Janottaako vanha suola vai ei?

Hyvät suomi24:sen kanssa käyttäjät, Kertoisiko joku oman näkemyksensä meidän tilanteesta?

Minun ja nykyisen mieheni välille syntyi kipinää ennen kuin hän oli kokonaan eronnut entisestään, ja nyt olemme seurustelleet vuoden ajan. Suhde on muuten kaikin puolin omasta näkemyksestä oikein hyvällä pohjalla, mutta ongelmaksi on nyt tullut hänen eksänsä.
Hän pitää silloin tällöin yhteyttä eksäänsä, ja hänen perustelunsa yhteydenpidolle on se, että he erosivat hyvissä väleissä. Itse olen 3 vuoden takaiseen eksääni silloin tällöin yhteydessä (ja sekin vain yhteisen kaveripiirin takia) Mutta epäilystä ja mustasukkaisuutta aiheuttaa se, että aina kun hän keskustelee eksänsä kanssa esim facebookissa, messengerissä tai tekstaten, hän uppoutuu siihen täysin, eikä huomioi mitään muuta siinä sivussa tapahtuvaa (esim jos sanon jotain hänelle) ja muutenkaan ei osoita normaaliin tapaansa huomiota minua kohtaan. Keskustelua ei kuitenkaam tietääkseni ole usein (pari kertaa kuussa?) Kerran asian kun otin puheeksi, niin sen jälkeen hän ei ole enään myöntänyt keskustelevansa eksänsä kanssa, (johtunee todennäköisesti siitä että tietää minun kantani asiaan), mutta varma olen siitä että ei ole kyseessä hänen hyvä ystäväkään (koska muiden kavereiden kohdalla täysin uppoutumista keskusteluun tai muuta ei ilmene)

Joten kertokaa joku oma näkemyksennebtilanteesta,, janottaako häntä vanha suola, vai olenko vain vainoharhainen tms? Miten itse toimisitte tämmöisessä tilanteessa?
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onnistuin tämän saman keskustelun tekemään 3 kertaan tänne, kaikki pikkusen eri muodossa xD syynä kännykän jatkuva jumiutuminen, vastailkaa johki näistä kolmesta :'D saatte ihan itse päättää :D

Äänestä

vaikeahan sitä on keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa jos tietokoneella yhden kanssa oikeasti juttelee niin ei sitä kovin pysty samaan aikaan sinuun keskittymään

Äänestä

ihan tervettä pitää suhteet kunnossa entisiin.. eikä se haittaa vaikka oot vähän mustis kunhan muistat sanoa sen myös kaverillesi. Thät's life.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vainoharhainen? kirjoitti:

Hyvät suomi24:sen kanssa käyttäjät, Kertoisiko joku oman näkemyksensä meidän tilanteesta?

Minun ja nykyisen mieheni välille syntyi kipinää ennen kuin hän oli kokonaan eronnut entisestään, ja nyt olemme seurustelleet vuoden ajan. Suhde on muuten kaikin puolin omasta näkemyksestä oikein hyvällä pohjalla, mutta ongelmaksi on nyt tullut hänen eksänsä.
Hän pitää silloin tällöin yhteyttä eksäänsä, ja hänen perustelunsa yhteydenpidolle on se, että he erosivat hyvissä väleissä. Itse olen 3 vuoden takaiseen eksääni silloin tällöin yhteydessä (ja sekin vain yhteisen kaveripiirin takia) Mutta epäilystä ja mustasukkaisuutta aiheuttaa se, että aina kun hän keskustelee eksänsä kanssa esim facebookissa, messengerissä tai tekstaten, hän uppoutuu siihen täysin, eikä huomioi mitään muuta siinä sivussa tapahtuvaa (esim jos sanon jotain hänelle) ja muutenkaan ei osoita normaaliin tapaansa huomiota minua kohtaan. Keskustelua ei kuitenkaam tietääkseni ole usein (pari kertaa kuussa?) Kerran asian kun otin puheeksi, niin sen jälkeen hän ei ole enään myöntänyt keskustelevansa eksänsä kanssa, (johtunee todennäköisesti siitä että tietää minun kantani asiaan), mutta varma olen siitä että ei ole kyseessä hänen hyvä ystäväkään (koska muiden kavereiden kohdalla täysin uppoutumista keskusteluun tai muuta ei ilmene)

Joten kertokaa joku oma näkemyksennebtilanteesta,, janottaako häntä vanha suola, vai olenko vain vainoharhainen tms? Miten itse toimisitte tämmöisessä tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu