Ryanair uhkaa boikotoivaa Siemensiä oikeustoimilla

Ryanair uhkaa boikotoivaa Siemensiä oikeustoimilla

Halpalentoyhtiö Ryanair uhkaa oikeustoimilla saksalaista teollisuuskonserni Siemensiä, joka on asettanut lentoyhtiön boikottiin.

Vajaa viikko sitten Ryanairin Espanjan Alicantesta Ruotsin Göteborgiin matkalla ollut kone joutui tekemään hätälaskeutumisen Tanskaan. Edeltäneenä viikonloppuna yhtiön kaksi lentoa puolestaan keskeytyi teknisen vian vuoksi.

Siemensillä on maailmanlaajuisesti 400 000 työntekijää 190 maassa. Konsernin johto on tehnyt päätöksen boikotoida Ryanairin lentoja sen jälkeen, kun lentoyhtiölle on lyhyen ajan kuluessa sattunut mainittuja kiusallisia asioita.

Ruotsin Siemensin viestintäpäällikkö Maria Baldin sanoo SvD Näringsliville, että päätös on tehty turvallisuussyistä. Hän viittaa muun muassa tapaukseen, jossa hätälaskeutumisen syy oli koneen riittämätön polttoainemäärä.

Ryanair ei katso Siemensin asettamaa boikottia suopeasti. Yhtiön edustaja Stephen McNamara sanoo Dagens Nyheterille, että jos boikotin perusteet ovat Siemensin julkisuuteen ilmoittamat, Ryanair ryhtyy oikeudellisiin toimiin Siemensiä vastaan.

McNamaran mukaan sekä Irlannin että Espanjan hallitukset ovat vahvistaneet Ryanairin turvallisuusstandardien olevan linjassa Euroopan turvallisimpien lentoyhtiöiden kanssa.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/9-talous-paauutinen/109692-ryanair-uhkaa-boikotoivaa-siemensia-oikeustoimilla
5205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos matkoista/hinnoista ei ole järjestetty julkista tarjouskilpailua, niin rynkky ei maha mittään. Firmat voi ihan itte päättää mitä palveluita he käyttää ja mitä ei.

Äänestä
  • mutta tuossa yllä taitaa olla kyse muusta.
    Ryanair mielestäni haastaa Siemensin sen liiketoiminnan valheellisesta arvostelusta?

    Äänestä

No ei tuossa silti ole mitään. Kyllä firma saa päättää että "näkemyksemme mukaan yhtiö X:n palvelut eivät ole meille riittävän turvallisia joten emme käytä niitä"

Ei siinä firmalla X ole mitään oikeuskeissiä.

Äänestä

Kyse oli varmaan syytöksestä, toki yhtiö voi ostaa lennot mistä haluaa. Tuo peruste pitää voida näyttää toteen oikeudessa ojs sinne mennään! Sama jos Ryanair väittäisi ettei hyväksy Boeingin koneissa Siemensin osia, koska niissä on turvallisuusongelma, esim.sähköiskuvaara.

Äänestä

jutussa jätettiin mainitsematta että siemens ei muutenkaan käytä ryanairia:

Anlitar Siemens ofta Ryanair?
– Nej, Ryanair finns inte med på listan av de flygbolag vi brukar anlita.
Maria Baldin, informations- och hållbarhetschef på Siemens i Sverige.
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siemens boikottiin kirjoitti:

Ryanair uhkaa boikotoivaa Siemensiä oikeustoimilla

Halpalentoyhtiö Ryanair uhkaa oikeustoimilla saksalaista teollisuuskonserni Siemensiä, joka on asettanut lentoyhtiön boikottiin.

Vajaa viikko sitten Ryanairin Espanjan Alicantesta Ruotsin Göteborgiin matkalla ollut kone joutui tekemään hätälaskeutumisen Tanskaan. Edeltäneenä viikonloppuna yhtiön kaksi lentoa puolestaan keskeytyi teknisen vian vuoksi.

Siemensillä on maailmanlaajuisesti 400 000 työntekijää 190 maassa. Konsernin johto on tehnyt päätöksen boikotoida Ryanairin lentoja sen jälkeen, kun lentoyhtiölle on lyhyen ajan kuluessa sattunut mainittuja kiusallisia asioita.

Ruotsin Siemensin viestintäpäällikkö Maria Baldin sanoo SvD Näringsliville, että päätös on tehty turvallisuussyistä. Hän viittaa muun muassa tapaukseen, jossa hätälaskeutumisen syy oli koneen riittämätön polttoainemäärä.

Ryanair ei katso Siemensin asettamaa boikottia suopeasti. Yhtiön edustaja Stephen McNamara sanoo Dagens Nyheterille, että jos boikotin perusteet ovat Siemensin julkisuuteen ilmoittamat, Ryanair ryhtyy oikeudellisiin toimiin Siemensiä vastaan.

McNamaran mukaan sekä Irlannin että Espanjan hallitukset ovat vahvistaneet Ryanairin turvallisuusstandardien olevan linjassa Euroopan turvallisimpien lentoyhtiöiden kanssa.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/9-talous-paauutinen/109692-ryanair-uhkaa-boikotoivaa-siemensia-oikeustoimilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu