Hei!
Olen kirjoittamassa romaania, jossa yksi henkilöistä kokee joko ala- tai neliraajahalvauksen (en ole vielä päättänyt, kumman). Tämä ei ole kirjan pääaihe, mutta merkittävä osa sitä, ja pyrin tuomaan esille nimenomaan sitä puolta asiasta, että elämä voi jatkua mielekkäänä halvauksesta huolimatta. Ongelmana on, että en tunne aihetta kovin paljon eikä se kosketa tuttavapiiriäni, ja haluaisin kuitenkin kuvata halvausta realistisesti ja totuudenmukaisesti. Tarvitsisin siis ensimmäisen käden tietoa siitä, miltä ala- ja neliraajahalvaus tuntuvat ja miten elämä rakentuu sen jälkeen. Ottaisin mielelläni näitä kokemuksia vastaan joko tässä keskustelussa tai mailitse, parasta olisi saada tavata kasvokkain ja haastatella jotakuta, jolle tällainen asia on tapahtunut. Yksityisyydensuoja on taattu: poimin kirjaani kokemuksia ja tuntemuksia, mutta en käytä kenenkään elämää sellaisenaan. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että haluaisin kertoa, miten vammautumisen jälkeenkin voi elää täyttä elämää, mutta en koe, että minulla on pelimerkkejä sanoa niin, jollen kuule sitä ensin joltakulta, joka tietää. Luen silti mielelläni kaikenlaisia ajatuksia, kokemuksia ja tuntemuksia aiheesta, lyhyesti tai pitkästi. Mailiosoitteeni on kaamoksenlapset@gmail.com.
Kiitos paljon jo etukäteen ja hyvää loppusyksyä!
Olen kirjoittamassa romaania, jossa yksi henkilöistä kokee joko ala- tai neliraajahalvauksen (en ole vielä päättänyt, kumman). Tämä ei ole kirjan pääaihe, mutta merkittävä osa sitä, ja pyrin tuomaan esille nimenomaan sitä puolta asiasta, että elämä voi jatkua mielekkäänä halvauksesta huolimatta. Ongelmana on, että en tunne aihetta kovin paljon eikä se kosketa tuttavapiiriäni, ja haluaisin kuitenkin kuvata halvausta realistisesti ja totuudenmukaisesti. Tarvitsisin siis ensimmäisen käden tietoa siitä, miltä ala- ja neliraajahalvaus tuntuvat ja miten elämä rakentuu sen jälkeen. Ottaisin mielelläni näitä kokemuksia vastaan joko tässä keskustelussa tai mailitse, parasta olisi saada tavata kasvokkain ja haastatella jotakuta, jolle tällainen asia on tapahtunut. Yksityisyydensuoja on taattu: poimin kirjaani kokemuksia ja tuntemuksia, mutta en käytä kenenkään elämää sellaisenaan. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että haluaisin kertoa, miten vammautumisen jälkeenkin voi elää täyttä elämää, mutta en koe, että minulla on pelimerkkejä sanoa niin, jollen kuule sitä ensin joltakulta, joka tietää. Luen silti mielelläni kaikenlaisia ajatuksia, kokemuksia ja tuntemuksia aiheesta, lyhyesti tai pitkästi. Mailiosoitteeni on kaamoksenlapset@gmail.com.
Kiitos paljon jo etukäteen ja hyvää loppusyksyä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Halvauksia on monen tyyppisiä. Osoitteen http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00018 mukaan halvaantuminen on liikehermotoiminnan lamaantumista. Eli jos kovin moni hermo ei ole lamaantunut, voi halvaantunut olla lähes samantasoinen kuin ns. "terve" ihminen ja viettää varsin normaalia elämää. Jotkut todella lievästi alaraajahalvaantuneet ovat tietääkseni jopa juosseet puolimaratoneja tai kalliokiipeilleet. Toisaalta jos moni hermo on lamaantunut, niin silloin joutuu elämään pyörätuolissa. Kuinka vaikeasti halvaantuneesta haluat kirjoittaa kirjan?
Kiitos linkistä. En ole vielä päättänyt tarkasti, mutta vähintään pyörätuoliin sidotusta olisi kyse, eli alaraajahalvaantuneesta.
Okei. Pyörätuolista mulla ei ole kokemuksia, joten en pysty auttamaan enempää.
Ihan ensiksi sinuna muokkaisin sanavalintojani. Jos et sitten todellakin halua, että kirjan henkilö on "vähintään pyörätuoliin sidottu."
Minullakaan ei ole omakohtaista kokemusta, mutta luulisin, että vammaisjärjestöjen kautta voi löytää haastateltavien. Etsi vaikka joku selkäydinvammaisten liitto tai muu.
Tuttavapiirissäni on kaksi halvaantunutta, yksi onnettomuuden takia ja toinen synnynnäisesti. Vaikka fyysisesti molemmat ovat pyörätuolissa, henkisesti nämä kaverit ovat eri maata. Syntymästään asti tilanteeseen sopeutunut vaikuttaa elämäniloiselta ja on hankkinut koulutuksen ja työn tilanteen mukaan.
Onnettomuudessa loukkaantunut taas ei ole ainakaan pariin vuoteen saanut itsetuntoaan kasaan, vaan suree kohtaloaan eläkkeellään. Ei hänen tilansa kuitenkaan ole niin paha kuin voisi olla, esimerkiksi käsivoimat ovat tallessa eikä tarvitse apua vessakäynneissä tai muuta.
Pointti on, ettei kannata haastatella vain yhtä ehkä, koska tilanteet ovat niin moninaiset.
Voin sanoa että ei naurata.meni koivet alta pari vuotta sit kolarissa.mies parhaassa iässä.
onks tää joku provo?
Me Tetrat eli neliraajahalvaantuneet olemme tottuneet selvitymään vaikka joskus se tuntuukin vaikealta ja tuntuu ettei mikän onnisti niin kyllä se siitä iloksi muuttuu kun huomaa ettemme ole ainoita ongelmiemme kassa kuhan emme luovuta vaikka joskus tuntuukin vaikealta niin tunnelin päässä on aina valoa ja se on vastaan tulevan junan valo
miten "projekti" etenee?