Syitä miksi on hakemassa USA:an vaihtoon?

Eli olen hakemassa USAan vaihtoon ja minun tulisi haastattelussa perustella miksi haluan opiskelemaan juuri Jenkkeihin? Mulla on mielessä, että USA on tunnettu korkeasta yliopisto-tasosta sekä haluaisin oppia enemmän englantia.. Olisiko muita hyviä perusteluja?
5384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Usa avaa sinulle uutta perspektiiviä myös Euroopan ulkopuolisista näkemyksistä ja ajatuksista. Usa on hyvin avoin uusille ajatuksille ja asioille koska sinne tulee jatkuvasti ihmisiä ympäri maailmaa. Monia asioita ajatellaan ilman pitkää historian painolastia joka on tietysti sekä hyvä että huono asia.

Lisäksi esim. Aasia ja varsinkin latinalainen Amerikka on siellä läsnä ihan eri tavalla kuin Euroopassa niin opiskelijoiden kuin professoreidenkin mukana.

Äänestä
  • Kiitoksia! Aivan totta, tuo perspektiivi-asia. Aika tuttua juttua on tämä eurooppalainen meininki mutta olisi hienoa saada vähän jenkkiläistä perspektiiviä..

    Äänestä

USA on edelleen yksi suosituimmista kohteista, mistä johtuen joillakin järjestöillä on vaikeuksia hyvien ja luotettavien perheiden löytämisessä, kuten esim. STS:n useat tapaukset osoittavat. Kannattaakin olla tarkkana vaihto-oppilasjärjestäöä valitessa!

Äänestä

Kaikilla järjestöillä paitsi kenties Rotareilla, joilla on tiukat kiintiöt sekä isäntäperheet hankittuina "veljien" keskuudesta, on vaikeuksia saada USAsta isäntäperheitä. Sinne vaan yksinkertaisesti hakee liikaa porukkaa. Muillakin järjestöillä pitäisi olla maakohtaiset tarkat kiintiöt USAan sillä satojen suomalaisten lisäksi joka muustakin maailman maasta sinne hakee satoja nuoria.

Ei haastattelulla ole mitään väliä muilla järjestöillä paitsi Rotareilla (kiintiöiden vuoksi juuri). Kaupallisilla järjestöillä se on vain muodollisuus. Bisneksen vuoksi he ottavat listoilleen kaikki, mutta se , löytyykö kaikille hyvää perhettä, onkin sitten ihan sattuman kauppaa. Harkitse vielä jotain muuta maata.

Äänestä

yhdysvaltojen kulttuuri on erittäin kiehtova. ihmisiä on muutanu ympäri maapalloa yhdysvaltoihin ja siks kaikilla on hiukan erilaiset taustat ja tarinat kerrottavanaa. silti kaikki ovat kuitenki amerikkalaisia ja heistä löytää jotain muutaki samaa kuin vain englannin kieli. koskaan ei tiedä millaiseen ihmiseen törmäää seuraavaksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtoonlähtijä kirjoitti:

Eli olen hakemassa USAan vaihtoon ja minun tulisi haastattelussa perustella miksi haluan opiskelemaan juuri Jenkkeihin? Mulla on mielessä, että USA on tunnettu korkeasta yliopisto-tasosta sekä haluaisin oppia enemmän englantia.. Olisiko muita hyviä perusteluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu