Alla eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion päätös v.2005 Dnro 1055/4/05 jossa todetaan että lasten isällä on ollut oikeus saada tietoonsa lastensuojeluasiaa koskien tiedot sosiaalitoimelta koskien jopa turvakotiasumista koska näillä on merkitystä lastensuojeluasian kannalta. Tottahan onkin että esim äidin mielenterveysongelmilla on merkitystä lapsen olosuhteissa.
'Pitääpä minunkin laittaa sosiaalitoimelle vaatimus asiakirjojen saamiseksi. Tässä jouluna on hyvää aikaa laatia asiakirjoja kun yksin olen, äidin käyttäytyessä yksinhuoltajan tavoin eikä lapseen saa pitää yhteyttä mitenkään tapaamiskertojen välillä.
". Asiakirjoihin liitettyjen sosiaalityöntekijän 11.3.2004 päivättyjen
muistiinpanojen mukaan kantelija lapsineen oli ollut turvakodissa vanhempien
avioero-, huolto - ja tapaamisriidan takia. Lasten isä oli huoltajana
asianosainen tässä avohuollon tukitoimea koskevassa asiassa ja käsitykseni
mukaan hänellä oli oikeus saada asianosaisena tähän lastensuojeluasiaan
liittyvät kantelijan ja lasten tiedot turvakodista.
Käyttävissäni olevien asiakirjojen perusteella kantelija oli saanut läntisessä
perheneuvolassa asiantuntija -apua erotilanteeseen liittyvässä kriisissä eikä
avioliittolaissa tarkoitettua perheasioiden sovittelua, jota korostettu
salassapitove lvollisuus koskee. Kannanottoni ei siis koske asianosaisen
oikeutta tiedonsaantiin avioliittolaissa säädetystä perheasioiden sovittelusta.
Katson, että isällä oli oikeus asianosaisena lastensuojeluasiassa saada
kantelijaa ja lapsia koskevat tiedot myös perheneuvolasta.
Lisäksi isällä oli oikeus huoltajana saada lapsiaan koskevat tiedot julkisuuslain
12 §:n perusteella , kuten jäljempänä selostetaan."

Vastaukset 6
Vanhimmat
Painu nyt jo********siitä.kirjoittelet samasta asiasta uudenkaupungin palstalla sekä Köyliön palstalla,etkö usko että kukaan,EI KUKAAN halua lukea sun perheriitas kirjoituksia!!!!!!!!
No luethan sinäkin, virn ja silmänisku..
Ei niitä tartte lukea,riittää jo ,kun näkee ,kuka on kirjoittanut.....ja raivo nousee!!!!
Ai niinkö, vai raivo nousee. Kokeile jos psykologilta saisit apua.
Sinä se täällä psykiatria tarvitset,kun huutelet joka palstalla omia yksityisasioitasi!!!
Ei kyse ole lainkaan yksityisasioista vaan sosiaaliviranomaisten virkarikoksista.