Suunnitelmissa olisi hakea kevään haussa Aaltoon opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta sen verran mitä aiheesta on selvinnyt, on ettei kyseessä ole mikään ihan helppo nakki saatika että pääsisi heittämällä sisään, vaikka taipumusta alalle löytyisikin.
Ajattelin hakea jollekin tuohon aiheeseen liittyvälle valmennuskurssille, mutta mihin?
Arkkitehtuuri on siltä osin kinkkinen, että haussa on kolme eri vaihetta (ennakkotehtävät, matikankoe, piirtämis-/suunnitelukoe), ja useilla firmoilla on erikseen kaikki osat - ei hirveästi houkuta ajatus siitä, että ensin maksaa itsensä kipeäksi jostain matikan ja/tai piirtämisen kokeiden valmennuskurssista, ja sitten ylppäreiden tiimellyksessä ei pääsisikään edes ennakkotehtävistä läpi seuraavaan vaiheeseen = koko kurssi hukkaan. Tai vaikka niin, että käy kurssin ennakkotehtävien ja piirtämisen osalta ja tulee rutiini mukavasti haltuun, mutta koko homma kompastuukin matikkankokeeseen.
Ainoa valmennuskurssi, johon on saatu laitettua kaikki vaiheet samaan kurssiin (vaikka 800 euron kurssihinta laittaakin kiristelemään hampaita...), on Huippuvalmennuksen kurssi.
Löytyykö keltään kokemuksia kyseisen firman tai muiden paikkojen kursseista? Suositteluja tai mielipiteitä yms?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.