Minulla on likainen olo.

Erosin kaksivuotta sitten pitkästä avioliitosta mieheni oli minulle ainoa olin 15vuotias kun aloimme seurustelemaan.
Nyt olen ollut ensimmäistäkertaa toisen miehenkanssa ja tunnen itseni todella huonoksi koska se oli vain yhden yön juttu, en ole ikinä ennen harrastanut seksiä missä ei ole mukana mitään muuta kuin himo.
41271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän tunteesi kun olet olet saman miehen kanssa niin kauan. Silloin on voimakas kiintymys ja luottamus siihen jota rakastit nuoresta saakka.

Muistikuvista on vaikea päästä eroon ja ne seuraavat mukanamme koko loppuelämän. On vaikeaa ja syyllistävää ryhtyä uuteen ja varsinkin satunnaiseen suhteseen.

Neuvoni on, että haet onneasi keskittymällä niihin asioihin, jotka koet itsellesi läheiseksi. Mahdollisen uuden kumppanin löydät ehkä jonain päivänä hitaasti kiiruhtaen. Irtosuhteilla pahoitat vain mielesi.

Lykkyä tykö!

Äänestä

Ehdotan irtosuhteiden maltillista lisäämistä, opit elämää ja tutustut uusiin ihmisiin, muutoin jäät vaikeroimaan menneen suhteen perään ja siinähän aikasi menee todella hukkaan!

Äänestä

Elämäsi jatkuu kuitenkin, mut kun meet eteenpäin, pidä mielessäsi järjestys.

Ensin tutustut uuteen mieheen ja sen jälkeen vasta sänkyyn, vaikka sit jäiskin satunnaiseks sekstailuks. Tiedät ja tunnet silloin henkilön, jonka kanssa oot viettänyt hyviäkin hetkiä, koska oot sänkyseuraksesi hyväksynyt
.
Sänkytouhuilla aloittaminen, suhteen toivossa, stressaa sua varmaan viel enemmän jos odotat, että sekstailun jälkeen, miehen poistuttua se ei enää pidäkkään yhteyttä, johon et enää ehkä saa yhteyttäkään.

Yhden yön suhteet varmaan onnistuu alun jälkeen, aina vaan helpommin, mutta kun niihin oppii, on vaikeampaa sit myöhemmin sitoutua ja löytää uusi suhde.
Kyllähän se jatkuva miesten vaihto voi olla kivaakin, mut aikaa myöten tulee kaipaus ja halu olla kuitenkin jonkun oma kulta ja haluttu kauemmin kuin ennen peiton alle menoa kuluvat tunnit.

Joten elä rauhallisesti eteenpäin, kyllä se uus ehdokas tulee jossain vastaan, eikä välttämäti ravintoloista, on niitä mahdollisuuksia maailma täynnä - - - ja vanhakin suhde saattaa palata uusiin uomiin, kun huomataan ettei se ruoho ookkaan vihreämpää aidan tuolla puolen

Äänestä

Olet ap niin kunnollinen naienn ja rakastanut yhtä miestä.Kyllä se olo menee ohi.Mutta älä tee moraalisi vastaisesti vaan ole ylpeä itsestäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KäYtEtTy. kirjoitti:

Erosin kaksivuotta sitten pitkästä avioliitosta mieheni oli minulle ainoa olin 15vuotias kun aloimme seurustelemaan.
Nyt olen ollut ensimmäistäkertaa toisen miehenkanssa ja tunnen itseni todella huonoksi koska se oli vain yhden yön juttu, en ole ikinä ennen harrastanut seksiä missä ei ole mukana mitään muuta kuin himo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu