Kysymyksiä kultaisestanoutajasta

Hei! Olen 13-vuotias poika ja perheeni harkitsee koiran hankintaa. Kultaistanoutajaa olemme miettineet. Asumme rivitalossa ja meillä on aika pieni piha. Vaikuttaako ruo siihen että kultainennoutaja ei olisi sopiva? Ja tätä olen miettinyt paljon. Jos esim isäni olisi koiran isäntä niin antaisiko koira minun opettaa sille temppuja rapsuttaa tai hakisiko esim keppiä jos heittäisin. Ja 13 vuotias ei ole varmaan hyvä valinta isännäksi. Tässä taisikin olla kaikki. Ja olisi kiva jos joku kultaisennoutajan omistaja voisi kertoa kultaisestanoutajasta tarkasti

PS: pahoittelen kirjoitus virheistä tämå on kirjoitettu puhelimella.
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei ! Olen kohta 18 vuotias tyttö ja meillä on kenneli äitini kanssa ! Äidilläni on ollut kultaisianoutajia jo 15 vuotiaasta asti, eli todella kauan. Minä sain ensimmäisen kultaisennoutajani ollessani vain 2-vuotias. Koira todellakin leimautui minuun, ja siitä tuli minun oma koirani. Ei se äitiäni totellut vaan minua. En siis ymmärrä mikset olisi hyvä isännäksi. Ja kultaisetnoutajat ovat luonteeltaan niin viehättäviä ja ihmisystävällisiä ja sosiaalisia etten voisi enää ikinä kuvitella elämääni ilman omaa kultaistanoutajaa. Rodun vaihtaminen ei minulla ainakaan tule kysymykseenkään. Minulla on tälläkin hetkellä oma koira. ja minulla on ollut jo kolme ikiomaa koiraa, ja kyllä ne kaikki on minuun leimautuneet, ei äitiini. Ekan koiran sain tosissaan sillo 2-vuotiaana, toisen 14-vuotiaana ja nyt tämä mikä minulla on niiin sain pari kuukautta sitten :)

Piha-alue ei vaikuta koiran ottamiseen jos sitä käyttää lenkillä jossakin muualla :) ja rivitalokaan ei ole mikään ongelma, jos koiran opettaa heti olemaan haukkumatta, tosin kaikki kultaisetnoutajat eivät edes hauku :)

Kultainennoutaja on erittäin avoin ja kaikki saavat silittää ja rapsuttaa sitä. Se noutaa mielellään, ihan sama kuka heittää keppiä :) ja temppujenkin opettamisen pitäisi onnistua ihan keneltä vain :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Arvelinkin kutakuinkin noin koska niin kultaisiahan ne ovat luonteeltaan!:)

    Äänestä

Kyllä pieni piha riittää, jos koira pääsee lenkille. Iso pihakaan ei riitä, jos koira ei pääse lenkille.

Tyypillinen kultsu rakastaa huomiota!! Sitä saa rapsuttaa kuka tahansa. Se opettelee temppuja mielellään, jos vain nameja on saatavilla - ihan sama kuka opettaa :). Kultainennoutaja valitsee perheestä sen ykkösisännän (luultavasti tässä tapauksessa isäsi), mutta leimautuminen ei ole niin vahvaa kuin monella muulla roduilla. Ykkösisäntää palvotaan, mutta muitakin totellaan.

Yksi kultaisennoutajan parhaista puolista on sen monikäyttöisyys: se sopii palveluskoiraharrastukseen, tokoon, mejään, noutamiseen, kaverikoiraksi, vepeen....ja parhaaksi kaveriksi lenkkipoluille.

Äänestä

Heip! Olen 12v tyttö (tammikuussa täytän 13v). Ja olen tässä yli puoli vuotta ajatellut omaa koiraa ensi kesäksi. Ajattelin lähinnä kultsua.
Onko kultsu helppo opettaa? Ja tuleeko kultsut toimeen gerbiilien, kissan ja sekarotuisen koiran kanssa hyvin toimeen? Ja asun omakotitalossa maalla, iso etupiha, takapiha myös. Eli pihaa löytyy. Sopiiko kultainennoutaja perheeseeni??

vanhempani eivät välttämättä suostu koiraan, mut saanpahan lisää tietoa kyseisestä rodusta:) Ja olen kyllä omasta mielestäni valmis omaan koiraan..

Kiitos etukäteen vastauksista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostunut koirista kirjoitti:

Hei! Olen 13-vuotias poika ja perheeni harkitsee koiran hankintaa. Kultaistanoutajaa olemme miettineet. Asumme rivitalossa ja meillä on aika pieni piha. Vaikuttaako ruo siihen että kultainennoutaja ei olisi sopiva? Ja tätä olen miettinyt paljon. Jos esim isäni olisi koiran isäntä niin antaisiko koira minun opettaa sille temppuja rapsuttaa tai hakisiko esim keppiä jos heittäisin. Ja 13 vuotias ei ole varmaan hyvä valinta isännäksi. Tässä taisikin olla kaikki. Ja olisi kiva jos joku kultaisennoutajan omistaja voisi kertoa kultaisestanoutajasta tarkasti

PS: pahoittelen kirjoitus virheistä tämå on kirjoitettu puhelimella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu