Ala-arvoista palvelua kampaamo Hiuslinnassa

Elämäni huonoin kampaamokäynti oli noin 2 vuotta sitten Espoossa Hiuslinna-nimisessä kampaamossa. Olen itse valmistunut kampaajaksi mutta allergisoitumisen takia en ole voinut tehdä alan töitä. Tässä kyseisessä kampaamossa halusin laittaa itselleni vaaleat raidat jotka taittuvat kylmään. Olin aikaisemmin puhelimessa kertonut lähtötilanteesta jonka tiesin olevan haastava, koska pohjaväri oli tumma, asteissa 3-4. Kampaajalle mentäessä kerroin kaikki edelliset värjäyskertani erittäin tarkasti ja samoin tavoitteeni eli kylmät vaaleat raidat. Kampaajana toimi ystävällinen nuori tyttö joka toimi harjoittelijana (muistaakseni oli juuri valmistunut, mutta toimi harjoittelija nimellä). Tämä minun hiusmuotoilijani ja hänen ''kokenut'' pomonsa eli hiuslinnan omistaja keskustelivat yhdessä väristä ja sekoitussuhteista jonka jälkeen alkoi värjäys. Minulle myös sanottiin, että väri tulee hyvin onnistumaan ja painotin, etten missään nimessä halua keltaisia/oransseja hiuksia. Lopputulos oli kuin olikin kusenkeltainen eikä sitä saatu taitettia silver shampoilla/mousseilla. Valitin asiasta ja hiuksiani alettiin värjätä uudestaan. Tässä vaiheessa Hiuslinnan omistaja alkoi valittaa minulle siitä, että kun minulla on kampaaja-tausta (olin siis kertonut valmistuneeni kampaajaksi) niin minun pitäisi tietää kellertävästä lopputuloksesta. Tähän vain ilmoitin, että juuri sen takia tulin kampaajalle, jotta hiuksista saataisiin kylmän sävyiset, koska en ala kotona tehdä kokopää raitoja. Kuulin myös värjäyksen aikana, kun tämä sama kampaamon omistaja puhui toiselle asiakkaalleen siitä kuinka ''tuo tyttö tuossa on istunut koko päivän värjäyttämässä hiuksiaan täällä''. Lopputulos ei ollut toivomani. Kotona jouduin värjäämään hiukseni heti uudestaan. En tule tuohon kyseiseen kampaamoon enää ikinä pelkästään omistajan huonon asenteen ja käytöksen takia. Elämäni huonoin kampaamokäynti.
43081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi halusit kertoa tästä vasta 2 vuotta tapahtuneen jälkeen?
Myönnän että kyseinen kampaaja on toiminut väärin luvatessaan sulle viileät,vaaleat raidat,mutta....Jos kerta itse olet alan koulutuksen saanut,niin kerrohan mitä olisit itse tehnyt?Millä vahvuuksilla ja miten?Luulisi ammattilaisen tietävän,että 3-4 tummuudesta on silkka mahdottomuus saada viileitä,VAALEITA raitoja.
Kovin oudolta tuntuu tarinasi...

Äänestä
  • aloittaja taitaa ollakin liikkeesta poislaitettu ammattitaidoton työntekijä...

    Äänestä

Kyseinen omistaja on kyllä ihan karsea.
Ammattietiikka kaukana, jos toisille asiakkaille haukkuu tuolissa istuvaa asiakasta. Kuulemani mukaan myös työntekijöitä voi haukkua asiakkaille.
Työntekijöiden suuri vaihtuvuus, ilmeisesti juuri omistajan hankaluuden vuoksi.

Äänestä

Palvelu on suoraansanottuna paskaa. Henkilökunnan ilmapiiri on todella huono ja työntekijöitä kohdellaan huonosti. Omistaja on röyhkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


espoolainen kirjoitti:

Elämäni huonoin kampaamokäynti oli noin 2 vuotta sitten Espoossa Hiuslinna-nimisessä kampaamossa. Olen itse valmistunut kampaajaksi mutta allergisoitumisen takia en ole voinut tehdä alan töitä. Tässä kyseisessä kampaamossa halusin laittaa itselleni vaaleat raidat jotka taittuvat kylmään. Olin aikaisemmin puhelimessa kertonut lähtötilanteesta jonka tiesin olevan haastava, koska pohjaväri oli tumma, asteissa 3-4. Kampaajalle mentäessä kerroin kaikki edelliset värjäyskertani erittäin tarkasti ja samoin tavoitteeni eli kylmät vaaleat raidat. Kampaajana toimi ystävällinen nuori tyttö joka toimi harjoittelijana (muistaakseni oli juuri valmistunut, mutta toimi harjoittelija nimellä). Tämä minun hiusmuotoilijani ja hänen ''kokenut'' pomonsa eli hiuslinnan omistaja keskustelivat yhdessä väristä ja sekoitussuhteista jonka jälkeen alkoi värjäys. Minulle myös sanottiin, että väri tulee hyvin onnistumaan ja painotin, etten missään nimessä halua keltaisia/oransseja hiuksia. Lopputulos oli kuin olikin kusenkeltainen eikä sitä saatu taitettia silver shampoilla/mousseilla. Valitin asiasta ja hiuksiani alettiin värjätä uudestaan. Tässä vaiheessa Hiuslinnan omistaja alkoi valittaa minulle siitä, että kun minulla on kampaaja-tausta (olin siis kertonut valmistuneeni kampaajaksi) niin minun pitäisi tietää kellertävästä lopputuloksesta. Tähän vain ilmoitin, että juuri sen takia tulin kampaajalle, jotta hiuksista saataisiin kylmän sävyiset, koska en ala kotona tehdä kokopää raitoja. Kuulin myös värjäyksen aikana, kun tämä sama kampaamon omistaja puhui toiselle asiakkaalleen siitä kuinka ''tuo tyttö tuossa on istunut koko päivän värjäyttämässä hiuksiaan täällä''. Lopputulos ei ollut toivomani. Kotona jouduin värjäämään hiukseni heti uudestaan. En tule tuohon kyseiseen kampaamoon enää ikinä pelkästään omistajan huonon asenteen ja käytöksen takia. Elämäni huonoin kampaamokäynti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu