Voi nyt jumalauta, Urpilaisen Juttali

Nyt Urpilainen varoittelee veroparatiisifirmoista, että niiden veroeurot menevät ulkomaille. Voi helvetin kuustoista. Eikös ne ulkomaille pitänytkin mennä kun Euroopan Unioniin liityttiin.. Vai että nyt Urpilainenkin huomaa että saattanee systeemissä olla jotain mätää, heh.. Menee siis veroeurot ulkomaille sekä osingot herrojen perseisiin ja loput rahat meneekin sitten Kreikan yms avustamisiin ja kansa maksaa minkä kykenee ja loput otetaan poliitikkojen toimesta lainana ulkomailta että saadaan Kreikallekin uusi F1 rata. Voi jumalauta tuota poliitikkojen häpeämättömyyttä..
8162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minusta Jutta on ihan oikeessa. Kyllähän suurin osa noista "alihankkija-firmoista" on ns. ulkomaalaisia ja tuovat vielä työntekijätkin nälkäpalkalla tänne. Siis työnantajat eikä -tekijät maksa veroja Suomeen, vaikka vievät kaikki urakat ja työt meiltä. Hyvä, että joku huomaa tuon epäkohdan ja uskaltaa sanoa sen ääneen, vaikka saakin muiden politikkojen vihat niskaansa. Taitaa noilla suurimmilla syyttelijöillä olla "oma lehmä ojassa" tuossakin asiassa, kun noin pillastuvat.

Äänestä
  • Siinäpä se.. Miksi siis kiroilin. Poliitikkommehan meidän maamme ajoi tähän ylivelkakierteeseen, veroeurot ulkomaille, työntekijät ulkomaalaisia. Jos nyt muistelet, niin suomen piti saada eu:lta rahaa eikä suinkaan maksella eri maille tukia. Jumalauta, millä suomi makselee muilla kuin lainarahoilla. Järjetöntä touhua ja kertoo poliitikoistamme aika paljon, selkärangatonta paskasakkia.. Myyneet isänmaamme, velkaannuttaneet sen ja tuhonneet valtioyritykset. Eikö muka suomalaiset osaisi itse kultakaivostakaan pyörittää, heh. Ei varmaan kun vähäiset kultakaivoksemmekin ovat ulkomaalaisomistuksessa. Onko suomesta tehty kehitysmaa poliitikkojemme ahneuden vuoksi.. Suomesta pitäisi toimittaa ulos eu:sta kiireellisesti, firmat suomalaisomistukseen, rajat kiinni ulkomaalaistyövoimalta ja elinkustannukset alas ja terve kilpailu eri aloille eikä niin kuin nyt, että poliitikkojemme suojeluksessa energian hinnat pilvissä ja yhä nousussa joka johtuu pelkästään omistajien ahneudesta, minkäänlaisia korotuspaineita ei muutoin olisi. Ahneus, se on päättäjiemme sairaus joka tuhoaa maamme ja kansamme.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Siinäpä se.. Miksi siis kiroilin. Poliitikkommehan meidän maamme ajoi tähän ylivelkakierteeseen, veroeurot ulkomaille, työntekijät ulkomaalaisia. Jos nyt muistelet, niin suomen piti saada eu:lta rahaa eikä suinkaan maksella eri maille tukia. Jumalauta, millä suomi makselee muilla kuin lainarahoilla. Järjetöntä touhua ja kertoo poliitikoistamme aika paljon, selkärangatonta paskasakkia.. Myyneet isänmaamme, velkaannuttaneet sen ja tuhonneet valtioyritykset. Eikö muka suomalaiset osaisi itse kultakaivostakaan pyörittää, heh. Ei varmaan kun vähäiset kultakaivoksemmekin ovat ulkomaalaisomistuksessa. Onko suomesta tehty kehitysmaa poliitikkojemme ahneuden vuoksi.. Suomesta pitäisi toimittaa ulos eu:sta kiireellisesti, firmat suomalaisomistukseen, rajat kiinni ulkomaalaistyövoimalta ja elinkustannukset alas ja terve kilpailu eri aloille eikä niin kuin nyt, että poliitikkojemme suojeluksessa energian hinnat pilvissä ja yhä nousussa joka johtuu pelkästään omistajien ahneudesta, minkäänlaisia korotuspaineita ei muutoin olisi. Ahneus, se on päättäjiemme sairaus joka tuhoaa maamme ja kansamme.

    Suomi on taannut lainoja,ei syytänyt euroja maailmalle,siinä on pieni ero,ikävä kyllä olemme Eu,ssa ja toimimme niiden sääntöjen ja sopimusten mukaan.

    Äänestä

  • Marssijärjestys hoi kirjoitti:

    Suomi on taannut lainoja,ei syytänyt euroja maailmalle,siinä on pieni ero,ikävä kyllä olemme Eu,ssa ja toimimme niiden sääntöjen ja sopimusten mukaan.

    Taidat olla nuori alokas, joka ei vielä ole marssinut tarpeeksi, ymmärtääkseen asioita. Kyllä se on aivan väärin, että kaikki, mitä suomalaiset sodan jälkeen rakensi, on nyt tuhottu. Valtion avustuksella luodut ja ylläpidetyt yritykset saatiin tuottoisiksi, maa- , metsä- ja karjatalous kukoisti, teollisuus ja suomalainen osaaminen olivat vientivaltteja. Perustettiin kouluja, sairaaloita ym. palveluja, jotka toimivat. Luotiin vakuutusjärjestelmä, jonka piti turvata vanhusten ja sairaidenkin hyvinvointi. Kuinkas on kaiken käynyt? Kasvoi uusi sukupolvi, jolle kaikki oli valmiina, ilman mitään uhrauksia tai ponnisteluja, joka sitten ahneuksissaan ja vain omaa "paremmuuttaan" korostaakseen, tuhosi kaiken ja nyt suurin osa vanhuksista elää ilman apua, sairaina ja puutteellisissa olosuhteissa Samaan aikaanns. kansan kerma kilpailee, kenellä on kallein asunto, hienoin auto, isoin taulu-tv ja muuta turhanpäiväistä.
    Olisi aika katsoa ympärilleen lähimmäisiään ja sitten itseänsä peilistä.

    Äänestä

  • Miettikää vähän! kirjoitti:

    Juuri noin. Täysin häpeämätöntä, röyhkeää toimintaa poliitikoiltamme ja muilta keinottelijoilta joiden toimesta hyvinvointivaltio tuhottiin, myytiin vieraan maan alaisuuteen..

    Äänestä

Jutta käy ylikierroksilla vaalien takia ja ampuu kaikkea mikä liikkuu. Yleensä omaan jalkaansa, mutta se sallittakoon nuorelta ja kokemattomalta puheenjohtajalta. Kyllä siperia opettaa!

Äänestä

No nythän se otti saikkua kun ei tiedä mitä tekisi. Samaa teki Soini. Tiukan paikan tullen ollaan niin kauan pois että joku fiksumpi vie asiaa johonkin suuntaan. Sitten tullaan taas tyynesti takaisin jatkamaan siitä mihin jäätiin. Koskahan Käteinen tarvii saikkua? Varmaan aika pian.

Äänestä

Niinkuin taannoin se V...u-nappi rinnassa kohauttanut viherstalinistikettutyttö, joka meni sen Nakkilalaislähtöisen tyhjänpuhujan kanssa naimisiin. Onkohan eduskunnassa joku suojausomalääkärijärjestelmä niille, jotka päästelevät suustaan mitä sattuu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kartanomagister kirjoitti:

Nyt Urpilainen varoittelee veroparatiisifirmoista, että niiden veroeurot menevät ulkomaille. Voi helvetin kuustoista. Eikös ne ulkomaille pitänytkin mennä kun Euroopan Unioniin liityttiin.. Vai että nyt Urpilainenkin huomaa että saattanee systeemissä olla jotain mätää, heh.. Menee siis veroeurot ulkomaille sekä osingot herrojen perseisiin ja loput rahat meneekin sitten Kreikan yms avustamisiin ja kansa maksaa minkä kykenee ja loput otetaan poliitikkojen toimesta lainana ulkomailta että saadaan Kreikallekin uusi F1 rata. Voi jumalauta tuota poliitikkojen häpeämättömyyttä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu