Hei! Olen yhdeksäntoista vuotias ammattikoulussa opiskeleva nuori aikuinen. Luokallani on minua vuoden nuorempi puolalainen tyttö. Hänellä on suomalainen häntä vuoden nuorempi kaveri, joka on ollut ihastunut minuun jo jonkun aikaa, hän on pyytänyt minua kahvillekin muutaman kerran, mutta olen kieltäytynyt. Olin tämän vanhemman tytön kanssa kahvilla, joka johti siihen, että hän pyysi minut luokseen. Katsoimme elokuvaa ja suutelimme. Lupauduin hakemaan hänet aamulla ja viemään kouluun. Nousin autosta odottamaan aamusuukkoa, mutta sain vain halauksen ja tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Autossa hän sitten möläytti, että oli tosi mukavaa mutta ei voi tehdä tätä kaverilleen ja haluaa olla vain kaveri minun kanssa vaikka hän ja hänen kaverinsa tietää etten ole kiinnostunut tästä nuoremmasta tytöstä.
Tämä nuorempi tyttö ei siis tiedä tapahtuneesta. Vanhempi ei uskalla jatkaa koska pelkää rikkovansa suhteensa kaverinsa kanssa.
Sanoin hänelle myöhemmin, että en pysty olemaan vain pelkästään hänen kaverinsa koska minulla on liian vahvoja tunteita häntä kohtaan, joka johti hänen päätökseensä, että hän ei halua enään tapailla minua.
En ole varma mitä tehdä. Haluaisin todella tutustua häneen ja jatkaa tapailemista, enkä haluaisi painostaa häntä. Miten saan hänet takaisin?!?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja miten toi liittyy vanhaan suolaan?
Pahoittelen, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun käytän tätä sivustoa enkä mielestäni löytänyt oikeaa kategoriaa ongelmalleni.
yritä saada kolmen kimppa aikaiseksi ;)
KURWA