Kuulon parantaminen uusien kuulosolujen avulla

Tiedemaailma on jo pitkään pyrkinyt etsimään ratkaisua ihmisten kuulo-ongelmiin.Tiedemiehet ovat painaneet laboratorioissa pitkää päivää ja tehneet lukuisia kokeita kuulon palauttamiseksi. Vaikka ratkaisua kuulo-ongelmiin ei ole vielä löydetty, muutamia onnistumisia asian saralla ollaan kuitenkin nähty jo nähty. Viimeisimpänä onnistumisena voidaan pitää gerbiilien kuulon palauttamista (http://www.bbc.co.uk/news/health-19570024). Tällä hetkellä kuitenkin ainoana vaihtoehtona kuulonalenemaan on kuulokojeiden käyttö.

Itse veikkaan (ja toivon), että kuulo-ongelmiin löydettäisiin ratkaisu seuraavan 10 vuoden kuluttua. Vaikka aiheessa ollaankin edetty aimo harppauksin viime vuosikymmeninä ja muutamia onnistumisia ollaan jo nähty, matka ihmisen kuulon korjaamiseksi on kuitenkin vielä pitkä. Suurimpina ongelmina voidaan pitää mm. sitä, miten uudelleen tuotetut kuulosolut saadaan vietyä oikeaan paikkaan korvassa ja miten estää näiden solujen rajaton kasvaminen. Kun nämä ja muutamat muut asiat on selvitetty, ollaan jo vahvoilla vesillä kuulon korjaamisessa.

Tässä hyvää lisämateriaalia aiheeseen perehtymiseksi:

http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/kuuro-kuulee-uusilla-soluilla (vaatii tunnukset artikkelin lukemiseksi)

http://www.youtube.com/watch?v=JZPClxxLGmE


Mitä mieltä itse olette aiheesta? Uskottetko, että ihmisen kuulo pystytään joskus palauttamaan?
52516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Anyone?

Äänestä

Vahva tunne (ja ennen kaikkea toivo) on myös minulla siitä, että ihmisen kuuloa voidaan tulevaisuudessa parantaa osittain ainakin, ellei jopa kokonaan.
Kuuloon vaikuttavien "korvakarvojen" lakoaminen kovasta metelistä johtuen aiheuttaa tinnitusta. Tämän vaivan kun saisi korjattua nuorista ns. työikäisiin, olisi meillä jatkossa paljon vähemmän huonokuuloisia vanhuksia. Olisi näppärää, jos sen saisi jollain vahvalla imu-paineella korjattua, niin hullulta kun se kuulostaakin.

Äänestä

Vähän kyllä mietityttää milloin tuohon hoitoon olisi mahdollista päästä. Nyt koko tutkimus taitaa olla lähinnä jenkkien käsialaa ja siten ainakin ensimmäiset hoidot on todennäköisesti suunnattu vain maan omille asukkaille. Se on myös varmaa että touhu ei ole mitään halpaa lystiä - koko operaatio vaatii omanlaisen teknologian, laitteet ja hoitomuodot puhumattakaan lääkärien koulutuksesta. Alussa myös hoitojen kysyntä on todella kovaa ja siten myös hinnat voidaan pitää korkealla.

Äänestä

Sitä odotellessa. Tapahtuisipa jo minun elinaikanani.

Äänestä

etsikää prof. Karjalaisen kuuloa parantavat korvatipat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuulo kuntoon kirjoitti:

Tiedemaailma on jo pitkään pyrkinyt etsimään ratkaisua ihmisten kuulo-ongelmiin.Tiedemiehet ovat painaneet laboratorioissa pitkää päivää ja tehneet lukuisia kokeita kuulon palauttamiseksi. Vaikka ratkaisua kuulo-ongelmiin ei ole vielä löydetty, muutamia onnistumisia asian saralla ollaan kuitenkin nähty jo nähty. Viimeisimpänä onnistumisena voidaan pitää gerbiilien kuulon palauttamista (http://www.bbc.co.uk/news/health-19570024). Tällä hetkellä kuitenkin ainoana vaihtoehtona kuulonalenemaan on kuulokojeiden käyttö.

Itse veikkaan (ja toivon), että kuulo-ongelmiin löydettäisiin ratkaisu seuraavan 10 vuoden kuluttua. Vaikka aiheessa ollaankin edetty aimo harppauksin viime vuosikymmeninä ja muutamia onnistumisia ollaan jo nähty, matka ihmisen kuulon korjaamiseksi on kuitenkin vielä pitkä. Suurimpina ongelmina voidaan pitää mm. sitä, miten uudelleen tuotetut kuulosolut saadaan vietyä oikeaan paikkaan korvassa ja miten estää näiden solujen rajaton kasvaminen. Kun nämä ja muutamat muut asiat on selvitetty, ollaan jo vahvoilla vesillä kuulon korjaamisessa.

Tässä hyvää lisämateriaalia aiheeseen perehtymiseksi:

http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/kuuro-kuulee-uusilla-soluilla (vaatii tunnukset artikkelin lukemiseksi)

http://www.youtube.com/watch?v=JZPClxxLGmE


Mitä mieltä itse olette aiheesta? Uskottetko, että ihmisen kuulo pystytään joskus palauttamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu