Kihlakunnansyyttäjä teki Köyliön perusturvajohtajasta syyttämättäjättämispäätöksen syksyllä 2009. Päätös ei perustunut mihinkään sellaiseen seikkaan joka olisi päätöksen oikeuttanut vaan kyse oli taas, kuten saman kunnan sosiaalityöntekijän asiassakin, perättömän lausuman antamisesta oikeudessa, ainoastaan siitä, ettei viranomaisia haluta asettaa rikoksistaan syytteeseen, olivatpa todisteet rikoksentekijää vastaan kuinka kiistattomat tahansa.
Tein siis tänään asiassa valtakunnansyyttäjänvirastoon tutkintapyynnön jossa vaadein perusturvajohtajaa vastaan nostettavaksi syytteen ja samalla vaadein että kaikki minua koskevat asiakirjat ovat oikaistava jotka eivät perustu totuuteen eli ovat todistamattomia väittämiä, eksäni / tuttavapiirinsä tekemiä perättömiä lastensuojeluilmoituksia jotka kyseinen perusturvajohtaja jätti tutkimatta ja teki ilmoituksista sinällään virallisia lausuntoja joita käytettiin minua vastaan. Kyseinen tutkintapyyntöni perustuukin nimenomaisesti lausuntoon jossa perusturvajohtaja käyttänyt perätöntä tietoa, ja joka on poliisin rikostutkinnassa todettu paikkansapitämättömäksi tiedoksi. Kyseinen perusturvajohtaja on kieltäytynyt asiakirjaa oikaisemasta vaikka asiaa vaadein henkilötietolakiin perustuen ja perusturvajohtaja perusteli päätöstään olla oikaisematta asiakirjaa koska kyseessä oli jo vanha asia. No. Minä kyllä ajan oikeuden toteutumiseksi asiaa niin kauan että vääryydet tulevat oikaistuiksi.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuka maksaa? Miten yhteiskunta mahdollistaa kaikenlaisten ammattivalittajien hommelit? Kuinka paljon tälläisten tyhjien tutkintapyyntöjen käsittely vie aikaa,muuten tärkeitten asioiden hoidosta? Kuka suojelee viranhaltijoilta jatkuvita kiusanteoilta ja valituksilta? Mielestäni toistuvien häiriköintien tekijät pitäisi laittaa vastuuseen?
Kuka maksaa melkein 8 vuoden aiheettoman huostaanoton? Verraten kalliita virkarikoksia tällaiset yhteiskunnalle. Niin, kuka maksaa, heh. Ja sinäkö siis paheksut viranomaisten rikosten tutkimisen? Voi taivahan jumala joidenkin ihmisten yksinkertaisuutta.. Entä jos nämä tällaiset rikokset olisivat kohdistuneetkin sinuun itseesi? Antaisitko asian olla?
Kyllä ne huostaaottoasioiden ihmiset on ihan oma lajityyppinsä. Minä en ole, enkä joudu tuon tyyppisten asioiden kanssa tekemisiin.
Minä paheksun yhteikunnalle aiheutettuja kuluja. Ja sinä kuulut niihin, jotka niitä aiheuttaa..näemmä.
Varmaan suurin osa vanhemmista haluaisi pitää lapsensa lähellään, eivät he lapsiaan huostaan vapaaehtoisesti laita. Ei tarvita kuin yksi perätön kantelu jollekin sosiaalitädille niin silloin ensimmäisenä huostaanotetaan lapset vanhemmiltaan.
On valtavan kallista yhteiskunnalle, nämä lasten laitos ym. sijoitukset. Monta kertaa olisi halvempi vaihtoehto jos annettaisiin jonkinlaista apua kotiinpäin vaikka kotiavustajan ym. muodossa. Siksi aikaa, että perhe pääsisi jaloilleen.
Tämä kyseinen huostaanotto tehtiinkin tieten tahtoen, lausuntoja vääristämällä- tai oikeammin laatimalla lausuntoja perättömien lasyensuojeluilmoitusten perusteella, niitä mitenkään tutkimatta mutta nyt niistä joutuu ko. sosiaalijohtaja viimein vastuuseen. En ymmärrä tänne kirjoittelevia joiden mukaan viranomaisia ei saisi saattaa rikoksistaan vastuuseen, maksoi se sitten yhteiskunnalle mitä tahansa. Eiköhän tilanne kuitenkin johdu lakia rikkoneesta viranomaisesta eikä minusta.
Kylä näi o. Vankilatkin on täynnä syyttömiä. hhhahhahhahaahhahah
Samaa mieltä. Itessä ei ole mitään vikaa,viranomaiset ihan hupia vievät lapsia hyviltä vanhemmilta. Kun tuo magnus saisikin jotain aikaiseksi mut kun vuosikaudet huutaa eikä mitään tapahdu nii se kertoo vaan siitä että vika on huutajassa
Eivät suinkaan vieneet hupia vaan kostoksi.. Ja saanhan minä aikaiseksi. Se vaan kestää koska viranomaiset suojelevat toisiaan, vai onko tällainen sinulle ihan uusi tieto? Ja onhan sosiaaliviranomaisen oikeudessa antama perätön lausumakin nyt tutkinnassa, jonka tutkinnan määräsi valtiosyyttäjä aloitettavaksi. Luuletko että sellainen tutkimus määrätään aloitettavaksi ilman vahvaa näyttöä?
Hyvä Magnus, otapa yhteyttä. Mul on tietoa paljon.
Otin jo yhteyttä mutta et ole tainnut vielä huomata..
Sinulle kanssa on postia laitettu.
Ei ollut sähköpostissa mitään..
Yksityisviestitilasi on täynnä eikä sinne voi lähettää nyt