ja mafiosoyhteydethän tiedetään ihan yleisesti.
Miksi Silvia laitetaan tilille isänsä asioista? Kuva on todellakin törkeä! mietippä omalle kohdallesi!
Eikä Silvia itse ole koskaan ollut natsi. Jos Silvian isä on ollut natsi, se ei missään nimessä tee Silviasta natsia. Sitä paitsi Silvia on itse sanonut, ettei tiennyt isänsä olevan natsi kuin vasta jokin aika sitten. Media on julma ja haluaa vain loukata Silviaa. Ja vaikka Silvia olisikin tiennyt aina isänsä olevan natsi, kuinka moni siitä julkisesti edes puhuisi? En minä ainakaan pitkin kyliä huutelisi, että isäni olisi ollut natsi!
tottakai se käy vieraissa!niinhän tekee miehet muutkin.
Onneksi kukaan ei ole vastuussa vanhempien teoista. Kaikki asiat ei ole julkisia!Onneksi!
Niimpä, mutta Ruotsin kuningatar on aivan eri asia kuin tehtaansussu, jonka isä voi olla vaikka mahtavin natsi!
Lisäksi kuningattaren tulee rehellisesti kertoa myös kansalle pääelättäjilleen taustansa, mutta eipä ollut eukolla munaa siihen.