Joutuuko kasvissyoja tekemaan kaiken kotitaloustunnilla?

Ihan mielenkiinnosta vaan... itse en syo enka kokkaa lihaa, mutta joutuisiko esim. lapseni kokkaamaan lihaa kotitalous tunnilla?
5415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

älä tee lapsia, niin ei ole moista huolta!

Äänestä

Kouluissa ja päiväkodeissa taidetaan kunnioittaa perheiden erilaisia ruokavalioita aika vaihtelevasti. Luultavasti asuinpaikkakunnalla on väliä. Helsingissä vegeperheen lapsi tuskin joutuu silmätikuksi samalla lailla kuin jossain Pohjanmaan perukoilla. Olin itse kasvissyöjä jo yläastevuosinani ja muistaakseni en joutunut kokkailemaan lihaa (kävin kouluni Tampereella). Luulisi, että kotitalousopettajatkin alkaisivat vähitellen edes suurimmissa kaupungeissa omaksua sellaisen kaikkien kannalta järkevän asennemuutoksen, että edes välillä voidaan tehdä tunnilla jotain kasvisruokaakin, että aina ei ole pakko olla pelkkää punaista lihaa. Voi tietysti olla, että olen turhan optimisti tämän suhteen.

Äänestä

Jos sun lapsesi ei tykkää hiihtämisestä niin joutuu hiihtämään kumminkin. Muussa tapauksessa putoaa liikunnan numero.

Äänestä
  • No se hiihtäminen ei ole eettinen kysymys...

    Äänestä

Mahdollisesti, mutta useimmissak ouluissa häntä ei pakotettaisi syömään sitä.

Meillä koulussa jokaisen pitää osata kypsentää lihaa, eli se on se kerta kun pyörittelet sitä lihaa siinä pannulla, ja sillä hyvä, mutta sinun ei tarvitse syödä sitä, jos et tahdo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jonnatuomola kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta vaan... itse en syo enka kokkaa lihaa, mutta joutuisiko esim. lapseni kokkaamaan lihaa kotitalous tunnilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu