Azoreille jälleen suorilla lennoilla Suomesta v. 2013

Azoreille lennetään jälleen Suomesta suoraan vuonna 2013. Vuoden 2012 lennot keskeytyivät paitsi konkurssiin ajautuneen Hispanian myös Aurinkomatkojen osalta toukokuun puolessavälissä. Toimistot täyttivät samaa konetta.

Lomamatkat ilmoitti omasta lento-ohjelmastaan syyskuussa. Primera Groupiin kuuluva yhtiö lennättää suomalaisia Ponta Delgadaan vuoden 2013 huhti-toukokuussa ja syys-lokakuussa. Aurinkomatkat kertoo ensimmäisen lentonsa lähtevän Helsingistä 4.4.. viimeisen 24.10. Matka-Atlas myy usean vuoden kokemuksella lento-hotellipaketteja tulopalveluineen Lissabonin kautta Azoreille ympäri vuoden.

Vaikka turismi saariryhmässä keskittyykin voimakkaasti kesäkuukausiin, Azorit ovat ympärivuotinen loma- ja pitempään oleskeluun soveltuva kohde. Keskimääräinen lämpötilahaarukka vuositasolla on 11 °C – 25 °C, mikä vastaa jota kuinkin Suomen kesää. 11 °C on vuoden viileimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen minimi yölämpötila, 25 C vuoden lämpimimmän kuukauden elokuun keskimääräinen maksimi päivälämpötila.

Meriveden keskimäääräinen maksimi lämpötilahaarukka vuositasolla on 16-23 °C.

Azorien säälle on tyypillistä aurinkoisten ja pilvisten jaksojen vaihtelu. Sateet ovat lyhytaikaisia, mutta saattavat toistua. Säännöllisen kosteuden ansiosta luonto on aina vehmas.

Azorien luonnon erikoispiirteitä on elävä tuliperäisyys, kuumat mineraalivesilähteet, kraatterijärvet, kekomaiset ruohonpeittämät kekomaiset kohoumat, joista on aikanaan purkautunut tuhkaa ja tulikiveä.

Saariryhmä tarjoaa monia harrastusmahdollisuuksia, kuten patikointi, surffaus, uinti bodyboarding, sukellus, purjehdus, canyoning, urheilukalastus, ratsastus ja golf, lintujen bongaaminen ja valas- ja delfiinisafarit. Kansanmusiikista ja –tanssista ja muusta kansakulttuurista kiinnostuneilla Azorit ovat aarreaitta kesäaikaan. Saarilla voi lisäksi tutustua elävään käsityökulttuuriin. Uskonpa, että Azorien maisemat voivat inspiroida niin taiteilijoita kuin valokuvaajiakin.

Azorit eivät ole massaturismikohde. Elämänmeno on rauhallista ja aitoa. Kukaan ei pakkomyy mitään eikä tinkimisaitoa tarvita. Olo on turvalllista. Hintataso on edullisempi kuin Suomessa. Viimeisen Eurostatin tutkimuksen mukaan elintarvikkeet Portugalissa maksoivat keskimäärin 26 prosenttiyksikköa vähemmän kuin Suomessa, alkoholin kohdalla ero oli 48, ravintola- ja hotellipalvelujen osalla 51 prosenttiyksikköä.

Saarriryhmän infrastruktuuri on moderni, tiet ovat hyvässä kunnossa, Internet toimii, taivaskanavat näkyvät, kansainväliset maksukortit toimivat ja niillä saa rahaa seinästä.

Azorit eivät ole Madeira. Saairyhmät ovat varsin erilaisia matkakohteina.

Kerron Azoreista kotisivuillani ja vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin.

Tervetuloa!
0203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_25393 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu