Luuletko jokaisen oksentaneen oppineen jatkavan sitä?

Minä luulin ennen. Ajattelin, että jos vain opin oksentamaan, on kaikki nautintojen ovet auki: Voisin herkutella surutta lihomatta. Täydellistä! Vuosia tämä ajatus kalvoi mieltäni. Kumpa minäkin oppisin oksentamaan.. Aina välillä yritin onnistumatta siinä. Pettyneenä sain joka kerta laskea wc-pytyn kannen saamatta mitään ylös.

Sitten eräänä päivänä se tapahtui, opin kunnolla oksentamaan. Mutta kappas, eipäs se ollutkaan niin ihanaa kuin olin luullut. Se, että näki juuri syömänsä herkut yrjöttynä veikin hohdon koko herkuttelulta. En ole oksentanut sen jälkeen, herkkujen syöntiäkin olen rajoittanut.

Kirjoitin tämän osoittaakseni ymmärrystä bulimiaa sairastavia kohtaa. Kyse on todellakin sairaudesta, ei mistään kivasta harrastuksesta, jolla välttää lihominen ja samalla nauttia herkuista.
4420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulle oksentaminen ei ole koskaan ollut vaikeaa tai ihailtavaa, pelkästään välttämätöntä. Tietty se välillä sattuu ja tiedän sen olevan väärin ja hirveää, mutta kun oksennan, tiedän kontrolloivani itseääni. Se on rangaistus, synneistä puhdistumista. Aiemmin halveksuin syömishäiriöisiä. Sitten sairastuin syömishäiriöön. Kaikki on sen jälkeen ollut sekavaa ja unenomaista.

Oksentaminen ei ole -niin kuin sanoitkin- kiva harrastus. Se on pakko-oire. On yhdentekevää sattuuko se, onko se kauheaa, tuntuuko välillä siltä että sydän pysähtyy ja keuhkot kramppaavat, lkuolema tulee ja happi loppuu. Synneistä on päästävä, hinnalla millä hyvänsä.

Äänestä
  • Mä ennen myös halveksuin kaikki syömishäiriöitä, siihen asti ku oksensin eka kertta... Se ei ollu mikään kiva fiilis, mutta pakko se on, en kestä sitä ajatusta et oon syönyt ja lihon sitä ruoasta.. Itkut silmissä oksentelen, mutta pakko se on...

    Äänestä

Niin, nimenomaan tuon tajusin siinä oksentamaan opittuani, ettei tätä kyllä ilman syömishäiriötä tehdä. Samoin kuin ehkäpä (tästä minulla ei ole kokemusta) ilman anoreksian aiheuttamia itsesyytöksiä ym. taakkaa kukaan ei jatkaisi anorektisella ruokavaliolla kovinkaan pitkään pelkässä laihdutusmielessä. Se olisi liian suurta kärsimystä ilman henkistä pakotetta.

Voimia teille!

Äänestä

mä haaveilin lapsena että kun tulen aikuiseksi niin musta tulee bulimikko. ja niin tulikin......huahhhaahhaa vitun-trallallaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuritettu&opetettu kirjoitti:

Minä luulin ennen. Ajattelin, että jos vain opin oksentamaan, on kaikki nautintojen ovet auki: Voisin herkutella surutta lihomatta. Täydellistä! Vuosia tämä ajatus kalvoi mieltäni. Kumpa minäkin oppisin oksentamaan.. Aina välillä yritin onnistumatta siinä. Pettyneenä sain joka kerta laskea wc-pytyn kannen saamatta mitään ylös.

Sitten eräänä päivänä se tapahtui, opin kunnolla oksentamaan. Mutta kappas, eipäs se ollutkaan niin ihanaa kuin olin luullut. Se, että näki juuri syömänsä herkut yrjöttynä veikin hohdon koko herkuttelulta. En ole oksentanut sen jälkeen, herkkujen syöntiäkin olen rajoittanut.

Kirjoitin tämän osoittaakseni ymmärrystä bulimiaa sairastavia kohtaa. Kyse on todellakin sairaudesta, ei mistään kivasta harrastuksesta, jolla välttää lihominen ja samalla nauttia herkuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu