Kuinka paljon on asukkaita enimmillään Suomen pinta-alaa vastaavalla alueella? Tiedän että tuo luku on aika korkea, koska Bangladeshissa, jonka pinta-ala on reilut 40 % Suomen pinta-alasta, asuu reilut 160 000 000 ihmistä.
Väkiluvultaan suurin Suomen pinta-alaa vastaava alue?
jakke
4248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Intiassa Uttar Pradeshin ja Biharin osavaltioissa, joiden yhteinen pinta-ala on hieman pienempi kuin Suomen, asuu 250 miljoonaa ihmistä. Varmaan jostakin niiltä kulmilta voi löytää Suomen kokoisen alueen, jossa asuu yli 300 miljoonaa ihmistä, kun ei kiinnitä huomiota valtio- tai osavaltiorajoihin.
Nimenomaan hain aluetta, joka voi kuulua useita valtioita/osavaltioita.
Siis: johon
Sitten ei auta kuin kaivaa tuon kulmakunnan pienempien hallinnollisten alueiden väestö- ja pinta-alatiedot esille ja tehdä erilaisia kombinaatioita.
Hauskoja iltapuhteita Googlen ja taulukkolaskennan parissa!