Kas kun Katainen ja ketkukumppaninsa eivät huomaa että omiakin kansalaisia voisi auttaa.. Oma suu lähinnäkö, heh. Ja pohjattomat taskut..
"Näemme nyt ensimmäistä kertaa, kuinka Punainen Risti useissa Euroopan maissa joutuu keskittymään kyseisen maan omien köyhien auttamiseen, sanoo ICRC:n pääjohtaja Yves Daccord lehden haastattelussa."
Päivitetty 2.1.2013 11:57, julkaistu 2.1.2013 11:52.
Punainen Risti varoittaa Eurooppaa nälkäkriisistä
STTLähetä palautetta toimittajalle.
Puute ja ahdinko kasvavat Euroopassa nykyisen talouskriisin seurauksena. Hätä on osissa Eurooppaa niin suurta, että Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC pitää Eurooppaa jo kriisialueena, kirjoittaa Politiken-lehti.
Miljoonilla eurooppalaisilla on jo nyt niin vaikeaa saada ruokaa pöytään, että Euroopan olisi syytä varautua samankaltaiseen liikehdintään kuin Pohjois-Afrikassa viime aikoina on ollut, järjestö varoittaa.
– Näemme nyt ensimmäistä kertaa, kuinka Punainen Risti useissa Euroopan maissa joutuu keskittymään kyseisen maan omien köyhien auttamiseen, sanoo ICRC:n pääjohtaja Yves Daccord lehden haastattelussa.
Esimerkiksi Kreikassa sikäläinen Punainen Risti on vararikon partaalla ja Espanjassa viime vuoden keräysvarat ohjattiin jo kokonaan omien kansalaisten auttamiseen."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.