STS:n ns. luotettavat aluevalvojat

Haluaisin varoittaa teitä nuoria, jotka olette lähteneet vaihtoon. Kysymys on aluevalvojista. Kerron tämän oman kokemuksemme perusteella. Lapsemme laitettiin 39 asteen kuumeessa kolmen tunnin koripalloharjoituksiin, vaikka koulun rehtori ja muu henkilökunta yritti estää. Hostäiti ei suostunut poisjääntiin. Tilanne kärjistyi "kotona" ja meni pattitilanteeseen. Neuvoimme lastamme olemaan yhteydessä aluevalvojaan, koska ymmärsimme, että auttaminen ja asioiden ratkominen on aluevalvojan rooli. Näin lapsemme sitten teki, eli Skypen chatillä keskusteli pitkät tovit ja uskoutui aluevalvojalle. Tultuaan kotiin koulusta, häntä odotti ovella hostäiti, jolla oli kädessään printattuna koko keskustelu ja ilmoitus, että lapsemme lähtee seuraavana päivänä Suomeen. Mielestäni tässä rikottiin jopa kirjesalaisuutta. Että se siitä aluevalvojan roolista.
5194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On lukemattomia esimerkkejä siitä, että mitään STS:n lupaamaa tukiverkostoa ei ole!
Lapset ovat yksin ja aluevalvojat valvovat järjestön nimissä yksinomaan järjestön etua. Ongelmatilanteissa käy toistuvasti ilmi, kuinka aluevalvojat kaveraavat host-äitien kanssa ja syitä ongelmiin haetaan lähtökohtaisesti aina vaihto-oppilaasta.

Yksi STS:n taktiikka onkin edellyttää ongelmien hoitamista nimenomaan paikanpäällä. Onhan järjestön edustajila yhdessä helpompi saattaa ruotuun nuori, jonka pitäisi kyetä yksin pitämään puoliaan vieraassa maassa ja vieraalla kielellä.
On päivänselvää, että lähtökohta nuoren ongelmatilanteen t. murheiden käsittelyyn on näinollen täysin epäsuhtainen. Tilanteestaan huolestunutta ja hätääntynyttä nuorta vielä uhkailtaessa sopivasti järjestön taholta (varotukset, erottamiset yms.) ollaankin nuoren kannalta entistä suuremmissa ongelmissa.

Äänestä
  • On täysin absurdia olettaa, että nuori (alaikäinen lapsi) kykenisi yksin puolustamaan itseään ja omaa asemaansa vieraassa maassa ja vieraalla kielellä, kun vastassa on STS:n aluejohtajaa, maajohtajaa yms. jotka käyttävät estoitta hyväksi asemaansa, psykologista painostusta ja erottamisella uhkailua.
    Ikävät ja ahdistavat kokemukset ovat aiheuttaneet erilaisia pelkoja ja jopa paniikkihäiriön puhkeamista vaihdossa olleille nuorille. Yhteistä näiden nuorten kertomalle on ollut nimenomaan se tunne, että on maailmalla yksin eikä kukaan auta.

    Äänestä

Aluevalvojat kaveeraavat host-äitien kanssa nimenomaan siitä syystä, että heidän oletetaan etsivän isäntäperheet kavereidensa keskuudesta. Tässä suora lainaus STS USA:n verkkosivulta:

That is when you start talking to friends, neighbors and church members about the student exchange program and inviting them to host a student. With host family candidates selected, your primary responsibility will be to visit each of the homes to insure a proper environment and then to check out the three references each family must provide. Once the screening is complete, you work with each family to help them select their student(s).

And that's it! You've placed students and the exchange program is underway. And you get paid for each placement. As the school year progresses, LCs must monitor the progress of each of his/her students and submit a brief report on a monthly basis to STSF for transmittal to the natural family.


Toki tuossa korostetaan perhetarkastuksen ja suositusten merkitystä, mutta näin se tosiaan menee, että perheet on tarkoitus saada hankittua aluevalvojien tuttavista ja että näille maksetaan perheiden hankkimisesta.

Äänestä
  • Meidän lapsemme ollessa USA:ssa kävi vielä niinkin "hauska" tapaus, että aluevalvoja laittoi nuorten facebook -sivuille kyselyn tietäisikö kukaan lämmintä ja huolehtivaa kotia tulossa olevalle vaihtarille! Tyttäremme ylipuhui yhden tutuistaan ottamaan tämän vaihtarin, mutta ei tyttärelle mitään maksettu. Että tämä niistä huolella valituista perheistä. Tämä kyseinen vaihtari ei vieläkään tiedä tätä valintaprosessia, vaan luulee, että aluevalvoja tosissaan teki töitä sen eteen, että tyttö pääsisi hyvään kotiin. Miksipä sitä unelmaa murskaamaan...ssa USA:ssa kävi vielä niinkin "hauska" tapaus, että aluevalvoja laittoi nuorten facebook -sivuille kyselyn tietäisikö kukaan lämmintä ja huolehtivaa kotia tulossa olevalle vaihtarille! Tyttäremme ylipuhui yhden tutuistaan ottamaan tämän vaihtarin. Että tämä niistä huolella valituista perheistä. Tämä kyseinen vaihtari ei vieläkään tiedä tätä valintaprosessia, vaan luulee, että aluevalvoja tosissaan teki töitä sen eteen, että tyttö pääsisi hyvään kotiin. Miksipä sitä unelmaa murskaamaan...

    Äänestä

STS:n aluevalvoja lupautui hoitamaan lapsemme kännykkälaskun paikalliselle teleoperaattorille omalta pankkitililtään, koska lapsemme ei ala-ikäisenä saanut avattua sikäläistä tiliä, joka oli edellytys maksusuoritukselle. Lapsemme antoi liki 200€ käteisenä aluevalvojalleen, joka lupasi maksaa laskun verkkopankin kautta. Hämmästykseksemme liittymä kuitenkin suljettiin. Useita viikkoja myöhemmin STS:n maajohtaja Helsingistä ilmoitti, että lasku oli jätetty maksamatta. Hänen mukaansa lapsemme oli itse syypää liittymän sulkuun, kun ei ollut maksanut laskuaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin STS USA:ssa kirjoitti:

Haluaisin varoittaa teitä nuoria, jotka olette lähteneet vaihtoon. Kysymys on aluevalvojista. Kerron tämän oman kokemuksemme perusteella. Lapsemme laitettiin 39 asteen kuumeessa kolmen tunnin koripalloharjoituksiin, vaikka koulun rehtori ja muu henkilökunta yritti estää. Hostäiti ei suostunut poisjääntiin. Tilanne kärjistyi "kotona" ja meni pattitilanteeseen. Neuvoimme lastamme olemaan yhteydessä aluevalvojaan, koska ymmärsimme, että auttaminen ja asioiden ratkominen on aluevalvojan rooli. Näin lapsemme sitten teki, eli Skypen chatillä keskusteli pitkät tovit ja uskoutui aluevalvojalle. Tultuaan kotiin koulusta, häntä odotti ovella hostäiti, jolla oli kädessään printattuna koko keskustelu ja ilmoitus, että lapsemme lähtee seuraavana päivänä Suomeen. Mielestäni tässä rikottiin jopa kirjesalaisuutta. Että se siitä aluevalvojan roolista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu