KIMI RÄIKKÖSEN OMAISUUS N. 150 MILJOONA EUROA !!!

ja lisää tulee fyrkkaaa joka tuutista. TEHKÄÄPÄS POJAT SAMA PERÄSSÄ SEKÄ MAHDOLLISUUDET TOISEEN F1 MESTARUUTEEN PARANEVAT KOSKA LOTUS KEHITTÄÄ JO ENSI VUODEN AUTOA JA SE ON KOVA SANA .ILMEISESTI KOKO LOTUS TALLI RAKENNETAAN KIMILLE ETTEI AUTO ENÄÄ ALIOHJAIDU KOSKA JUURI SIITÄ KIMI ON KÄRSINYT TÄNÄ VUONNA !!!
191599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nooo, ei kannata nyt vielä tuosta noin isosti huutaa, muutkin tallit kehittyy varmasti!

Äänestä

Eihän noilla tuloilla ja omaisuudella kannata veroja suomeen maksaa. Ajais nyt ees joko monacon taikka sveitsin lipun alla ihan tekopyhää paskaa! Makso se Grönholmikin verot suomeen.

Äänestä
  • Niin siis kai SINÄ (juuri sinä siellä) ymmärrät, että kansalaisuutta ei saa sormiaan napsauttamalla? Millä perusteella sanot Kimin olevan tekopyhä? Eikö todellisuudessa kestä kantti sanoa, että moottoriurheilu on tuonut Suomea esille monien muiden joukossa, ja Räikkönen on ajotaidoillaan aivan suomalaisen moottoriurheilun kärkeä. Muutenkin, itelläs taitaa Nokia helistä taskussa. Etkö SINÄ ole sitten tekopyhä, kun olet taas ostanut uuden Nokian kännykän, sanoen, että luotat suomalaiseen laatuun? Ja paljonko Nokia maksoi viime vuonn veroja Suomeen? Siinä SINULLE miettimistä loppuvuodeksi.

    Äänestä

  • Enpä minäkään tollasesta omaisuudesta ylu 50% antais valtiolle jos sen kaiken voi itsekin pitää. Typeryyttähän se on, varsinkin kun ne verot eivät mene kotimaahan vaan Espanjaan ja Kreikkaan.

    Äänestä

Kävi urheilijoiden palkkatilastossa muutama vuosi takaperin toisella sijalla maailmassa. Saavutus johon kukaan muu Suomalainen ei tule tuhanteen vuoteen pääsemään.

Katsokaa ja verratkaa vuoden urheilijan saavutuksia Kimi Räikkösen saavutuksiin ja kuolkaa kaikki yhdessä koko maailman mukana nauruun.

Äänestä

Paljonko vuoden urheilija tienaa.

Purjehdus on jee. Koko maailma seuraa.

Äänestä

paskapuhetta. eikä ole.

Äänestä

Mut tienasipa mitä tahansa, niin kyllä näytti aika persjalalta Jennin rinnalla.
Koomista kun mies on naista lyhyempi, heh heh

Kaikkee ei rahalla saa.

Äänestä

Eihän toi nyt ole mitään - schumillakin taitaa olla miljardi-omaisuus. Hyvä kun Kimi tulee toimeen varsinkin erottuaan Jennistä (ainakin puolet fyffestä meni hänelle).

Äänestä

Mikä laulaen tulee se....avieroissa menee

Äänestä

Valtteri kaahaa kohta Kimin ohi niin että sauhu nousee. Valtteri on kova sälli.

Äänestä
  • Valtteri on seuraava Kovalainen sijat 15-20 tulevat tutuiksi

    Äänestä

On sulla jutut. Kuka mukamas tietää mitä Jenni ssa avioerossa ? Ihan sama, mitä saa. KImi tuo kyllä suómalaisille tunettavuutta, olkaamme tyytyväisiä, että meillä on näin hyvä kuski. Kimi ei turhaan repostele omia asioitaan, kunnon kaveri. Itseään täynnä oleva ex-vaimo on myös ollut hiljaa parin asioista mistä nostan hänelle hattua. Mutta muuten soisin Kimille iloisemman oloisen vaimon, eikä aina naama peruslukemilla olevan Jennin, joka pyörii omien harrastusten parissa.

Äänestä

Siitä riittä myös muutamalle sosiaalipummille.

Äänestä

Ylipalkattu autonkuljettaja Kimi Räikkönen.

Äänestä
  • Kimi on Putinin näköinen lyhyt pallinaama.Siinä ei miljoonatkaan auta.

    Äänestä

  • Joo.Kovempaa työtä linja-autonkuljettaja tekee.Formulanajo on nykyään riskitöntä työtä.Ennen oli sentään hengenmenon riski.Ei enää.

    Äänestä

  • wefwf kirjoitti:

    Kimi on Putinin näköinen lyhyt pallinaama.Siinä ei miljoonatkaan auta.

    Kimi tienaa enemmän jokaisena tuntina kuin mitä sinä saat polvillasi rukoillen ja itkien Kelasta kuukaudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ziggy 12 kirjoitti:

ja lisää tulee fyrkkaaa joka tuutista. TEHKÄÄPÄS POJAT SAMA PERÄSSÄ SEKÄ MAHDOLLISUUDET TOISEEN F1 MESTARUUTEEN PARANEVAT KOSKA LOTUS KEHITTÄÄ JO ENSI VUODEN AUTOA JA SE ON KOVA SANA .ILMEISESTI KOKO LOTUS TALLI RAKENNETAAN KIMILLE ETTEI AUTO ENÄÄ ALIOHJAIDU KOSKA JUURI SIITÄ KIMI ON KÄRSINYT TÄNÄ VUONNA !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu