Volvo V50 2.0D -04 moottori ei ota kierroksia

Volvo V50 2.0D -04 moottori ei ota kierroksia, tyhjäkäyntiä enempää. Silloin kun auto suostuu ottamaan kierroksia niin toimii normaalisti. Mutta kun on seissyt, aamustartilla vika tulee uudestaan esille. Vika esiintyy muutamien viikkojen/kuukausien välein esiintynyt vajaan vuoden sisällä. Valtuutettu huolto on tutkinut autoa jo 5 kertaa, mutta vika ilmenee aina uudestaan ja uudestaan. Valtuutettu huolto on uusinut ruiskun suuttimet - mutta ei vaikuttanut asiaan.
Myös muutkin huollot on tehty merkkiliikkeessä ja ajallaan.
1511048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Valitettavasti monet nykykorjaamot vain lukevat testerillä viat ja jos ei näytä mitään sanotaan ettei vikaa pystytä löytämään. Alkaa olla harvassa ammattitaitoiset mekaanikot jotka pystyvät paikallistaman vian ilman että tietokone kertoo mikä on rikki.

Itsellä oli kans käyntiongelmia ja auto tutkittiin monella korjaamolla, mukaanlukien merkkihuollossa, mutta eivät löytäneet vikaa. Sain itse vian selville lukemalla nettifoorumeita ja etsimällä tietoa kyseisistä käyntiongelmista. Viaksi minulla osoittautui imusarjan tiiviste, nykykorjaamot eivät löydä sellaista vikaa autosta jossa ei ole anturia joka mittaa imuvuotoja.

En nyt sano että sinulla olisi imusarjan tiiviste hajalla mutta kannattaa varsinkin merkkikohtaisilta foorumeilta etsiä tietoa ja hakea tietoa kirjoittamalla nuo oireet googleen.

Äänestä
  • Autokorjaamot jotka oikeasti hallitsevat vian tutkinnan ovat harventuneet lähinnä siitä syystä että kukaan ei halua maksaa ns "turhasta työstä" eli siis vian tutkinnasta.
    Varmasti semmoinen korjaamo kyllä löytyy joka sen vian suostuu tutkimaan mutta jos sen vian tutkinnan tekee tuntityönä ei se varmasti ihan halpaa ole.

    Äänestä

Sitäpä se on.
Ihmiset luulevat ostavansa auton, mutta saavat muovisen elektroniikkahelvetin jonka vikoja yritetään etsiä toisella elektroniikkaroskalaatikolla. Oikeasta autosta kokenut asentaja paikallistaa vian melkoisen usein jo käyntiäänestä...

Äänestä

Minulla oli omassa Volvossa aivan samat viat kun sinulla. Käytin autoa tampereella pienessä volvo korjaamolla. Korjaaja tiesi heti että kyse on sammutin läpässä. Se kun ei toimi, niin kone saa väärää seosta, ja ei toimi kunnolla. Kun Läppä taas aukeaa, niin toimii normaalisti. Itselle se vaihdettiin ja sen jälkeen on ollut ongelmaton.

Äänestä

Vika saattaa löytyä kaasupolkimesta. jos siinä on potikassa katkos tms. niin moottorinohjaus ei saa tietoa siitä että kuljettaja painaa kaasua eikä kierrokset moottorissa tietenkään lähde nousemaan.

Äänestä

Itselläni on sama ongelma auto lähtee huonosti käyntiin, jos painaa kaasupoljinta niin kierrokset nousee n.1200 rpm. Dieselsuodatin vaihdettu toimi viikon. EGR- venttiili putsattiin toimi viikon. Tämä ongelma vain talvisin. Voisinko saada korjaamon nimen tietooni, missä käytit sitä autoasi Tampereella "Volvo v50" ? Hullossa sanoivat että oli egr jumissa ja myöskin polttoainaletkut suodattimen vieressä oli lytyssä, nekin uusittiin sama vika alkoi jälleen. Alkaa menemään hermo, kun auto muuten toimii hyvin ja normaalisti, jopa kerran teki tämän kesken ajonkin ihan yht´äkkiä. Moottori pitää samalla erikoista surinaa ja käyntiääni on räpättävä, eli varmaan siksi kun käy vajaalla.

Äänestä

VV50, itselläni on tismalleen sama ongelma omassa Volvo S40 2.0D autossani. Onko ongelmasi jo ratkennut? Mikä ratkaisi?

Äänestä

Täällä v50 2010 volvo ottaa 3000 kierrokset testeri näyttää ei vika koodeja vaihdettu pakokaasun joku tunnistin .ilmamassa mittari.polttoaineen paineen tunnistin mitä vikakoodi lukija herjasi aiemmin

Äänestä

Onko tähän tullut selvyytä, mikä oli vikana?

Äänestä

Auton öljynvaihto _ luuletko että ne vaihdetaan kun viet huoltoon.
Ei vaihdeta vaihdon jälkeen kun katsot öljytikkuun se on mustaa MÖNJÄÄ.

Kun viet huoltoon jää katsomaan ainakin öljynvaihto.

aina itsellä autonhuolto rahastus on pelannut vain kassalla. tahmeat mustat öljyt vuodesta toiseen.
Mutta nyt oli huoltomies joka OIKEASTI VAIHTOI ÖLJYT OVAT KIRKKAAT
VAALEANRUSKEAT.
OLKAAPA TARKKANA tästä lähtien tarkastan huollon jälkeen paikanpäällä
MINKÄ VÄRISTÄ ON ÖLJY.

Äänestä

aina sahataan silmään.

Äänestä

Jos oli diesel auto,,,,,? Ni öljy menee äkkiä mustaksi, vaikka olisi ollut kurkkaat öljyt

Äänestä

Suodattimet on luonnolisesti vaihdettu...????

Äänestä

Selvisikö tämä vika?

Äänestä

Tuleeko tähän päivitystä updeittia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Volvo -04 kirjoitti:

Volvo V50 2.0D -04 moottori ei ota kierroksia, tyhjäkäyntiä enempää. Silloin kun auto suostuu ottamaan kierroksia niin toimii normaalisti. Mutta kun on seissyt, aamustartilla vika tulee uudestaan esille. Vika esiintyy muutamien viikkojen/kuukausien välein esiintynyt vajaan vuoden sisällä. Valtuutettu huolto on tutkinut autoa jo 5 kertaa, mutta vika ilmenee aina uudestaan ja uudestaan. Valtuutettu huolto on uusinut ruiskun suuttimet - mutta ei vaikuttanut asiaan.
Myös muutkin huollot on tehty merkkiliikkeessä ja ajallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu