No tässähän tämä.

Kirjoittelin kerran Vesnnosta ja lupasin käydä ihan paikanpäällä- No kävinhän minä.Kävin entisillä synnyin- ja nuoruusvuosieni asuinpaikoilla. Todellakin vain kävin.
Kovin paljon on paikkakunta muuttunut ja tekee mieli sanoa että huonompaan suuntaan. Oliko minulla niin huono ajankohta vai mistähän johtui,että näitä "kaljaveikkoja oli aika paljon liikkeellä ?
En jäänyt pohtimaan sitä vaan jatkoin matkaani Viitasaaren kautta pohjoiseen.
Viitasaaresta tuli mieleeni kauppias.olikohan Leevi Pätynen joka aikoinaan kirjoitteli pakinoita mm. "Humusaaren vallattomat urokset" ,"Kalliit ovat housujeni lunnaat" ja taisi olla sellainenkin kuin "Korpraali ratsastaa aaseilla" No se oli sitä aikaa se. Pätynen oli muuten Hietarannan osulassa kauppiaana.No tottahan "Korpraali" antoi potkut. Yhdestä kirjoituksesta tekee vielä mieli mainita. Eräs lehtileike sanomalehti
Karjalaisesta.Pakina on vuosien takaa ja sen on kirjoittanut Jukka Niskanen. Entisiä Vesantolaisia hänkin. Pari vuotta nuoruudestaan asunut Vesannolla.En ole varma mutta luulen niin että hän on "Veksi" Niskasen poika. Veksihän oli aikoinaan urheiluohjaajana Vesnnolla. Jukka oli käynyt kerran syntymäsijoillaan ja se kuulemma riitti. Oli aika synkkäsävyinen pakina. Tottapuhuen onhan Vesantolaisista 90 % kunnon kansalaisia.Asiat vain menee niin että se 10 % tahtoo pilata koko paikkakunnan maineen.Käyn taas ensi kesänä tarkastamassa tilanteen. Hyvää vuodenjatkoa vain kaikille!
2286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiinnostaisi tietää, missä ja milloin pakinoita olisi julkaistu?

Äänestä

Vesanto on paratiisi Pielaveteen verrattuna., Kaikessa vilppi ja petos pielavedellä mukana.Ravintola/keilahalliyrittäjä kehuskeli jopa julkisesti Savon Sanomissa kuinka kova oli lainailemaan veljensä kanssa ilman lupaa. Väitti jopa että olisi ystäviä Keiteleellä.No pitää tässä sanoa että se ei tee kenestäkään ystävää jos on samassa työpaikassa tai tervehtii jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


x-mainari kirjoitti:

Kirjoittelin kerran Vesnnosta ja lupasin käydä ihan paikanpäällä- No kävinhän minä.Kävin entisillä synnyin- ja nuoruusvuosieni asuinpaikoilla. Todellakin vain kävin.
Kovin paljon on paikkakunta muuttunut ja tekee mieli sanoa että huonompaan suuntaan. Oliko minulla niin huono ajankohta vai mistähän johtui,että näitä "kaljaveikkoja oli aika paljon liikkeellä ?
En jäänyt pohtimaan sitä vaan jatkoin matkaani Viitasaaren kautta pohjoiseen.
Viitasaaresta tuli mieleeni kauppias.olikohan Leevi Pätynen joka aikoinaan kirjoitteli pakinoita mm. "Humusaaren vallattomat urokset" ,"Kalliit ovat housujeni lunnaat" ja taisi olla sellainenkin kuin "Korpraali ratsastaa aaseilla" No se oli sitä aikaa se. Pätynen oli muuten Hietarannan osulassa kauppiaana.No tottahan "Korpraali" antoi potkut. Yhdestä kirjoituksesta tekee vielä mieli mainita. Eräs lehtileike sanomalehti
Karjalaisesta.Pakina on vuosien takaa ja sen on kirjoittanut Jukka Niskanen. Entisiä Vesantolaisia hänkin. Pari vuotta nuoruudestaan asunut Vesannolla.En ole varma mutta luulen niin että hän on "Veksi" Niskasen poika. Veksihän oli aikoinaan urheiluohjaajana Vesnnolla. Jukka oli käynyt kerran syntymäsijoillaan ja se kuulemma riitti. Oli aika synkkäsävyinen pakina. Tottapuhuen onhan Vesantolaisista 90 % kunnon kansalaisia.Asiat vain menee niin että se 10 % tahtoo pilata koko paikkakunnan maineen.Käyn taas ensi kesänä tarkastamassa tilanteen. Hyvää vuodenjatkoa vain kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu