Lentoyhtiö Air Baltic avaa uuden lentoreitin Suomesta Kyproksell

Lentoyhtiö Air Baltic avaa uuden lentoreitin Suomesta Riian kautta aurinkoiselle Kyprokselle. Tähän asti Larnakaan on lennetty Suomesta lähinnä valmismatkalaisia, mutta kesäkaudella Kypros on myös omatoimilomakohde



Air Baltic lentää Larnakaan 16 huhtikuuta - 19 lokakuuta 2013 välisenä aikana kerran viikossa, lauantai-iltaisin. Paluulento Larnakasta lähtee sunnuntain puolella, mikä on syytä huomioida matkaa varattaessa. Lentoaika esimerkiksi Helsingistä koneenvaihtoineen Riiassa on hieman yli viisi tuntia. Air Balticilla on yhteys Larnakaan myös Lappeenrannasta, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta.

Kypros on ollut vuosikymmeniä yksi suomalaisten suosituimmista valmismatkakohteista ja saarelle operoivat suurimmat matkanjärjestäjät kuten Aurinkomatkat, Finnmatkat, Tjäreborg ja Lomamatkat. Saari sopii erinomaisesti myös omatoimilomakohteeksi, sillä turismin myötä saaren hotellitarjonta on monipuolinen ja jokaiseen matkabudjettiin sopiva. Muutaman hengen ryhmälle kiinnostava valinta voivat olla myös loma-asunto tai hostelli.
0179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


fly high kirjoitti:

Lentoyhtiö Air Baltic avaa uuden lentoreitin Suomesta Riian kautta aurinkoiselle Kyprokselle. Tähän asti Larnakaan on lennetty Suomesta lähinnä valmismatkalaisia, mutta kesäkaudella Kypros on myös omatoimilomakohde



Air Baltic lentää Larnakaan 16 huhtikuuta - 19 lokakuuta 2013 välisenä aikana kerran viikossa, lauantai-iltaisin. Paluulento Larnakasta lähtee sunnuntain puolella, mikä on syytä huomioida matkaa varattaessa. Lentoaika esimerkiksi Helsingistä koneenvaihtoineen Riiassa on hieman yli viisi tuntia. Air Balticilla on yhteys Larnakaan myös Lappeenrannasta, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta.

Kypros on ollut vuosikymmeniä yksi suomalaisten suosituimmista valmismatkakohteista ja saarelle operoivat suurimmat matkanjärjestäjät kuten Aurinkomatkat, Finnmatkat, Tjäreborg ja Lomamatkat. Saari sopii erinomaisesti myös omatoimilomakohteeksi, sillä turismin myötä saaren hotellitarjonta on monipuolinen ja jokaiseen matkabudjettiin sopiva. Muutaman hengen ryhmälle kiinnostava valinta voivat olla myös loma-asunto tai hostelli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu