Geoffrey Giulianon elämäkerta Paul McCartneysta paljastaa Maccan lähes John Lennonin veroiseksi kusipääksi ja myös rahanahneeksi kitupiikiksi - varsinaiseksi rockin Roope-sedäksi:
http://www.wingspan.ru/bookseng/giuliano/contents.html
Ennen muuta McCartneyn tyrannimaisuus ja kiittämättömyys musiikkikollegoitaan kohtaan tulee hyvin esiin tekstistä, välillä suoraan, välillä rivien välistä. Paljastuu hyvin se, ettei Macca siedä lähistöllään kriittisiä ääniä, vaan ympäröi itsensä mieluummin sykofanttisilla joo-miehillä ja nyökyttelijöillä. Tämä osaltaan kai selittää sen, miksi McCartneyn sooloura on keskinkertaisuudessaan ja mitäänsanomattomuudessaan ollut niin valtava pettymys verrattuna Maccan Beatles-tuotantoon. Monikaan ei ole uskaltanut sanoa McCartneylle suoraan: "Tuohan on täyttä skeidaa! Yritä nyt edes!"
http://www.wingspan.ru/bookseng/giuliano/contents.html
Ennen muuta McCartneyn tyrannimaisuus ja kiittämättömyys musiikkikollegoitaan kohtaan tulee hyvin esiin tekstistä, välillä suoraan, välillä rivien välistä. Paljastuu hyvin se, ettei Macca siedä lähistöllään kriittisiä ääniä, vaan ympäröi itsensä mieluummin sykofanttisilla joo-miehillä ja nyökyttelijöillä. Tämä osaltaan kai selittää sen, miksi McCartneyn sooloura on keskinkertaisuudessaan ja mitäänsanomattomuudessaan ollut niin valtava pettymys verrattuna Maccan Beatles-tuotantoon. Monikaan ei ole uskaltanut sanoa McCartneylle suoraan: "Tuohan on täyttä skeidaa! Yritä nyt edes!"
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kenen tahansa tuotanto verrattuna Beatlesiin tuntuu mitättömältä. Maccan tuotanto on esim. Ramia myötenon haukuttu aika suotta. Lisäksi viimeiset älpykät ovat vallan mainioita. Ne eivät luo suunnatonta uutta, mutta näinhän se
Maccan luonteenpiirteet ovat kyllä olleet tiedossa. Perheihminen kyllä. Viimeisen päälle. Eikä halua tulla kuvatuksi yksityishenkilönä.
Kumpaakaan mainittua Beatlea ei voi syyttää kusipääksi.Meille musiikinkuuntelijoille he ovat musiikin esittäjiä tai sen tekijöitä ja yksityiselämä on yksityiselämää.Lennon&McCartney olivat yhdessä parhaimmillaan.Macca pitää muutamaa vuotta 60-luvulla vieläkin kulta-aikana,jolloin laulut syntyivät aivoriihenä kahdella kitaralla nenät vastakkain.Riimejä heiteltiin toisen muokattavaksi ja metaforat ja elämäntuska ymmärrettiin niinkuin vain parasta kaveria voi ymmärtää.Macca arvioi prosenteissa osuuttaan eri biiseissä,muuta arviota ei oikein voi käyttää.
Ukon soolo uralta löytyy vaikka kuinka paljon hyvää musiikkia.Ei tietenkään kaikki,niinkuin ei Beatles-tuotannostakaan.
Ai niin,eikös kitupiikki lahjoittanut miljoona puntaa v. 2004 tsunamin uhreille.
"Kumpaakaan mainittua beatleä ei voi syyttä kusipääksi."
He olivat todellisia Kusipäitä. paskakasoja, ihmisinä.
McCartneyn soolo uralta löytyy hyvää musiikkia...no ehkäpä sitten näin...mutta ei yhtä ainutta beatles kauden tasoista melodiaa...ei yhtä ainutta..
Mistä tiedät , että he olivat k-päitä ja p-kasoja ihmisinä? Siitä, kun joku sanoo kirjassaan niin? Kenties tunsit heidät ja hengailitte kimpassa? Vai kateusko se vain nostaa päätään?
Kirjoihin pitää aina suhtautua varauksella ja varsinkin sellaisiin, joissa haukkujen kohde ei voi kertoa omaa versiotaan asioista. Jälkeenpäin on helppo haukkua ketä tahansa ja niin myös yleensä tehdään. Elämänkertakirjat ovat niitä juttuja täynnä. Haastatellut ihmiset ja "läheiset työkaverit" ovat kovia värittämään tarinoita ja kirjoittaja muokkaa juttuja hieman lisää. Totuus voi olla jotain muuta.
Olipa John ja Paul sitten mitä tahansa, niin hyviä biisejä he tekivät. Lauluja, jotka soivat tänään ja huomenna. Lauluja, joita soitetaan ja lauletaan joka paikassa.
juu, nerokkaita biisejä tekivät.
mutta ei ole mitään syytä kyseenalaistaa lukemattomia todistajia jotka kertovat 4jästä beatlesta ihmisinä.
hakkasivat muun muassa erään miehen ilman mitään syytä niin pahasti, että uhrin jalka ei Koskaaan enää parantunut entiselleen. Beatles Anthologysta kuulee George Harrisonin version erittäin raa asta ja raukkamaisesta pahoinpitelystä.
Ihmisinä aivan nolla kerhossa. hirviöitä.
Beatleseistä kannattaa lukea useampi kuin yksi teos. Osa kirjoittajista korostaa Lennonin ja osa McCartneyn merkitystä, ja haluaa vain tehdä isoja otsikoita, jotta oma kirja myisi mahdollisimman hyvin.
Jos rock-muusikkoja alkaa esimerkiksi arvostelemaan sen mukaan kuka on käyttänyt huumeita ja kuka ei, niin jäljellä ei taida jäädä muita kuin Sir Cliff Richard.
Hyvää lukemistoa.