vetäytyy tellua katsomaan eikä juuri puhu eikä pukahda kun tulen väsyneenä duunista kotiin. Teen tosi pitkää päivää ja vaativaa duunia ja mies on työtön. Olen loukkaantunut kun kehtaa vielä huutaa tai sitten ei oo kuulevinaankaan. Nukkuu myös sohvalla ja seksiäkään ei oo enää juuri lainkaan, ei edes viikonloppuisin aina. Tilanne on jatkunut näin muutaman kuukauden.Olen yrittänyt ottaa asiat puheeksi mutta ei ole ongelmia hänen mielestään. Alan väsyä ja mietin että pitäisikö laittaa lusikat jakoon. Yhdessä on asuttu kohta kaksi vuotta. Onko kukaan muu vastaavassa tilanteessa?
Mies korottaa ääntään ja
Työn orja
3320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No, sitä ottaa vaan kuuluvasti pattiin, kun se on työtön ja sulla on duuni. Kateellisnen ja itsearvostus pohjalukemissa.
Onko muka ihan uus asia sulle? Ei luulis olevan.
Kannusta sitä rakkaudellasi hakemaan ittelleen mieluinen duuni, niin loppuu se kiukuttelu ja äänen korottaminen, saatpa nähdä. Energiabuustia se vaan kaipaa eikä mitään syyttämistä.
Minä kannustaisin miestä häipymään, siinä sitä energiabuustia kerraksi kun ei enää voikaan loisia rikkaan naisen sohvamopsina.
Hei, listaapa kaikki ne syyt, jonka vuoksi haluat jatkaa tuo miehen kanssa. Tuliko pitkä lista?
Sitten listaa ne syyt, joiden vuoksi oikeasti haluat jatkaa juuri tuon miehen kanssa. Tuliko pitkä vai lyhyt lista?
Tee ratkaisusi pitemmän listan perusteella.