Parempi ujo kuin teennäinen huutajajenkki

Mikä noita jenkkejä oikein vaivaa, kun ne huutaa kuin mielipuolet joka paikassaa "jeeeeeeeee, ohmygash hiii" tai ihan vain suoraa huutoa. Paljon ennemmin sietää ympärillään ujoja punastelijoita kuin teennäisiä, huutavia jenkkejä. Ja nyt ne yrittää monissa tv-ohjelmissa lanseerata Suomeenkin samaa sivistymätöntä huutamiskulttuuria.
5258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä. Koitin juuri katsella amerikan talente ohjelmaa, mutta vaikeaa se on, kun yleisö on sivistymättömiä moukkia. Huutavat laulajankin päälle niin, ettei kuule edes omaa lauluaan, pistävät peukaloa alas ja buuaavat esiintyjälle kuin barbaarit taannoin gladiaattorikisoissa. Ja hihkuvat kuin pistettävät siat.

Äänestä

No empä tiedä. Ujot taas ei reagoi mihinkään innolla.

Äänestä
  • Teennäisellä innostuksella ei tee mitään.

    Ujot reagoivat hyvinkin innolla, heidän sisällään kuohuvat tunteet ja kypsyvät viisaat ajatukset. He myös jakavat niitä, valikoiden niille, jotka sen ansaitsevat, joilla on ollut kärsivällisyyttä tutustua toiseen.

    Pinnalliset meuhkaajat ovat tyhjiä tynnyreitä, kuten sananlaskukin sanoo, kolisevat eniten. Paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

  • Hah. Aito "jäämies" kuten räikkönen, on paljon parempi kuin teennäisesti reagoivat luigi.

    Äänestä

  • ki-mi-rä kirjoitti:

    Hah. Aito "jäämies" kuten räikkönen, on paljon parempi kuin teennäisesti reagoivat luigi.

    Räikköstä ihaillaan maailmalla, koska hän on niin hillitty. Sisällä ja lähipiirissä tapahtuvista tunteistahan ei ole tietoa. Fiksu ihminen onkin hilllitty julkisesti.

    Eräsä suomensukuinen amerikkalainen (Enoni) sanoi ensimmäisen Suomen vierailunsa jälkeen, jonka hän teki ollessaan 52 vuotias, että nyt hän ymmärtää itseään paljon enemmän, kun on tavannut suomalaisia ja nähnyt Suomea. Hän kertoi tunteneensa itsensä aina vieraaksi ja oudoksi jenkeissä, kun ihmiset on niin teennäisiä huutajia ja esittäjiä ja tunkevat tuntemattomankin syliin ensitapaamisella. Hän sanoi, että oli mahtavaa tulla Suomeen ensi metreistä lähtien, kun sukulaisetkaan ei olleet ensimmäisenä kaulailemassa ja kertomassa rakkaudestaan, kun kuitenkin oltiin tosiasiassa vielä tuntemattomia. Tukeva kädenpuristus ja hillitty vastaanotto ilman väkinäistä juttelua, pikkuhiljaa tutustuen, vakuuttivat hänet juuristaan. Reissun jälkeen hän on kertonut, että on ollut paljon helpompi elää, kun tajuaa olevansa aivan normaali vieroksuessaan liiallista höpötystä ja syliin tuppaamista. Hän on myös muuttanut Eurooppaan ja aikoo vielä muuttaa Suomeen, kun on opetellut kielen alkeet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä eukko kirjoitti:

Mikä noita jenkkejä oikein vaivaa, kun ne huutaa kuin mielipuolet joka paikassaa "jeeeeeeeee, ohmygash hiii" tai ihan vain suoraa huutoa. Paljon ennemmin sietää ympärillään ujoja punastelijoita kuin teennäisiä, huutavia jenkkejä. Ja nyt ne yrittää monissa tv-ohjelmissa lanseerata Suomeenkin samaa sivistymätöntä huutamiskulttuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu