Krav maga -itsepuolustusta lapsille ja nuorille Espoossa

Espoon Krav Maga Ry tarjoaa ensimmäisenä Suomessa krav maga -itsepuolustusta lapsille ja nuorille. Ilmoittautumis- ja infotilaisuus: Tapiolan Tennispuisto (Tuulikuja 1, Espoo) la 12.1.2013 klo 10.00. Harjoitukset ovat lauantaisin Tapiolan tennispuistossa, ja ensimmäiset harjoitukset la 19.1.2013.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on valitettava tosiasia. Espoon Krav Maga ry haluaa omalta osaltaan pienentää väkivallan mahdollisuutta tarjoamalla lapsille ja nuorille keinoja välttää väkivaltaisia tilanteita sekä toimintamalleja, joilla väkivaltatilanteesta voi selvitä, jos sellaiseen kaikista varotoimista huolimatta joutuu. Lisäksi yhdistys haluaa olla mukana lasten ja nuorten liikunnan ja liikuntakasvatuksen edistämisessä Suomessa.

Tammikuussa Espoon Krav Maga ry aloittaa kaksi lasten ja nuorten ryhmää (10–13 ja 14–16 -vuotiaat). Harjoitukset ovat lauantaisin Tapiolan Tennispuistossa. Harjoituksiin kuuluu sekä liikunnallisten perustaitojen että itsepuolustustaidon kehittämistä. Suuri osa itsepuolustustaidosta on taktiikkaa – keinoja välttää väkivaltaisiin tilanteisiin joutuminen.

Ohjaajina toimivat Mika Vainikainen ja Jonna Vainikainen. Molemmat ovat kansainvälisen Krav Maga Globalin kouluttamia aikuisten sekä lasten ja nuorten krav maga -ohjaajia. Lisäksi molemmilla on SLU:n 2-tason kamppailulajivalmentajakoulutus. Jonna on lisäksi Suomen Judoliiton EU2-tason valmentaja ja muksujudo-ohjaaja.

--------------------------------------------------------------------------------

MITÄ ON KRAV MAGA?

Krav maga on alun perin israelilainen itsepuolustusmenetelmä. Harjoittelun tarkoituksena on oppia selviytymään tehokkaasti väkivaltaisista tilanteista. Tekniikat perustuvat ihmisen luonnollisiin reaktioihin ja siksi ne on nopea omaksua. Lajissa ei kilpailla, vaan harjoittelu tähtää itsepuolustustaidon kehittämiseen ja terveyden edistämiseen itsepuolustusharjoittelun avulla.

LAPSIIN JA NUORIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA SUOMESSA

Poliisille ilmoitetuista lapsiin ja nuoriin kohdistuvista väkivaltarikoksista suurin osa on fyysisiä väkivallantekoja, joiden pääasialliset kohteet ovat poikia. Seksuaalisen väkivallan kohteista suurin osa on tyttöjä. Melkein puolet lapsiin kohdistuneesta fyysisestä väkivallasta tapahtuu ikätovereiden välillä. Näissä tilanteissa puolet väkivallan tekijöistä on alle 18-vuotiaita ja kolmannes alle 15-vuotiaita. Lapsilla katu ja koulu ovat yleisimmät väkivallan tapahtumapaikat. Alle kolmannes lasten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu perhepiirissä. Nuorten keskuudessa perheessä tapahtuvaa väkivaltaa on vain vähän. Perheessä tapahtuvat väkivallanteot jäävät muita useammin ilmoittamatta poliisille. (Lähde: Poliisin tietoon tullut lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta, Sanna-Mari Humppi 2008)

Lisätiedot: www.espoonkravmaga.fi
Tiedustelut: mika (at) espoonkravmaga.fi tai jonna (at) espoonkravmaga.fi
6683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo ei liity mitenkään perheväkivaltaan.

Vainoharhaisuuden viljely ja tappoliikkeiden leikkiminen on erikoista "Love ry:n" toimintaa.

Äänestä
  • Ainahan voi ottaa sitä väkivaltaista ihmistä kädestä kiinni ja ymmärtää.........

    Ja vaikka se löisikin, niin ei kun kädestä kiinni ja tehokkaampaa ymmärrystä peliin.....

    Äänestä

Nykyään Espoossa toimii erinomainen JSfighters-seura joka treenaa Tapiolassa. Seura kuuluu Suomen Krav Maga Liittoon jossa on hyvää porukkaa ja päteviä ohjaajia joilla on vuosien kokemus lajista. Jos haluaa treenata kunnon Magaa niin suuntakaa tänne. Sopii myös varttuneille treenajille. Sitten on myös Niittykummussa seura, taisi olla Nordic krav maga mutta en tunne sitä lainkaan.

Äänestä
  • Huutis

    Äänestä

Kannatan itsepuolustustaitoja! Koskaan ei tiedä milloin niistä on todella hyötyä ennenkuin itse joutuuu väkivallan kohteeksi .
Myöskin, harjoittelu pitää kropan kunnossa!

Äänestä

Uskaltaako enää auttaa hätätilanteessa olevia naisia,ilman että auttaja on lirissä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Love ry kirjoitti:

Espoon Krav Maga Ry tarjoaa ensimmäisenä Suomessa krav maga -itsepuolustusta lapsille ja nuorille. Ilmoittautumis- ja infotilaisuus: Tapiolan Tennispuisto (Tuulikuja 1, Espoo) la 12.1.2013 klo 10.00. Harjoitukset ovat lauantaisin Tapiolan tennispuistossa, ja ensimmäiset harjoitukset la 19.1.2013.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on valitettava tosiasia. Espoon Krav Maga ry haluaa omalta osaltaan pienentää väkivallan mahdollisuutta tarjoamalla lapsille ja nuorille keinoja välttää väkivaltaisia tilanteita sekä toimintamalleja, joilla väkivaltatilanteesta voi selvitä, jos sellaiseen kaikista varotoimista huolimatta joutuu. Lisäksi yhdistys haluaa olla mukana lasten ja nuorten liikunnan ja liikuntakasvatuksen edistämisessä Suomessa.

Tammikuussa Espoon Krav Maga ry aloittaa kaksi lasten ja nuorten ryhmää (10–13 ja 14–16 -vuotiaat). Harjoitukset ovat lauantaisin Tapiolan Tennispuistossa. Harjoituksiin kuuluu sekä liikunnallisten perustaitojen että itsepuolustustaidon kehittämistä. Suuri osa itsepuolustustaidosta on taktiikkaa – keinoja välttää väkivaltaisiin tilanteisiin joutuminen.

Ohjaajina toimivat Mika Vainikainen ja Jonna Vainikainen. Molemmat ovat kansainvälisen Krav Maga Globalin kouluttamia aikuisten sekä lasten ja nuorten krav maga -ohjaajia. Lisäksi molemmilla on SLU:n 2-tason kamppailulajivalmentajakoulutus. Jonna on lisäksi Suomen Judoliiton EU2-tason valmentaja ja muksujudo-ohjaaja.

--------------------------------------------------------------------------------

MITÄ ON KRAV MAGA?

Krav maga on alun perin israelilainen itsepuolustusmenetelmä. Harjoittelun tarkoituksena on oppia selviytymään tehokkaasti väkivaltaisista tilanteista. Tekniikat perustuvat ihmisen luonnollisiin reaktioihin ja siksi ne on nopea omaksua. Lajissa ei kilpailla, vaan harjoittelu tähtää itsepuolustustaidon kehittämiseen ja terveyden edistämiseen itsepuolustusharjoittelun avulla.

--------------------------------------------------------------------------------

LAPSIIN JA NUORIIN KOHDISTUVA VÄKIVALTA SUOMESSA

Poliisille ilmoitetuista lapsiin ja nuoriin kohdistuvista väkivaltarikoksista suurin osa on fyysisiä väkivallantekoja, joiden pääasialliset kohteet ovat poikia. Seksuaalisen väkivallan kohteista suurin osa on tyttöjä. Melkein puolet lapsiin kohdistuneesta fyysisestä väkivallasta tapahtuu ikätovereiden välillä. Näissä tilanteissa puolet väkivallan tekijöistä on alle 18-vuotiaita ja kolmannes alle 15-vuotiaita. Lapsilla katu ja koulu ovat yleisimmät väkivallan tapahtumapaikat. Alle kolmannes lasten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu perhepiirissä. Nuorten keskuudessa perheessä tapahtuvaa väkivaltaa on vain vähän. Perheessä tapahtuvat väkivallanteot jäävät muita useammin ilmoittamatta poliisille. (Lähde: Poliisin tietoon tullut lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta, Sanna-Mari Humppi 2008)

--------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot: www.espoonkravmaga.fi
Tiedustelut: mika (at) espoonkravmaga.fi tai jonna (at) espoonkravmaga.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu