Opiskelijan elämä voi olla rankempaa kuin työläisen..

Hyvät ammattikoulussa opiskelevat, haluaisin näin äärimmäisen suuren virheen tehneenä ammattikuolun opiskelijana antaa teille erittäin tärkeän vihjeen ihan teidän oman mielenterveydenne parhaaksi:

Älkää missään nimessä ryssikö ainuttakaan kurssia työharjoittelua edeltävässä jaksossa! Seuraukset saattavat olla erittäin vakavat. Saatat joutua suorittamaan työharjoittelujakson aikana rästiin jääneitä kursseja ennen työpäivää, keskellä työpäivää tai mikä pahinta, työpäivän jälkeen..

Ajatuksena tämä ei välttämättä kuulosta ollenkaan pahalta, mutta voin sanoa, että se voi ajaa totaalisen romahduksen partaalle.

Vastuu valuu korvista ulos: Joudut jatkuvasti selittelemään kärttyiselle esimiehellesi, että milloin olet koulussa ja milloin taas töissä, joudut jatkuvasti ravata töistä kouluun ja koulusta töihin, olet jatkuvasti täysin väsynyt ja kotona ei jää aikaa muuhun kuin nukkumiseen. Haluaisit valittaa sitä tuskaa, mutta sinulla ei ole siihen koska olet itse virheesi tehnyt.

Itse koen tätä paraikaa. Voin sanoa, että se ei ole kivaa, varsinkin kun käyn kaiken tämän p*skan lisäksi vielä autokoulua ja joudun vähän väliä ravaamaan myös siellä teoria- ja ajotunneilla. Käytännössä jokainen päiväni on raskaampi kuin kenenkään muun tavallisen työläisen arkipäivä. Se samaan aikaan on oikeudenkmukaista ja samaan aikaan täysin epäreilua. En ole koskaan elämässäni juonut säännöllisesti kahvia enkä koskaan ole oppinut tykkäämään sen mausta. En edes haluaisi oppia saati addiktoitua siihen myrkkyyn, mutta päiväni ovat oikeasti niin raskaita, että en pystyisi tähän päivittäiseen rääkkiin ellen pakota itseäni juomaan vähintään sitä neljää kuppia päivässä.

Älkää kukaan antako itsenne tehdä samaa samaa virhettä kuin minä tein, vaan varmistakaa, että ainoa asia mihin joudutte kuluttamaan sen päivittäisen energian on työ eikä mikään muu. Tämä raataminen on oikeasti yhtä helvettiä enkä toivoisi tätä pahimmalle vihollisellenikaan.
1329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mikset siirtänyt työssäoppimista ja suorittanut niitä edeltäviä kursseja rauhassa uusiksi? Ite joudun amiksessa uusimaan parikin kurssia ja työssäoppiminen siirtyy toisen kurssin kanssa ylimääräiselle vuodelle. Helpottaapahan oma olo tällä hetkellä, ja myöhemmin toivottavasti saan kys. tunnit suoritettua kunnolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


truestress kirjoitti:

Hyvät ammattikoulussa opiskelevat, haluaisin näin äärimmäisen suuren virheen tehneenä ammattikuolun opiskelijana antaa teille erittäin tärkeän vihjeen ihan teidän oman mielenterveydenne parhaaksi:

Älkää missään nimessä ryssikö ainuttakaan kurssia työharjoittelua edeltävässä jaksossa! Seuraukset saattavat olla erittäin vakavat. Saatat joutua suorittamaan työharjoittelujakson aikana rästiin jääneitä kursseja ennen työpäivää, keskellä työpäivää tai mikä pahinta, työpäivän jälkeen..

Ajatuksena tämä ei välttämättä kuulosta ollenkaan pahalta, mutta voin sanoa, että se voi ajaa totaalisen romahduksen partaalle.

Vastuu valuu korvista ulos: Joudut jatkuvasti selittelemään kärttyiselle esimiehellesi, että milloin olet koulussa ja milloin taas töissä, joudut jatkuvasti ravata töistä kouluun ja koulusta töihin, olet jatkuvasti täysin väsynyt ja kotona ei jää aikaa muuhun kuin nukkumiseen. Haluaisit valittaa sitä tuskaa, mutta sinulla ei ole siihen koska olet itse virheesi tehnyt.

Itse koen tätä paraikaa. Voin sanoa, että se ei ole kivaa, varsinkin kun käyn kaiken tämän p*skan lisäksi vielä autokoulua ja joudun vähän väliä ravaamaan myös siellä teoria- ja ajotunneilla. Käytännössä jokainen päiväni on raskaampi kuin kenenkään muun tavallisen työläisen arkipäivä. Se samaan aikaan on oikeudenkmukaista ja samaan aikaan täysin epäreilua. En ole koskaan elämässäni juonut säännöllisesti kahvia enkä koskaan ole oppinut tykkäämään sen mausta. En edes haluaisi oppia saati addiktoitua siihen myrkkyyn, mutta päiväni ovat oikeasti niin raskaita, että en pystyisi tähän päivittäiseen rääkkiin ellen pakota itseäni juomaan vähintään sitä neljää kuppia päivässä.

Älkää kukaan antako itsenne tehdä samaa samaa virhettä kuin minä tein, vaan varmistakaa, että ainoa asia mihin joudutte kuluttamaan sen päivittäisen energian on työ eikä mikään muu. Tämä raataminen on oikeasti yhtä helvettiä enkä toivoisi tätä pahimmalle vihollisellenikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu