Onko minulla burnout?

Alkuvuodesta tuntui vielä että olisi ollut energiaa. Kesän myötä lisääntyvä alkoholinkäyttö, ihmissuhdeongelmat ja kriisit ja mieletön työstressi.. Kaikki vapaa-aika alkoi mennä juodessa. Nyt en ole juonut pisaraakaan kolmeen viikkoon kun tuntuu ettei ole siihenkään voimia.

Nykyisellään tilanne on se etten jaksa vapaa-aikanani tehdä muuta kuin maata sängyssä. Roskapussiakaan en ole vienyt aikoihin ulos ja asuntoni on muutenkin siivoton. En jaksa kauheasti pitää yhteyttä keneenkään enkä tavata ihmisiä. Tunnen oloni lyijynraskaaksi joka raajasta ja haluaisin vaan nukkua. Olotila on kaikin puolin tyhjä ja loputtoman väsynyt. Teen ihmisläheistä työtä ja huomaan että asiakkaanikin aistivat väsymykseni. Suhtaudun heihin kuin robotti, yksinkertaisesti ei ole voimaa kohdata ihmisiä millään tavalla inhimillisesti. Töissä olen kyennyt käymään mutta tuntuu että työvuorojen suorittaminen on täyden työn ja tuskan takana ja joka vuoron jälkeen olo on kuin rekan alle jääneellä.
91119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuulostaa burnoutin tai ehkäpä jo masennuksen oireilta. Suosittelen hakemaan mahdollisimman ammattiapua, ellet jo ole sitä tehnyt.

Äänestä

Täällä sama. 3 vuotta ollut kasvava työ-burnout joka on hijattain kärjistynyt ja päälle vielä taloudellisia vaikeuksia. Vaikea saada asioita tehtyä. Ja rästityöt sen kuin on kasvanut. Koti sotkussa jne. Helmikuussa päälle iski vielä masennus ja surullisuus. Ei oikein saanut muuta tehtyä kuin maattua. Usemman viikon olen hokenut itslleni eihän tässä ole mitään järkeä - pakko saada itseni liikkeelle. Ei kuitenkaan onnistunut ennen kuin tänään - pakotin itseni lenkille. Olen ennen urheillut tuntejapitkiä kävelylenkkejä, mutta nyt 45 minuuttia tuntui kuin maratonilta. Pulssikin oli aivan huiman korkea. Mutta tuli tehtyä vaikka en oikein siitä tavalliseen tapaan nauttinut. Suunnittelin että yritän joka päivä jatkossa päästä ulos vaikka se vaikeata henkisesti on. Joskus hyvin kauan sitten oli psykoosi ja siitä tärkein toipumisen väline oli aika ja pitkät kävelylenkit luonnossa. Tosin silloin ei ollut työ- talouselämän sotkuja niin paljon. Mutta ehkä taritse lomaa stressistä ja jos ulkoilee niin teoriassa se saa ajatukset muualle hetkeksi. En ole käynyt lääkärissä. Ehkä pitäisi mutta ei ole mahdollisuutta pitää mitään sairasalomia vaikka olisi tarpeeseen. Stressi vaan kasvaisi siitä että ei hoida asioita joita on pakko hoitaa.

Äänestä

Hassua tuo liikunnan vaikutus.

Ei nyt mitään suurta muutosta. Mutta selvästi valoisampi mieli nyt illalla. Tiskitkin tuossa sain altaaseen. Vielä kun jaksaisi harjaa pyörittää. Baby-steps.

Äänestä
  • Paremmin ja varmemmin se auttaa kuin ssri. Mitä enemmän paskaa niskassa, surkeampi syyssää ja kuluneempi olo sitä merkityksellisempi on sen voima. Lämpimästi suosittelen.

    Äänestä

  • Tohtori Outdoors kirjoitti:

    Paremmin ja varmemmin se auttaa kuin ssri. Mitä enemmän paskaa niskassa, surkeampi syyssää ja kuluneempi olo sitä merkityksellisempi on sen voima. Lämpimästi suosittelen.

    Itse liikun poikkeuksellisen paljon ja todella nautin liikunnasta. Siitä huolimatta olo on usein kuin olisi jyrän alle jäänyt ja oireita on joka lähtöön. Mutta yhtäkään liikuntahetkeä en antaisi pois.

    Äänestä

Kolme liikuntapäivää. Oli pirteä olo. Sitten tuli lauantai ja sunnuntai. Synkkyys. Aurinko paistoi tänäänkin koko päivän mutta en saanut aikaiseksi että olisin päässyt ulos asti. Kaikki murheet pyörii mielessä ja taas tein monta kertaa aiemminkin jo tehtyjä isoja päätöksiä siitä että hakeuden ihan jonnekin muualle nykymenosta. Mutta minne??? Kaikki vaikuttaa niin ajatuspuurolta.

Äänestä

TAITAAA OLLA

Äänestä

Masennukselta vaikuttaa,eikä siihen auta pelkkä liikunta.
Itsekkään en ensin tajunnut että masennus oli se syy,miksen jaksanut enää edes hoitaa perusasioita.
Laskutkin hoidin vasta viime tipalla. Kun oli ihan pakko.

Onneksi selvisi että syynä oli keskivaikea masennus.

Äänestä

Ihan finaalissa.

Ja umpikujassa.

Tukea ei tunnu oikein saavan mistään.

Terkkarissa tosin aika mutta odotukset sen suhteen ei kovin korkealla.

Vähän olisi tarvetta semmoiselle käytännön tuelle ja jeesamiselle, yhdessä postiivisesti ponnistamiselle mutta tuntuu että kaikki kaveritikin katoaa vasemmalle ja oikealle. Tai ehkä ne ei olekkaan oikeita kavereita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totaaliväsynyt kirjoitti:

Alkuvuodesta tuntui vielä että olisi ollut energiaa. Kesän myötä lisääntyvä alkoholinkäyttö, ihmissuhdeongelmat ja kriisit ja mieletön työstressi.. Kaikki vapaa-aika alkoi mennä juodessa. Nyt en ole juonut pisaraakaan kolmeen viikkoon kun tuntuu ettei ole siihenkään voimia.

Nykyisellään tilanne on se etten jaksa vapaa-aikanani tehdä muuta kuin maata sängyssä. Roskapussiakaan en ole vienyt aikoihin ulos ja asuntoni on muutenkin siivoton. En jaksa kauheasti pitää yhteyttä keneenkään enkä tavata ihmisiä. Tunnen oloni lyijynraskaaksi joka raajasta ja haluaisin vaan nukkua. Olotila on kaikin puolin tyhjä ja loputtoman väsynyt. Teen ihmisläheistä työtä ja huomaan että asiakkaanikin aistivat väsymykseni. Suhtaudun heihin kuin robotti, yksinkertaisesti ei ole voimaa kohdata ihmisiä millään tavalla inhimillisesti. Töissä olen kyennyt käymään mutta tuntuu että työvuorojen suorittaminen on täyden työn ja tuskan takana ja joka vuoron jälkeen olo on kuin rekan alle jääneellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu