Maamme politiikkaa silmäilemässä,ja muutakin.

Aikoinaan valitsimme parhaaksi Saksan asekumppaniksemme,joka myöhemmin Tribentrob sopimuksessa luovutti meidät Venäjän piiriin.Kun taas rauhansopimukseemme kuului Saksalaisten karkoittaminen maastamme,ei asia käynnyt yhtä vaivattomasti.Nyt taas kunnallisvaaleissamme on tuntuma kuin ompeluseurojen liittymissä.Eli kunnallisvaaleissa pää-asian että kunnat maksavat kustannukset kaikesta kunnallisesta ja siihen liittyvästä.Ei muuten hyväntekeväisyyttään mikään pyöri. Tuskin myöskään mikään pyöri ompeluseuroissa ilman kakun ja pipareitten tekijää ja juoruaioheita mikä oli hyvin tärkeää.Äänestäjien suut on väännetty myöhemmin valtuutettujen suihin päätöksissä jos suut sitten sopivat enää alkuperäisiin leukapieliin tai ei.toisinsanoen äänestäjille on annettu hyvin pelkistetyn pienet osat ottaa osaa Kunnallispolitiikkaan joitakin nimien keräämisiä lukuunnottamatta taikka ulkopolitiikassa,jos liityimme neuvoa-antavaan EU-äänestykseen paratiisiinnomaiseen tulevaisuuteen viitaten mainoksista silloin Tulevasta EY/ EU:sta.Valtuutetut täytyy kuitenkin ymmärtää lähinnä puoleittensa lähettiläiksi päätösten teoissaan,joten voisi jo näin vuonna 2012 olla jo jotain muitakin keinoja puuttua valitsijoillaan ja äänestäjillään mikäli on asioita jotka tuntuvat liukuvan kuntalaisten käsistä johonkin Aurinkokununkaan syöveriin sulamaan.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lammaspaimeniksiko taas? kirjoitti:

Aikoinaan valitsimme parhaaksi Saksan asekumppaniksemme,joka myöhemmin Tribentrob sopimuksessa luovutti meidät Venäjän piiriin.Kun taas rauhansopimukseemme kuului Saksalaisten karkoittaminen maastamme,ei asia käynnyt yhtä vaivattomasti.Nyt taas kunnallisvaaleissamme on tuntuma kuin ompeluseurojen liittymissä.Eli kunnallisvaaleissa pää-asian että kunnat maksavat kustannukset kaikesta kunnallisesta ja siihen liittyvästä.Ei muuten hyväntekeväisyyttään mikään pyöri. Tuskin myöskään mikään pyöri ompeluseuroissa ilman kakun ja pipareitten tekijää ja juoruaioheita mikä oli hyvin tärkeää.Äänestäjien suut on väännetty myöhemmin valtuutettujen suihin päätöksissä jos suut sitten sopivat enää alkuperäisiin leukapieliin tai ei.toisinsanoen äänestäjille on annettu hyvin pelkistetyn pienet osat ottaa osaa Kunnallispolitiikkaan joitakin nimien keräämisiä lukuunnottamatta taikka ulkopolitiikassa,jos liityimme neuvoa-antavaan EU-äänestykseen paratiisiinnomaiseen tulevaisuuteen viitaten mainoksista silloin Tulevasta EY/ EU:sta.Valtuutetut täytyy kuitenkin ymmärtää lähinnä puoleittensa lähettiläiksi päätösten teoissaan,joten voisi jo näin vuonna 2012 olla jo jotain muitakin keinoja puuttua valitsijoillaan ja äänestäjillään mikäli on asioita jotka tuntuvat liukuvan kuntalaisten käsistä johonkin Aurinkokununkaan syöveriin sulamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu