Keskustelua kirjoista ja lukukokemuksista

Olen lukenut Paolo Cohellon kirjoista tähän mennessä kaksi.Nämä ovat Veronica päättää kuolla ja Yksitoista minuuttia.Nämä hänen kirjansa ovat saaneet minut ajattelemaan paljon ihmistä ja elämää.Oletko lukenut hänen kirjojaan? Halusin kuulla mielipitetä?Tänään pitäisi saapua minulle postitse Alkemisti,hänen tunnetuin kirjansa.En malta odottaa että pääsen lukemaan!

Eilen luin Pasi Lampelan Kiusaajat.Minulla on saattanut ainakin tähän asti olla välillä paljonkin aikaa lukukokemusteni vällillä.En tiedä paljonko tämä vaikuttaa ajatuksiini lukemistani kirjoista.Välillä luen monta kirjaa peränjälkeen.

Kiusaajia ennen taukoa oli ollut joitakin kuukauksia.En tiedä siis kuinka paljon tämä vaikutti lukukokemukseeni mutta kirja ei juurikaan puhutellut minua.Muutamaa hyvää kohtaa lukuunottamatta.Kirja käsittelee ulkopuolisuudentunnetta,sisäisiä ja ulkoisia kiusaajia.Ja kuvaa murrosikäisen pojan matkaa poikuudesta mieheyteen.

Yleensä aina kun olen lukenut jonkun kirjan,niin olen pitänyt tästä kirjasta ja lukukokemuksesta valtavasti.Nyt ei niin käynyt.Toki tiedän ettei toinen kosketa samalla lailla kuin taas toinen.Haluaisin kuulla mielipiteitä jos joku on lukenut kyseisen kirjan tai kirjoittajan tekstejä?

Tarkoitukseni on siis nyt alkaa tänne kirjoittamaan lukukokemuksiani.Ja toivottavastii saada keskustella niistä muiden kanssa.

Mielelläni kuulisin myös muita lukukokemuksia ja kirja-, ja kirjailia suosituksia! Aoin laittaa niitä tänne itsekkin.
5175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aiheet jotka luettelin mitä kirja käsittelee:Ulkopuolisuuden tunne,sisäiset ja ulkoiset kiusaajat ja kasvu poikuudesta mieheyteen,ovat aiheena kiinostavia.Minä en vain saanut kirjasta sitä mitä odotin.Eli että se käsitttelisi laajemmin ja jotenkin syvemmin kyseisiä aiheita.Mielipiteitä?

Äänestä

Paolo Cohellon kirjojen ystävät sairastavat ns. huonon maun syndroomaa. Luet sontaa, Yäk!

Äänestä
  • Coelho nauraa räkänaurut niille miljoonille hupsuille ikäneidoille, jotka lukevat hänen ällöttöviä tekeleitään.

    Äänestä

Näin on. Pöllö Kahelin kirjoista pitävät vain älykääpiöt.

Äänestä

Alkemisti on yksi maailman huonoimmista kirjoista, silkkaa pazkaa joka sivu. Sopii kuitenkin oksennuslääkkeeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linkki1 kirjoitti:

Olen lukenut Paolo Cohellon kirjoista tähän mennessä kaksi.Nämä ovat Veronica päättää kuolla ja Yksitoista minuuttia.Nämä hänen kirjansa ovat saaneet minut ajattelemaan paljon ihmistä ja elämää.Oletko lukenut hänen kirjojaan? Halusin kuulla mielipitetä?Tänään pitäisi saapua minulle postitse Alkemisti,hänen tunnetuin kirjansa.En malta odottaa että pääsen lukemaan!

Eilen luin Pasi Lampelan Kiusaajat.Minulla on saattanut ainakin tähän asti olla välillä paljonkin aikaa lukukokemusteni vällillä.En tiedä paljonko tämä vaikuttaa ajatuksiini lukemistani kirjoista.Välillä luen monta kirjaa peränjälkeen.

Kiusaajia ennen taukoa oli ollut joitakin kuukauksia.En tiedä siis kuinka paljon tämä vaikutti lukukokemukseeni mutta kirja ei juurikaan puhutellut minua.Muutamaa hyvää kohtaa lukuunottamatta.Kirja käsittelee ulkopuolisuudentunnetta,sisäisiä ja ulkoisia kiusaajia.Ja kuvaa murrosikäisen pojan matkaa poikuudesta mieheyteen.

Yleensä aina kun olen lukenut jonkun kirjan,niin olen pitänyt tästä kirjasta ja lukukokemuksesta valtavasti.Nyt ei niin käynyt.Toki tiedän ettei toinen kosketa samalla lailla kuin taas toinen.Haluaisin kuulla mielipiteitä jos joku on lukenut kyseisen kirjan tai kirjoittajan tekstejä?

Tarkoitukseni on siis nyt alkaa tänne kirjoittamaan lukukokemuksiani.Ja toivottavastii saada keskustella niistä muiden kanssa.

Mielelläni kuulisin myös muita lukukokemuksia ja kirja-, ja kirjailia suosituksia! Aoin laittaa niitä tänne itsekkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu