Mielenkiintoista uutta tietoa päiväkodeista

http://www.tesso.fi/content/päiväkoti-pienentää-syrjäytymisriskiä
10777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ole mielenkiintoista eikä uutta, Laadukkaan varhaiskasvatuksen vaikutukset 3 plus vuotiaan lapsen kognitiiviseen kehitykseen on asia joka on jo monessa tutkimuksessa todettuä Tesson otsikko antaa väärän kuvan tutkimuksen painopisteestä eikä tuo esille että jopa tässä tutkimuksessa nähtiin että sosiaalisessa kehityksessä lapsilla jotka aloittaneet alle kaksivuotiaina päiväkotihoidon nähtiin ongelmia sosiaalisten taitojen kehityksessä.

Äänestä

Ensinnäkin tässä jutussa oli asiaa kahdesta eri tutkimuksesta Britanniassa tehdystä Eppe-projektista ja Helsingin yliopistossa tehtävästä Lasso-projektista. Tämän Eppen havaintoja oli mm. se, että lapsen on hyvä päästä laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin jo 2-3 vuotiaana. "Päiväkodissa oloaika on ratkaiseva tekijä oppimisen ja kehittymisen kannalta. Jos lapsi aloittaa päiväkodissa alle kolmivuotiaana, hänen älyllinen kehityksensä on parempi kuin myöhemmin aloittavilla. Älyllinen kehitys paranee joka tapauksessa, olipa lapsi varhaiskasvatuksen piirissä kokopäiväisesti tai osittain. ... Lapsista tulee myös sosiaalisempia, jos he aloittavat varhaiskasvatuksen jo 2–3-vuotiaana. " Tutkimuksessa todettiin myös se, että osalla alle 2-vuotiaana aloittaneista oli lieviä käytöshäiriöitä myöhemmin. Syrjäytyminenhän on usein periytyvää, joten varsinkin heikommassa asemassa oleville lapsille päiväkoti oli hyödyllinen. "Päiväkoti on tämän tutkimuksen mukaan tehokas keino vähentää erityisopetuksen tarvetta muita heikommista kasvuolosuhteista tulevien lasten joukossa."

Eppe-projektin tärkeänä löytönä oli myös henkilöstön ja lasten välisen vuorovaikutuksen laadun suuri merkitys. Mitä enemmän työntekijät osoittivat lämpöä ja vastasivat yksittäisten lasten henkilökohtaisiin tarpeisiin, sitä enemmän lapset edistyivät.

Tämä suomalainen Lasso-projekti on tutkinut nimenomaan tätä laadukasta vuorovaikutusta työntekijöiden ja lasten välillä. Parantunut vuorovaikutus vähentää lapsen kokemaa stressiä, mikä lisää hänen oppimismahdollisuuksiaan.

Onhan tässä nyt aikatavalla uusia rakennuspalikoita siihen varsin yksipuoliseen valtavirtakeskusteluun, jossa päiväkoti nähdään riskinä lapsen kehityksele ja missä usein tuomitaan alle 3-vuotiaiden laittaminen päiväkotiin.

Äänestä

Ihan hyvä, että on muutakin kuin Liisa Keltinkangas-Järvistä...

Äänestä
  • Niinhän se tietysti on, että hienoa , kun löytyy "tutkimuksia", joissa todistetaan hyviksi hoitopaikat, joihin vanhemmat pääsevät hyvällä omallatunnolla lapsensa viemään , kunhan ei vaan itse tarvitse lapsiaan hoitaa.
    Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista vie ihan pakosta lapsensa hoitoon, mutta ikävä kyllä, tiedän niitäkin, jotka eivät halua olla lastensa kanssa kuin edustustilanteissa, esim. sukujuhlissa..

    Äänestä

  • eräs hoitaja kirjoitti:

    Niinhän se tietysti on, että hienoa , kun löytyy "tutkimuksia", joissa todistetaan hyviksi hoitopaikat, joihin vanhemmat pääsevät hyvällä omallatunnolla lapsensa viemään , kunhan ei vaan itse tarvitse lapsiaan hoitaa.
    Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista vie ihan pakosta lapsensa hoitoon, mutta ikävä kyllä, tiedän niitäkin, jotka eivät halua olla lastensa kanssa kuin edustustilanteissa, esim. sukujuhlissa..

    Ilmeisesti joku hoitaja ei ole kovin tyytyväinen tekemäänsä työn laatuun? Siltä ainakin vaikuttaa.

    Äänestä

  • ======899/// kirjoitti:

    Ilmeisesti joku hoitaja ei ole kovin tyytyväinen tekemäänsä työn laatuun? Siltä ainakin vaikuttaa.

    No voi kun kiva kun joku oikeesti luulee,että yksittäinen hoitaja voi vaikuttaa hoidon laatuun. Mitennpaljon hoidon laatuun vaikuttaa hoitajien määrä, työvuorojen suunnittelu, sijaisten saaminen, lapsiryhmän koko? Mikään näistä,asioista ei ole yksittäisen hoitajan päätettävissä.
    Aina kun joku uskaltaa kritisoida päivähoidon laatua tulee vastaukseksi että tee työsi paremmin. Kyllä maailma on joillekin yksinkertainen!!!

    Äänestä

  • Kiiti kovasti kirjoitti:

    No voi kun kiva kun joku oikeesti luulee,että yksittäinen hoitaja voi vaikuttaa hoidon laatuun. Mitennpaljon hoidon laatuun vaikuttaa hoitajien määrä, työvuorojen suunnittelu, sijaisten saaminen, lapsiryhmän koko? Mikään näistä,asioista ei ole yksittäisen hoitajan päätettävissä.
    Aina kun joku uskaltaa kritisoida päivähoidon laatua tulee vastaukseksi että tee työsi paremmin. Kyllä maailma on joillekin yksinkertainen!!!

    Todellakin yksittäisellä hoitajalla on vastuu vuorovaikutuksen laadusta lapsen kanssa. Älä siirrä vastuuta ammattitaidottomuudestasi muille!!

    Äänestä

Mustakin oli kiinnostavaa lukea tälläisistä tutkimuksista. Onkohan kellään tietoa, mistä tuosta Lasso-tutkimuksesta saisi lisäinfoa? Onko tutkimus jo päättynyt ja tutkimustulokset julkaistu?

Äänestä

Ymmärsinkö oikein että nyt sitten näyttää siltä että hyödyllisin ikä lapsille varhaiskasvatuksen ja kehityksen kannalta olisi siinä 2-3 vuotiaana. En kyllä ihmettelekään tuota sillä aikaisemminkin on ollut paljon tutkimuksia aiheesta jossa on todettu sama että myöhäisellä iällä (reilusti yli 3-vuotiaana) päivähoidon aloittavat ovat vähän jäljessä taidoissa sekä sosiaalisissa suhteissa joka näkyy ihan myöhäisemmälläkin iällä.
Mutta jos nyt luin oikein tuota tutkimusta niin taas alle 2-vuotiaalle päivähoito voi tuottaa käytöshäiriöitä (liian stressaavaa?) eli aika kapeahko on sitten tämä "oikea" aika aloittaa eli 2-3 vuotiaana.

Äänestä

Eiköhän sekä koteja että päivähoitopaikkoja ole aika monentasoisia. Jos kotona on ihan tavallinen vanhempi hoitamassa (elämässä normaalia arkea, ei suurempia ongelmia tms) niin varmasti kotihoito on yksilöllisempää, parempaa ja vähemmän stressaavaa (pienelle) lapselle. Olettaen vielä , että sosiaalisia kontakteja muuten on olemassa normaalisti. Ei toki 2veellekään tee hyvää viettää kaikki aika kaksistaan yksinäisen äitin kanssa. Vaan tarvii myös nähdä myös niitä muita aikuisia ja toisia lapsia. Oma lapseni alkoi toisaalta vasta 2,5v iässä nukkua säännölliseti yöt hyvin. Joten olisi ollut kidutusta kiskoa hänet pienenä taaperona 07 ylös ja hoitopaikkaan, jossa pääsee päikyille vasta klo 12.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,.,.,.,.,. kirjoitti:

http://www.tesso.fi/content/päiväkoti-pienentää-syrjäytymisriskiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu