Kokemuksia polttoöljyn lisäaineesta ja 40% säästöstä

Onkos jollekulle täällä jo kertynyt kokemuksia? Kaverin kuivurilla oli käynyt joku kauppias ja kaupitellut lisäainetta jota lisäämällä polttoöljyyn kuluu kuivurissa 40 % vähemmän polttoöljyä. Paljon oli kuulemma jo ainetta isännät ostaneet. 7000 litran pö säiliöön laitetaan 5 litraa lisäainetta joka maksaa 300 euroa ja 40 % säästö öljynkulutuksessa on taattu. Kaverini ei ostanut mutta pyysi ilmaista koe-erää ainetta johon joppari ei olllut suostunut. Kaverini tivattua miten tuo säästö syntyy ja miten se on yleensä mahdollista oli vastaukset olleet ympäripyöreitä. Itse epäilen vahvasti hommaa huijaukseksi. Jos jollain olisi positiivisia kokemuksia olen valmis tarkistamaan kantaani.
28114062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 281

Vanhimmat

Jos tuo säästö on totta niin liian halvalla myyvät tuota lisäainetta.

Äänestä

  • Tämä siis pitää paikkansa joten lähivuosina menee monelta maalämpöbisnekseltä pohja ja taloudellinen peruste. Ei kannata vanhoja taloja saneerata öljyltä maalämmölle ja uusissa taloissa maalämpö nyt muutenkaan ole kovinkaan kannattava investointi kokonaisuudessaan huomioiden, kun energiaa kuluu jo lähtökohtaisesti niin vähän tehokkaiden eristeiden ansiosta.

    Äänestä

  • "Tässä ketjussa on monenlaista mielipidettä puolesta ja vastaan koskien PARI -tuotteita..."

    "Täällä et koskaan voi olla niin varma onko vastassa öljynmyyjä, lämpöpumppukauppias tai joku muu kilpaileva taho, kuten pellettikauppias..."

    Totta.

    Ja jostain syystä näistä tuotteen puolesta olevista kirjoituksista tulee väkisinkin sellainen kuva, että ne olisivat kauppiaan itsensä kirjoittamia. Toinen vaihtoehto voisi olla, että kauppias olisi itse ottanut kommentteihinsa mallia näistä anonyymeien puoltavista nettikirjoituksista.

    Ei olisi edes ensimmäinen kerta, kun myyjätaho pyrkii edistämään myyntiä anonyymeillä kommentella, mainontahan on nimittäin kiellettyä täällä. Esim eräs kiuaskauppias on jäänyt kiinni markkinoinnista nimimerkin takaa. Se ero tähän tuotteeseen kylläkin on, että kiuas oli/on varmaan ihan hyvä/toimiva.

    Äänestä

  • VastaakoVille kirjoitti:

    "Tässä ketjussa on monenlaista mielipidettä puolesta ja vastaan koskien PARI -tuotteita..."

    "Täällä et koskaan voi olla niin varma onko vastassa öljynmyyjä, lämpöpumppukauppias tai joku muu kilpaileva taho, kuten pellettikauppias..."

    Totta.

    Ja jostain syystä näistä tuotteen puolesta olevista kirjoituksista tulee väkisinkin sellainen kuva, että ne olisivat kauppiaan itsensä kirjoittamia. Toinen vaihtoehto voisi olla, että kauppias olisi itse ottanut kommentteihinsa mallia näistä anonyymeien puoltavista nettikirjoituksista.

    Ei olisi edes ensimmäinen kerta, kun myyjätaho pyrkii edistämään myyntiä anonyymeillä kommentella, mainontahan on nimittäin kiellettyä täällä. Esim eräs kiuaskauppias on jäänyt kiinni markkinoinnista nimimerkin takaa. Se ero tähän tuotteeseen kylläkin on, että kiuas oli/on varmaan ihan hyvä/toimiva.

    Vastasi TV-ohjelman muodossa.

    http://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?assetId=5658333

    Äänestä

  • verkkokaupasta_tilannut kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=juSlh2SC_KY
    toi on itse poltinhuoltaja! luulisi kaverin tietävän mistä tässä on kyse? ekavuonna 25% ja seuraavana 35%, ja suosittelee.

    Miten voit vertailla eri vuosina käytettyä polttoöljymäärää? Itse lämmitän sähköllä ja vaihteluväli on ollut 5000-10000 Kw/h / vuosi, riippuen millainen talvi on ollut.

    Äänestä

Halpaa on jos 300 Euron panoksella saa 7000 litran öljymäärässä 40 % säästön.
Kertokaapa mistä tuota voi ostaa ?

Äänestä
  • sillä saa ainoastaan 300n euron lisän kuivauskustanuksiin:)

    Mutta Arska kyllä sanoisi että verovähennyksiin:)

    Äänestä

Joku turkulainen virma tuota myy. Googleta niin löytyy

Äänestä

Täysi idiootti pitää olla joka tuollaisiin huijjauksiin lankee.

Äänestä
  • Ihan täyttä huijausta tollanen. Se on jo fysikaalisesti mahdotonta, kun kattilahyötysuhteet on öljykattiloissa tyypillisesti lähellä 90 %:a.

    Äänestä

  • Samaa ajattelin. Ei hyötysuhde nouse yli 100:n.

    Äänestä

Olisihan tuo kiva tietää mitä palamisessa tapahtuu sellaista jotta tuollainen säästö syntyy. Vaikkuttaa huijaukselta. 4 % säästö voisi vielä mennä läpi.

Äänestä
  • Aivan oikein!

    Äänestä

..nimittäin fysiikanlakien vastaista ainetta tuollainen. Jos todella 40% säästö polttoaineen kulutuksessa olisi mahdollista, olisi tuon aineen kehittäjälle myönnetty Nobelin palkinto ja aine olisi varsin tunnettu, sekä käytössä yleisesti.

Näitä kiertäviä kauppiaita on sitten niin moneen lähtöön, joukossa on toki rehellisiäkin, mutta usein tuotteet ovat joko huijausta taikka kalliita.

Äänestä
  • Tänään mulle soitettiin ja yritettiin myydä tuollaista ainetta 3 lisää astiassa. Hinta 199e. En oikein jaksanut uskoa moiseen ja pyysin enemmän faktaa asiasta. Lupasivat lähettää sähköpostia, mutta eipähän ole tullut mitään. Huijausta!

    Äänestä

  • Vedätystä kirjoitti:

    Tänään mulle soitettiin ja yritettiin myydä tuollaista ainetta 3 lisää astiassa. Hinta 199e. En oikein jaksanut uskoa moiseen ja pyysin enemmän faktaa asiasta. Lupasivat lähettää sähköpostia, mutta eipähän ole tullut mitään. Huijausta!

    http://www.tulitehoa.fi siittä :)

    Äänestä

  • Tottakai yritys mainostaa omaa tuotettaan!!!

    Äänestä

  • Videosta oli poistettu kommentit :D , kuinkas muuten

    Äänestä

Kysele jos vaikka naapurin hakekuivaajalla sattuis nurkissa pyörimään? Varo kuitenkin kiukun hallinnan pettämisestä johtuvia (vrt. vikipedia)myokumian kaltaisia raajojen äkillisiä oikenemisia. Saattavat olla kivuliaita osuessaan...

Äänestä

Hakevoimalla lämmittelevä kuivaaja on kyllä jostain syystä valtavan paljon isompi kuin öljyllä toimiva. taitaa pirulainen maksaakkin paljon. Nopeaksi niitä ei voi mainostaa kun vertaa poltin tehoa ja kaapin hehtolitrojen kuivausaikaa. Mistä lie johtuu?

Äänestä
  • S&S Fred referenssi. vuoden 2012 ja 2013 viljelykausi 6 viikkoa lyhyempi kuin vuoden 2011 , johtuisikohan polttoaineen säästö tuosta kuudesta viikosta
    lämmitystarveluvut Porissa
    v.2011. 3683
    v.2012 4153
    v 2013 .3698

    Äänestä

  • raakakake kirjoitti:

    S&S Fred referenssi. vuoden 2012 ja 2013 viljelykausi 6 viikkoa lyhyempi kuin vuoden 2011 , johtuisikohan polttoaineen säästö tuosta kuudesta viikosta
    lämmitystarveluvut Porissa
    v.2011. 3683
    v.2012 4153
    v 2013 .3698

    Melko hyvin ovat tomaatit kasvaneet, kun satomäärä ei ole silti pudonnut mihinkään vaikka lämmöntuonnin määrää on vähennetty.

    Äänestä

Ei näkyvää vaikutusta. Toki. En säädättänyt poltinta tai putsannut sitä tai pannua erikseen lisätessäni ainetta jotka pitäisi tehdä että tuo kyseinen 40% säästö syntyy. Huomenna kokeilen laittaa loput stokeriin josko siellä tulisi tuo huima lämmöntehon nousu :) Suosittelen pistämään kuivaajan hakkeelle niin varmasti tulee säästöä.

Äänestä

Missähän se säästö piileksii kun kuivurille täräyttää 100000 euroa maksavan hakepannun. Naapuri teki tälle syksyä noin ja eipä osannut mulle kertoa missä säästettiin.

Äänestä

Naapurin vanhaisäntä oli hyvin vakuuttunut, että kuivausaika 21% kostealla vehnällä putosi lähemmäs neljä tuntia.

Äänestä
  • Tuollahan ne on ko. lafkan toisilla sivuilla http://www.turunpari.fi/pari_polttooljyjen_lisaaine/5
    ALALAIDASSA PDF tiedostosta tiedonjyvät viljankuivauksen teoriaan.

    ja sitten on heidän maastokokeista tuloksia, rullaa sivun alalaitaan http://www.turunpari.fi/info/28. Laskelmissa ei ainakaan mitään vikaa, ne pitää, jos vain mittauksissa noin on käynyt.

    Mitä itse maanviljeliöitä tunnen(itse sellainen) nämä hommat on jopa insinöörikoulutuksen saaneille liian vaikeita... säteilylämmöstä ei maaillikkokaan tajua vaikka siinä paistattelisi. Säteilylämpöä havainnollistaessa itselleen on todella tärkeää huomioida viljan "kuivuusprosentti" aloitettaessa ja lopetettaessa, muuten säästöt ja vertaukset menee harakoille ja tarkastelija ei näe mitään. Aivan turha on kuvitella "näkevänsä" 40% muutoksen tuosta noin jos ei ota laskukonetta käteen. Tuo kosteuden kuivaaminen on kovin haasteellinen :D.

    Äänestä

Varsin "ystävällistä ja asialista" markkinointia harrastaa tämä firma. Minulle soitettiin tuosta firmasta, kun olin päättänyt, että meillä firman lisäaineen tilaaminen lopetetaan. Edeltäjäni oli sitä hankkinut. Olen useammaltakin polttoöljyn toimittajalta kuullut, että mitään lisäaineita ei kannata käyttää, koska lisäaineet on jo valmiiksi lisätty. Jos lisäät jotakin uutta, niin jokin ominaisuus voi parantua, mutta vastaavasti jokin muu ominaisuus huonontua. Puheet 40 % säästöstä kulutuksessa menee jo muutenkin fysiikan lakien ulkopuolelle.

Aluksi kyseinen edustaja kertoi miten jotkut firmat ovat jopa menneet konkurssiin kun ovat lopettaneet heidän lisäaineen käytön. Puhelinsoiton lopuksi hän sanoi: " Luuletko, että me kaivataan niitä paria kanisteria vuodessa, jotka te olette hankkineet. Te tarvitsette niitä paljon enemmän kuin me. Mieti sitä ennen kuin alat isottelemaan".

On kyllä käsittämätöntä tuollainen markkinointi varsinkin kun olin yrittänyt päästä tästä pakkopuhelusta siististi eroon sanomalla, että me nyt mennään jonkun aikaa ilman lisäainetta ja katsotaan sitten onko tarvetta palata siihen.

Äänestä

Arvasin, että huijaustahan tämäkin on. Jos säästöä syntyy noin paljon mitä lupaavat 40%:a niin miksi tämä aine ei ole maailmalla tunnetumpi. Ja onko viralliset tahot testanneet ainetta? esim.VTT. Tämä taitaa olla sen Nilsiän Öljysheikin juttuja joka oli Karpossa aikoinaan. Onneksi en mennyt tilaamaan ainetta. No meillä kuluu öljyä suhteellisen vähän 1700litraa vuodessa vaikka asummekin pohjois Suomessa. Joten olisihan se melkoinen säästö kuitenkin jos tuo olisi totta. Heti minun kaveri kysyi minulta kun kerroin tästä, että sitähän alkaisi heti diesel autojen käyttäjät käyttämään jos se säästää noin paljon. Mutta nyrkkisääntönä on, että: mikä kuulostaa liian hyvältä niin se ei sitten olekaan sitä". Tämä menee ihan selvästi jo huijauksen/petoksen puolelle. On ne röyhkeitä kyllä kun ihan julkisesti lupaavat sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Tästähän voisi tehdä jo rikosilmoituksen. Eikös tähän pitäisi jo viranomaistenkin puuttua? Aihetta olisi.

Äänestä
  • Missä ne sanoo että autosta lähtee 40 % kulutuksesta? En mä löytänyt niiden sivuilta.. heti ostan jos niin olis.

    Säteilylämmöstä sielä kyllä kirjoitettiin, ja se pitää paikkansa tuo lämpötilan neljäspotenssi... ota ja googleta se.
    Lainaanpa: "Sähkömagneettisen säteilyn voimakkuutta mitataan yksiköllä W/m2 . Säteilyvoimakkuudelle on ominaista, että sen kasvu on suoraa verannollista pinnan absoluuttisen lämpötilan neljänteen potenssiin kaavan, M=eaT(pot.)4
    mukaisesti jossa e on pinnan emissiivisyys, a on Stefanin ja Boltzmannin vakio (kerroin ei siis muutu koska se on vakio), sekä T lämpösäteilyä lähettävän pinnan lämpötila Kelvin-asteikolla. Lähteenä on käytetty teosta Tekniikan Fysiikka 1 (tekijä Kari Suvanto) , sivu 461."
    terveisin faktat kuntoon

    Äänestä

  • Sä Jokke olet ihan hakoteillä.Tuote toimii täysin niinkuin on luvattu.Öljynkulutukeni vähentynyt 2500 l 1400 litraan vuoden aikana kun tuote ollut käytössäni

    Äänestä

  • Niinpä, promillen pitoisuus polttoöljyssä lisää liekin lämpötilaa yli 50%, jos teidän ylistämänne lämmön siirtyminen 4:potenssiin toteutuisi???????

    Äänestä

Huijausta koko juttu!!!

Äänestä
  • http://www.tulitehoa.fi/kuluttajille.html alalaidassa on tyytyväisyys takuu. Kuluttajansuojalaki turvaa, eikun tilaamaan, rahat takaisin jos ei toimi. Joillekin ei koskaa kelpaa mikään, minä jo käytän. n. 2200 oli kulutus ennen nyt 1200 max!

    Äänestä

  • Kuluttajansuoja ei koske yrittäjää, koijarit.

    Äänestä

Kannattaa ehdottomasti ostaa. Toimii.

Äänestä

Meillä puolitoista kerroksinen omakotitalo ennen öljyn kuklutus ollu siinä 3000l
vuosi sitte otin aineen käyttöön ja nyt hämmästykseni huomasin että öljyä on menny alle 2000l.
Täytyy viä kokeilla toinen vuosi et voi olla 100% varma.
Näyttäis toimivan. :)

Äänestä
  • Joo pari vuotta sitten laitettiin meni ennen öljyä 5000litraa vuodessa ja nyt menee vain 1000litraa ei voi kuin suositella on se niin hyvä!

    Äänestä

  • Öljyn kulutus riippuu paljon pakkasista ja tuulistakin, jos talo on hatara. Viljan kuivumiseen vaikuttaa muutkin seikat.

    Äänestä

Laitoin autoon ja nyt vaan lisääntyy myyntiin asti.
Suosittelen

Äänestä

Ei tarvitse kuin kaataa tuota ihmeainetta 6 litraa säiliöön, niin sillä lämmitelee vuoden, säästö on melkoinen, ihan turhaan sinne polttoölyä sekaan laittaa.

Äänestä
  • Olet käsittänyt jotain väärin. Lue käyttöohje niin ymmärrät asiaa vähän paremmin.

    www.tulitehoa.fi/kuluttajille sivun alalaidasta löytyy.

    Äänestä

Nämä huijarit tuntuvat satsaavan aika paljon näiden keskustelupalstojen miehittämiseen. Jos tämänkin ketjun IP:t julkaistaisiin, niin taitaisi tulla melko moni puolustava kommentti samasta osoitteesta.

Pistän oman tutkintoni pantiksi, että tämä on pelkkää huijausta.

Äänestä
  • Mistä tämän pantin voi lunastaa ja mitä se käytännössä on?

    https://www.youtube.com/watch?v=ZJikc0v3xFY

    Ja säästä ne jorinat fysiikanlainalaisuuksien vastaisuuksista yms. jos et osaa perustella ajatustasi.

    Suosittelen ottamaan käteen fysiikan oppikirjat ja mm. sellaisen opuksen, kuin Poltto ja Palaminen. Niillä eväillä pääset alkuun hahmottamaan, miten fysiikka ja lämmönsiirtyminen toimii.

    Äänestä

  • Tolle ns fyysikko niin voit todellakin laittaa pääsi pantiksi tuote tosiaan toimii loistavasti öljynkulutus vähenee sen noin 40% eiku tuotetta käyttämään

    Äänestä

  • jee1001 kirjoitti:

    Tolle ns fyysikko niin voit todellakin laittaa pääsi pantiksi tuote tosiaan toimii loistavasti öljynkulutus vähenee sen noin 40% eiku tuotetta käyttämään

    JOS TUOTE ON NIIN HYVÄ MIKSEI SITTEN SAA ILMAISIA NÄYTTEITÄ

    Äänestä

  • HUIJARU kirjoitti:

    JOS TUOTE ON NIIN HYVÄ MIKSEI SITTEN SAA ILMAISIA NÄYTTEITÄ

    Miksi ihmeessä jotain pitäisi saada ilmaiseksi?

    Äänestä

  • En tiedä yhtään käyttäjää joka olisi moittinut tuotetta. Kokeilkaa itse niin voi olla kommentit eri suuntaiset...

    Äänestä

  • loistavaatavaraa kirjoitti:

    En tiedä yhtään käyttäjää joka olisi moittinut tuotetta. Kokeilkaa itse niin voi olla kommentit eri suuntaiset...

    Ne häpeävät omaa tyhmyyttään, ja eivät halua kertoa haksahduksestaan.

    Äänestä

  • Opetelkaaperusasiat2 kirjoitti:

    Mistä tämän pantin voi lunastaa ja mitä se käytännössä on?

    https://www.youtube.com/watch?v=ZJikc0v3xFY

    Ja säästä ne jorinat fysiikanlainalaisuuksien vastaisuuksista yms. jos et osaa perustella ajatustasi.

    Suosittelen ottamaan käteen fysiikan oppikirjat ja mm. sellaisen opuksen, kuin Poltto ja Palaminen. Niillä eväillä pääset alkuun hahmottamaan, miten fysiikka ja lämmönsiirtyminen toimii.

    Jos+tälläinen+ihmeaine+olisi+olemassa+mikä+vähentää+öljyn+kulutusta+40%+olisi+se+Nobelin+arvoinen+keksintö.+Tätä+lisäisi+polttoöljyynsä+myös+kaikki+polttoöljyä+myyvät+jalostamot,+lisäisihän+se+kilpailuedun+edullisena+lämmitysmuotona+verrattuna+kaukolämpöön+tai+muihin+lämmitysmuotoihin.+Ihmetyttää+myöskin+miksi+kaukolämpöyhtiöt+eivät+käytä+tätä+ihmeainetta,+he+kuitenkin+käyttävät+miljoonia+litroja+öljyä+kaukolämmön+tuottamiseen?

    Äänestä

Joo, ostin tuota. Tankkasin autoon. Aikaisemmin n 5 l/100 km, sekalista ajoa, kuluttanut autoni - tankillinen tuntui kestävän ikuisuuden. 1600 km kuluttua kaarsin seuraavan kerran tankille....siinä vaiheessa tipuin sängystä ja heräsin. On näyttö vahva ja eikun ainetta ostamaan.

Äänestä

ONKO SAMA LÄMMITÄNKÖ 10 SETTIÄ PAKSUN TAKOTERÄSPUTKEN NESTEKAASUPOLTTIMELLA VAI KÄYTÄISINKÖ SIINÄ INDUKTIOLÄMMITINTÄ
nyt fysiikka pojat ja tytöt kertoo kumpi tulee halvemmaks kun tuo induktiolämmitin lämmittää tuon 10 sentin putken tai piikin 2 minuutissa hohtavan punaiseksi niin kauankos kestäs tän lämmittäminen kaasulla ja kumpi tulee halvemmaks piikki on puolmetriä pitkä
vai onko tuo induktio huijausta

Äänestä

Jep, mutta mitä tekemistä tuolla inductiolämmittimellä on asian kanssa?

Noin iso lupaus on helppo testata:
- Otetaan isolla varaajalla varustettu öljylämmitys.
- Lämmitetään varaaja kesäkylmästä termarin katkaisuun asti, mitataan aika.
- lisätään öljyn lisäaine. Varmistutaan että öljypoltin saa lisäainetta koko testin ajan.
- Lämmitetään varaaja kesäkylmästä termarin katkaisuun asti, mitataan aika.

Öljyn kulutus on suoraan verrannollinen käytettyyn aikaan.

Virheistä suurin on varaaja alkulämpötila eri mittauskerrolla, tämän voi kompensoida mittaamalla lämpenemisnopeutta.

Ei mittaaminen ole mitään rakettitiedettä! Varsinkaan kun on hakemassa 40% läheisyydessä olevaa eroa!

Äänestä
  • SILLÄ SAAVUTETAAN JOPA 40% HYÖTY EI 40% HYÖTY

    Äänestä

Toimii hienosti! Muutaman vuoden kokemus tästä aineesta jo. Ennen meni vakio 4000l talvessa, nyt menee 1500-1700l ja lämpötilaa on jopa nostettu tallissa ja asunnossa.

Äänestä

Nykypäivänä osataan laskea öljyn palamisesta irtoava lämpö 100% hyötysuhteella.

Lisäaineellakaan ei voi tätä ylittää, jos näin väitetään, on keksitty ikiliikkuja.

Äänestä
  • jos hyötysuhde on 100 % niin paljonko on häviö ja kai polttoöljyissäkin on eroa vai onko hyötysuhde absoluuttinen 100%
    paljönko tuo litku auttaa rypsiöljyyn

    Äänestä

Hyvällä kattilalla pääsee 90-95% hyötysuhteisiin.
http://www.motiva.fi/rakentaminen/lammitysjarjestelman_valinta/lammitysmuodot/oljylammitys
Viljankuivuussa häviöt ovat 5 - 30 % suuruiset.

Joten ainakin uudella öljykattilalla ei ole mahdollista tuo väitetty 40% säästö. Edes 10% säästämään ei ole mahdollista.

Energiaa ei tipahda taivaasta, se vain muuttaa muotoaan.

Joku veijari voisi kertoa, mistä se energia ilmestyisi?

Äänestä
  • "Viljankuivuussa häviöt ovat 5 - 30 % suuruiset."

    Melkoset hyötysuhteet sinun viljankuivaajassa. Tarkotit varmaan, että viljankuivaajauunin häviöt ovat 5-30% ? Mites kuivaajankaapin häviöt? Entäs lämmitettävän kiinteistön?

    Jos jaksaa hämmästyttää niin kannattaa varmaan soittaa sinne missä tieto on, eikä hämmästellä täälä missä kukaan ei tunnu osaavan muuta kuin ihmetellä röhönaurun saattelemana?

    Äänestä

Litkunmyyjän trollit on pesiytynyt tännekin.

Äänestä

Onneksi lupaus on noin posketon, eka joka rosikseen ajaa, saa selkeän voiton, siellä ei ikiliikkujat liiku!

Äänestä

Miten tollasta saa mainostaa suomessa ???
Kyllä puututaan kaikenmaailman nettihuijauksiin, joihin menee ehkä promille suomalaisista, koska niitä ei mainosteta. Mutta tätä olematonta ureaa mainostetaan valtakunnan kaikissa radioissa kovaan ääneen, ja ilman mitään totuuspohjaa, sillä jos noi puheet olis totta, ton keksijä sais 5 seuraavaa nobel-palkintoa, ja öljy-yhtiöiden vihat! ja olis joka kanavalla esittelyssä että nyt on keksitty maaliman kymmenes ihme! MIKSI EI VIRAN OMAISET PUUTU ASIAAN ??? TÖRKEÄÄ HUIJAUSTA !!!

Äänestä
  • Aivan niin !?

    Mut, olemmehan nyt "VAPAASSA" markkinataloudessa (eli EU:ssa)

    Silti yksityisillähän on samat tullimaksut ennen EU:ta , ja pian on sengensopimuskin takse jäänyttä elämää.

    Äänestä

keksin paremman aineen, eikä maksa mitää! kakin tankkiin , ni öljyä ei kulu lainkaan! (meni tukkoon)

Äänestä

KUKA PYSTYY YLIPÄÄTÄÄN SANOMAAN PALJONKO POLTTOÖLJYSTÄ SAA IRTI ENERGIAA EHKÄPÄ JOKIN AINE 2 KERTAISTAA ENERGIANMÄÄRÄN

Äänestä

Minkähän takia tämä kauppias - tai kauppiaan kaveri - on yrittänyt puolustella tuotettaan kuluttajansuojalain perusteella, maatalouspalstalla?

Pitäisi kai yrittäjän tietää, että kuluttajansuojalailla saa pyyhkiä per*että B2B-kaupassa.

Äänestä
  • Mihin mahdat viitata?

    Äänestä

  • Maatilat on yrityksiä, joihin kuluttajansuojalaki ei päde.

    Äänestä

Ostin tätä ainetta ihan vain kokeillakseni pitääkö väite paikkansa. Vuoden päästä tiedän vieläkö ostan ostan jos tulee n.30 prosentinkin säästö. Muuten ihansama

Äänestä

Eikö nyt jo löydy joku ärsyyntynyt, joka veisi nämä huijarit oikeuteen? Eikö valtiolla todellakaan ole virkailijaa, jonka toimenkuvaan kuuluisi tällaisten huijausten lopettaminen?

Äänestä

Mäntyöljyä on aina yritetty kaupitella "ihmeaineena"
pannun puhtaana pitäminen säästää eniten.
Haksahtaako tuohon enää mukaan ?

Äänestä
  • Aina on ihmisiä, joilta puuttuu yleissivistystä. Maataloudessa ehkä tavallista enemmän, sillä terävämmät ovat käyneet koulua ja muuttaneet kaupunkeihin.

    Tämä on muuten terävä liikeidea, jota esimerkiksi laaja huijaus Wincapita käytti. Luvataan niin paljon ettei ole varaa jättää kokeilematta, jos se sittenkin pitäisi paikkansa. Ja jos ei pidä, yhden purkin hinta ei kaada ketään, mutta niistä kertyy myyjälle mukavasti rahaa.

    Äänestä

Olen käyrtänyt tätä tuotetta jo 2 vuotta ja ölkyä kului ennen 2000L ja nyt on mennyt vain 1L / vuosi. Olen todella tyytyväinen..... Nyt ihan oikeesti järki käteen ihmiset.

Äänestä

Minusta ainut polttoaineen lisäaine, mikä toimii, on bensiiniin sekoitettava säilytysaine, joka estää bensiinin hartsiintuminen ym. ongelmat.
http://www.motonet.fi/fi/tuote/608071/MotulLiquiMoly-Bensiinin-sailytysaine-250ml

http://www.emc24.fi/product_info.php?products_id=22222

Suosittelen, vastaavaa ainetta myydään muuallakin. Tuolla pienellä pullolla säilöö bensiiniä n. 100 litraa ja on ihan ehdoton pienkoneisiin ja harrasteautoihin, joita käytetään harvemmin tai kausittain.

Äänestä
  • tai sitten tankkaa vain 98 oktaanista ja jättää lisäaineet kauppaan... tosin jos käyttää pienkonebensoja yms. valheita niin suoja-aineet ja pesunesteet pitää olla kunnossa seuraavaa kautta vasten jotta saa pestyä kaasarit puhtaaksi siitä alkulimasta jota myyjät sanoo suoja-aineeksi.

    Äänestä

Meillä kului ennen 4000 litraa öljyä, nyt ei yhtään, vaihdoin maalämpöön. 100% säästö!

Äänestä
  • FrankD. Uskottele vielä meille, että maalampö tuli täysin ilmaiseksi tontille ja laitteet toimii ikuisesti? Ja että koska maalämpö ei maksanut mitään niin lainaakaan ei pitänyt pankista ottaa eikä korkoa siitä maksaa. Tai että investoimasi raha ei ollut minkään muun hankinnan budjetista pois.

    Äänestä

  • FrankA kirjoitti:

    FrankD. Uskottele vielä meille, että maalampö tuli täysin ilmaiseksi tontille ja laitteet toimii ikuisesti? Ja että koska maalämpö ei maksanut mitään niin lainaakaan ei pitänyt pankista ottaa eikä korkoa siitä maksaa. Tai että investoimasi raha ei ollut minkään muun hankinnan budjetista pois.

    ENNE MENI 4000L ÖLJYÄ NYT EI YHTÄÄ 100 % SÄÄSTÖ
    MEINAAKKO ETTÄ MAALÄMPÖ KULUTTAA ÖLJYÄ
    MITÄ LAITTEISII TULEE NI ONKO ÖLJYLÄMMITYS LAITTEET SITTE ILMASIA

    Ihme epäilyä aina joillain maalämpöä kohtaan. On kuulkaa niin järkijuttu, kun vain voi olla. Ei tarvitse olla kummoinen ekonomi, joka tajuaa heti, ettei tuo maalämpöön laitettu raha ole mistään muusta investoinnista pois, kun rahaa SÄÄSTYY, eli voi jopa investoida johonkin muuhunkin vielä lisääkin.
    Mikään tekninen laite ei ole ikuinen, vaan jos takaisin maksun ja laitteen kestoiän väliin jää rutkasti vuosia voittoa tuottamaan, niin sillä makselee kummasti muita investointeja.
    Ihan esimerkkinä, meidän farmilla säästyy 1700€ joka vuosi selvää rahaa tietyillä valinnoilla ilman, että mistään tingitään ja tätä on tehty nyt viimeiset 20 vuotta, eli on säästetty 34000€. Ostin uuden traktorin ilman mitään ihmeitä, maksan sen tuolla säästöllä.

    Äänestä

  • säästöäsyntyy kirjoitti:

    Millaisia maalämpölaitteita myyt, kun näin niitä kehut? Aika montaa faktaa unohtui nyt tuossa kertomuksessasi, kuten se että useamman kymmpitonnin investoinnit ei sovi joka talouden kukkaroon ja jokaiseen elämäntilanteeseen sekä se, että monesta huushollista on maalämpövehkeet heitetty mäelle ja öljyvehkeet tuotu takaisin, kun ei ollut maalämmöllä mitään virkaa lämmityksessä. :)

    Äänestä

  • OSAATKO-LUKEA-YMMÄRRÄTKÖ kirjoitti:

    ENNE MENI 4000L ÖLJYÄ NYT EI YHTÄÄ 100 % SÄÄSTÖ
    MEINAAKKO ETTÄ MAALÄMPÖ KULUTTAA ÖLJYÄ
    MITÄ LAITTEISII TULEE NI ONKO ÖLJYLÄMMITYS LAITTEET SITTE ILMASIA

    Öljylämmitys laitteet ovat paljon halvempia kuin maalämpö vehkeet, ja myöskin varma toimisempia sekä edullisempia ylläpitää vuosikymmeniä. Toimii tuvassa kuin tuvassa ja siihen maaperän ominaisuudet vaikuta.

    Äänestä

  • FrankA kirjoitti:

    Millaisia maalämpölaitteita myyt, kun näin niitä kehut? Aika montaa faktaa unohtui nyt tuossa kertomuksessasi, kuten se että useamman kymmpitonnin investoinnit ei sovi joka talouden kukkaroon ja jokaiseen elämäntilanteeseen sekä se, että monesta huushollista on maalämpövehkeet heitetty mäelle ja öljyvehkeet tuotu takaisin, kun ei ollut maalämmöllä mitään virkaa lämmityksessä. :)

    En myy mitään lämpölaitteita, että ihan vaan tiedoksi. Vaan sanoohan sen nyt järkikin, että jos maasta otetaan lämpöä halvemmalla, kuin öljystä, niin säästöä siinä syntyy.
    Ja mitä investoinnin maksamiseen tulee, niin samalla lailla sitä investointia maksetaan, kun maksetaan sitä öljylaskuakin. Jos katsotaan maksuja pidemmällä aika välillä, niin maalämpöön ei ole tarvinnut satsata rahaa niin paljoa, kuin öljyyn, kun itse lämmitykseen ei sitten mene rahaa.
    Eihän ne maalämpövehkeetkään mahdottomia maksa, jos on jo valmis systeemi öljylämmitykseen. Tai tietty maksaa, jos ottaa jonkun huuhaa-firman myymään ja asentamaan ne laitteet, joilla on ihan hirveät löylyt hinnoissa (vrt. ikkunakauppiaat ja savupiipun pinnoittajat, jotka hööpöttää talonomistajia tekemään kalliita turhia remontteja).
    Kaverilla on tossa ollut maalämpö viimeiset 35 vuotta talossaan, putket on tosin järven pohjaan vedettynä. mutta hyvin on toiminut.

    Äänestä

  • Maalämpö tuottaa mielestäsi ilmaiseksi lämpöä? Sähköä vie viittä vaille v...paljon, varsinkin pakkasilla, kun sähkövastus joutuu pukkaamaan kylmälaitteen apuna lisää, kun ei teho riitä ja kun käytät enempi lämmintä käyttövettä. Puhumattakaan kompressorin vaihdon kustannuksista, kun niitä tuntuu kaikilla valmistajilla paukkuvan tuossa 4-7 vuoden kohdalla ja tämän tiedän, koska niitä työkseni vaihtelen ja töitä tuntuu riittävän.

    Äänestä

Toi polttoöljyn lisäaine on hieno juttu. Meillä pistettiin sitä tankkiin. Säästöä heti 70% ja tankillinen ei kulu millään. Kohta sitä valuu yli ja rupean myymään löpöä naapureillekin.

Muistakaa kaikki ostaa, niin kauan kuin tätä ainetta saa. Ostakaa monta kanisteria varastoon.

Äänestä

Härskiksi on menny nyky huijareillakin homma. 5 litran putelli maksaa 750€.. ihan älytöntä et ei mikään viranomainen ota tuota syyniin. Kävin Facebookissa Vähä kyseleen ja pistin kritiikkiä nii poistivat kaikki kommentit ja estivät kommentoimasta. Ihan säälittävää paskaa. Joka jannu normaali maalaisjärjellä älyää et huijaus on huijaus mutta kun löytyy niitäki jotka menee lankaan. Todella ärsyttää tuollainen....

Äänestä
  • Idiootteja on monenlaisia, kuten mm. sinunlaisia. Ja sinunlaisia, niitä on paljon.

    Äänestä

Noilla lupauksilla täyttyy petoksen merkistö, jonkun pettyneen pitää ajaa juttu rosikseen!

Äänestä

Elämäni jatkuu öljysheikkinä. Ostin litkua sikahintaan, mutta polttoöljysäiliön täytön jälkeen (3000 ltr) olen myynyt jo ulkopuolisille 12000ltr. Saatana kun pitää lämmittää harvoin, muuten säiliö aina täynnä ja kesällä ei löpön ostajia ole. Yritin kaupata venäläisille rekkamiehille 10senttiä litra. Ei kauppoja. Tankit täyttyy ja tie pietariin löpön peitossa.
ps. Pääsen psykiatrisesta hoidosta ensi vuonna. Palataan asiaan.

Äänestä

Aine vaikuttaa myrkylliseltä. Onkohan kukaan Suomessa jo kuollut tai saanut vakavia vaurioita aineesta? Sitähän ei saisi hengittää yhtään jne.

Äänestä
  • Ei saa polttoöljyäkään hengittää, sekin vaikuttaa myrkylliseltä. Tilaa vaikka käyttöturvatiedote öljyntoimittajaltasi.
    p.s. Oletkos muuten kuulut ettei vettäkään saa hengittää? Siihenkin voi kuolla, myrkyllistä nääs.

    Äänestä

  • Myrkytystietokeskuksen mukaan aspiraation eli pisaroiden hengittäminen on kohtalokasta. Mutta kyllähän hajuakin on syytä välttää. Kanisteri puskee hajua, vaikka sitä ei olisi avattu. Siis avatkaa laatikkokin ulkona. Kanisteria ei tulisi avata kuin juuri ennen kaatoa ulkotilassa. Aine muodostaa nopeasti laajalle alueelle ilman kanssa seoksen, jota ei tulisi hengittää ja joka kuulemma on räjähdys- ja palovaarallinen. Kaato syytä tehdä nopeasti ja juosta hengittämään kauas tuulen yläpuolelle, jos ei jaksa pidättää hengitystään. Kädet suojattava, sillä iholle ei saa mennä yhtään ainetta. Varastointitila oltava erittäin hyvin ilmastoitu kaasupäästöjen vuoksi

    Äänestä

  • Tarkista polttoöljystäsi samat asiat. Lopeta sitten ihmeessä sen käyttö ja sen pisaroiden hengitäminen.

    Äänestä

  • Pölttoöljy sisältää samat vaara ilmoittavat lausekkeet, bensiini vielä vaarallisemmat, siinä bensiinissä on ihan ! myrkyllistä ! merkki pääkalloineen, älä ihmessä tankkaa mittarilla, ja juokse ainakin sadametrin päähän kun aloitat tankkauksen, palaa vasta minuutin päästä painamaan pistoolia uudestaan hengitystäsi pidätellen... Saattaa kestää tovi tankatessa Corollaa?
    P.s. Vettä ei edelleen saa hengittää! Eikä edes juoda kerralla liikaa!

    Äänestä

Ei oe edes totta. Yhtiö , joka myy sitä ei ole edes valmistaja. Haluavat vain rahaa.

Äänestä

Jos kuulostaa liian hyvältä niin silloin on aina huijaus kysymyksessä.
Ei kokemuksia mutta jos saan vähän niin voisin kokeilla 10l kanisterin verran se jo antaisi suunnan säästöstä riittävän tarkasti.
Mitä lisäaineet tekee polttimolle ja muille laitteille onko kokemuksia.
Jo 1985 oli kiertäviä kauppiaita myymässä litran pulloissa jotain lisä ainetta n.20 e pullo.
Kun kysyin edustajan puhelin numeroa niin en sitä saanut joten jäi epäilyttävä kuva kauppiaasta. Kun itse myyn niin annan aina numeroni yhteistietoineen joka mielestäni on vähintä mitä täytyy tietää myyjästä.
Teen siis koekäytön jos jostain onnistun saamaan vähän lisäainetta.

Äänestä
  • Hei, miksi pitää saada kaikki aina ilmaiseksi, pummia muilta? Tilaa suoraan sieltä... niillä on kuluttajille tyytyväisyys takuu, rahat takaisin jos et ole tyytyväinen säästöön. Eli lähde nurismaan kun säästitkin 20%? Kuluttajan suoja on sen verran kova että mikä ettei?

    Noilla on ainakin kaikki yhteystiedot puhelinnumeroja myöten olemassa ettei voi jäädä siitä ostaminen kiinni? 10L kanisteri muuten näyttäisi riittävän 10 000L lämmitysöljyä. Ei ole ihan pieni sun torppasi?

    Äänestä

miettikääpä kannattaako maksaa valopetroolista 750€ 5litraa.tuoteselosteen mukaan aine on aivan samaa tavaraa.valopetroolia saa noin 5.20€ litra.kate on myyjällä aika kohdallaan.

Äänestä

Mullla ei ole ilmastoitua varastotilaa. Toistaiseksi litra ainetta on pihalla. Vien jätepisteeseen. Ei pitäisi koskaan ostaa mitään puhelinmyyjältä. Hieman epäilytti muutenkin tuo "tyytyväisyystakuu". Kuulostaa humpuukilta eli myyntikikalta. Mutta ajattelin, että jospa se saisi nokeamisen loppumaan ja veden pois säiliöstä ilman tyhjennystä kun oli syksy. Tai ainakin vähentäisi mahd. ongelmia.

Kyllä tuo on vaarallisempaa kuin joku petroli. Haju leviää nopeasti ja kauemmaksi

Äänestä

Näin insinöörinä tällaiset lupaukset epäilyttävät enemmän kuin paljon. Öljyllä on tietty energiasisältö ja nykyisten polttimien ja kattiloiden hyötysuhde tunnetaan kohtuullisen kattavasti. Jos palamislämpötilaa nostetaan, se toki on mahdollista tietyillä kemikaaleilla, kattiloiden ja polttimien ikä laskee merkittävästi. Niiden rakenteita ei ole suunniteltu kestämään nykyisiä palamislämpötiloja huomattavasti korkeampia lukemia. Lisäksi palamisilman määrää pitäisi nostaa vastaavasti, paitsi jos lisäaineessa itsessään on kaikki se happi mitä sen palamiseen tarvitaan. Silloin puhuttaisiin yhdisteistä ja/tai kemikaaleista joita ei saa myydä eikä ostaa ilman viranomaisten lupaa koskien jokaista kauppatapahtumaa. Olisi mukava lukea virallisen testilaitoksen, esim. VTT, tekemä puolueeton tutkimus mutta sitä valmistaja/myyjä ei halua. Jossain vaiheessa jokin tutkimuslaitos tekee kokeet ja odotan sitä mielenkiinnolla.

Äänestä

Jotenkin jännä juttu, että vaikka meidän öljykattilan tarkistaa ja tarvittaessa vielä säätääkin vuosittain poltinhuollonammattilainen niin öljynkulutus on vähentynyt n. 1800 – 2100 litran haarukasta alle 1200 litraan kuluneen vuoden aikana.
Kattilahyötysuhde on ollut mittauksien mukaan joka kevät yli 92 %. Vedenkulutus ja asumiskäyttäytyminen samanlaista kuin aiemminkin. Asumishistoriaa takana 7 vuotta. Vain tuo litku otettu käyttöön tankkauksen yhteydessä. Öljykuskilla oli joku mielipide ettei pitäisi käyttää kun öljyssä on jo pitkään ollut kaikki tarvittavat lisäaineet, kysyin siltä että onko tätä Paria myös? Ja jos ei ole niin laitan tämän kalliin litkun tuonne tankkiin kun tuli kerran ostettua. Kuskihan tähän tokaisi että tee rahoillasi mitä lystäät, ei vaikuta hänen elämäänsä. Ihmettelin kuskin koppavaa käytöstä.

Rahaa on säästynyt kuluneen kauden aikana nykyisellä öljynhinnalla verrattuna ainakin 300€, ehkä enemmänkin kun nyt ollut niin pirun kylmää ja syksykin oli hiton märkä ja tuulinen. Litkua on jäljellä vielä säiliössä ja kanisteriinkin jäi pieni noro viime täytön yhteydessä. Nyt jälkeenpäin jotenkin paremmin ymmärtää miksi öljykuski oli niin näreissään kun kaadoin litkut täyttöyhteestä sisään, ilmeisesti ovat ajot vähentyneet.

Tääläkin on aika moni vääntänyt leukaansa, että huijausta jne. Eivät varmaankaan ole tätä litkua käyttäneet. En tiedä miten tuo litku sen säästön teki mutta siitä se tuli. Ihmiset on epäuskoisia, ymmärtäähän sen. Naapurit nauro naamapunaisena huutonaurua kun kerroin ostoksestani noin vuosi sitten, mutta viimeviikolla öljylaskuja vertaillessa eivät enää nauraneet. Maasähkölämmittäjä lvi-asentajanaapurikin alkoi vihertää naamasta ja mutisi jotain öljynhinnan noususta. Tuli loppu sille maasähkön kehunnallekin saunailloissa. Akka valitti purkin laskun maksaessaan, ei valittanut öljylaskun nähdessään.

Äänestä
  • Mikä osuus öljyn säästössä lienee ollut keskimääräistä lämpimämmällä vuodella ?
    Täälläpäin ainakin sähkönkulutus(s-lämmitys) oli paljon pienempi viime vuonna,
    kuin normaaleina pakkasvuosina.

    Äänestä

Minua ei oikeastaan kiinnosta kulutusmäärä, van nokeentuminen ja puhdistuminen. Kurkkasin pannuun nyt 3 kk kuluttua ja nokea ei kyllä ollut. Ehkä jopa normaalia vähemmän. Ehkä voisin lirauttakin litkua säiliöön myöhemminkin. Jospa se vähentäisi tarvetta putsaamiseen ja säiliön pesuun. Jos siis kanisterin voi pitää vaikkapa pihalla. Kestäisköhän tuo pakkasta?

Äänestä

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/neste-paransi-tuntuvasti-liikevoittoaan/5721224

"Neste paransi liikevoittoaan tuntuvasti loka-joulukuussa.
Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 352 miljoonaan edellisvuoden 256 miljoonasta.
Nesteen liikevaihto supistui viimeisellä neljänneksellä 2,7 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana oli 3,5 miljardia.
Toimitusjohtaja Matti Lievonen luonnehtii Nesteen viime vuotta erinomaiseksi, vaikka Porvoon jalostamolla oli kaikkien aikojen suurin seisokki.
Nesteen hallitus esittää osingoksi 1,00 euroa osakkeelta."

Äänestä

Terve . Entäs jos toi aine toimii samalla tavalla kun "ydinvoima" . Neutronia kun nappaa teräväpäisellä vasaralla niin siitä vapautuu haljetessaan valtavasti energiaa . Tai kun tehdään ruutia sekin on enemmän kuin yhden aineen summa , miettikääs sitä ?

Äänestä

Mä oon vasta kattellu noita mainoksia ja pelletin kulutus on jo puolittunut.

Äänestä

Törmäsin aineen mainokseen. Kiinnostuin ja lähdin googlailemaan asiaa. Yllätyin negatiivisten kirjoitusten määrästä.. Tarkemmin kun muutamaa keskustelua luin, niin vain harvalla tuntuu olevan omakohtaista kokemusta aineesta. Itse harkitsen kyllä aineeseen tutustumista ja pakkauksen ostamista.. Jos aine säästää kustannuksia vaikka puolella lupaamastaan, on se mielestäni hintansa väärtti. Monet väittää huijaukseksi? Firma on kuitenkin ollut toiminnassa jo monta vuotta, joten eiköhän joku viranomainen olisi asiaan puuttunut, jos kyseessä olisi huijaus.

Äänestä
  • 40% säästö on pelkkää huijausta. Lisäaine ei voi lisätä polttoaineen energiamäärää, jos voisi niin kyseessä olisi ikiliikun keksiminen. Nykyiset polttimien ja kattiloiden hyötysuhteet ovat 85-95 % jos on uskominen poltin- ja kattilavalmistajia. Jos polttoaine saadaan palamaan sataprosenttisesti, siis siirrettyä energia veteen, niin voidaan saavuttaa 5-15% säästöä.

    Jos tuollainen lisäaine voisi vähentää polttoaineen kulutusta, siis hiilipäästöjä, pitäisi sen lisääminen polttoöljyyn olla lakisääteistä, eikä sitä myytäisi epämääräisissä "uskomusyrityksissä"

    Lisäaine voi estää kattilan nokeutumisen, siis säilyttää hyötysuhteen samana kuin uudessa kattilassa. Sillä voinee vähentää nuohoustarvetta, mutta ei varmastikaan paranna hyötysuhdetta, sillä se on fysiikan vastaista.

    Äänestä

  • Rak.inssi kirjoitti:

    40% säästö on pelkkää huijausta. Lisäaine ei voi lisätä polttoaineen energiamäärää, jos voisi niin kyseessä olisi ikiliikun keksiminen. Nykyiset polttimien ja kattiloiden hyötysuhteet ovat 85-95 % jos on uskominen poltin- ja kattilavalmistajia. Jos polttoaine saadaan palamaan sataprosenttisesti, siis siirrettyä energia veteen, niin voidaan saavuttaa 5-15% säästöä.

    Jos tuollainen lisäaine voisi vähentää polttoaineen kulutusta, siis hiilipäästöjä, pitäisi sen lisääminen polttoöljyyn olla lakisääteistä, eikä sitä myytäisi epämääräisissä "uskomusyrityksissä"

    Lisäaine voi estää kattilan nokeutumisen, siis säilyttää hyötysuhteen samana kuin uudessa kattilassa. Sillä voinee vähentää nuohoustarvetta, mutta ei varmastikaan paranna hyötysuhdetta, sillä se on fysiikan vastaista.

    Eli toisin sanoen et ole tutustunut asiaan etkä ymmärrä fysiikkaa.

    Äänestä

  • 123AEF kirjoitti:

    Eli toisin sanoen et ole tutustunut asiaan etkä ymmärrä fysiikkaa.

    Voisit sitten opettaa meille fysiikkaa, kun olet kerran tutustunut asiaan.

    Äänestä

Humpuukia.

Äänestä

Laskujeni mukaan ihmeaineella pitäisi syntyä säästöä ainakin 15%, jotta aine kuittaisi hintansa takaisin. Ikävää että " öljysheikit " ovat lähteneet markkinoinnissa samalle ladulle, missä maalämpöketut ovat olleet jo kauan aikaa. Nostellaan " hatusta " hurjia säästöprosentteja ja aivopesu tuottaa tulosta. Aikansa kun litkuilla ja multalämmöllä tahkoaa rahaa, niin bisneskaverit häipyy etelän lämpöön laskemaan miljoonia.
Esittäkää ihmeaineesta puolueettoman tutkimuslaitoksen tutkimustulokset julkisuuteen, niin katsotaan, kestääkö päivänvalon. Minä ainakin lakkasin uskomasta joulupukkiin jo 45 vuotta sitten. Olisi kyllä mukava alkaa uskomaan pukkiin uudestaan, koska se oli ikimuistoista aikaa. Siitä ilosta olen kyllä valmis maksamaan, mutta ensin ne tutkimustulokset please

Äänestä

Jännittyneenä odottelen että tuokin saisi vuoden huuhaa palkinnon sillä jos puoletkin säästöväitteistä olisi toteutettavissa niin nobelin kemian palkinto olisi 5x peräkkäin etukäteen jaettu. Mullistus olisi einsteinin suoritteeseen verrattavissa oleva harppaus teknisessä kehityksessä.
Pieni mahdollisuushan tuolla aineella on, nimittäin jos turussa ollan opittu valjastamaan pimeä energia öljypolttimen lämmönlähteeksi, toki kattilanoen taaksehan tuo pimeä energia voisi piiloutua hyvin. Sen purkitustekniikka vain lien33 haastavaa.. 5 litran purkkeihin..

Äänestä

Maailman energiahuolet ratkenneet!!
Tarvitsee olla todella tyhmä jotta ostaa tuollaista ainetta ja uskoo sen toimivuuteen. Jos tälläinen toimiva aine olisi olemassa se mullistaisi koko öljyteollisuuden ja olisi satojen miljardien arvoinen tuote. Nyt vain yritetään vetää höplästä ihmisiä joila jääneet fysiikan opinnot väliin. Varmasti ei löydy mitään oikeaa tutkimusta kyseisestä aineesta koska ajatuskin on niin absurdi että sitä ei edes kukaan varteenotettava tutkimuslaitos viitsi tutkia.

Äänestä

Melkoista vihapuhetta!

Äänestä

Ihanaa vihapuhetta.

Tuo myyjä ei uskalla ketään rosikseen haastaa.

Rosis saattaisi vaatia oikeita tutkimustuloksia väitteiden tueksi.

Äänestä

Vakuutuin tästä ihmeaineesta, kun puutarhavideolla sanottiin jopa kasvitautien vähentyneen. Viikon ajan tätä ainetta poltettu ja vaikutukset näkyneet välittömästi.
Ensimmäisenä päivänä lähti muurahaiset, sitten hävisi villakoirat. Neljäntenä päivänä katosi koira kotipiiristä. Viimeisenä lähti emäntä. Sisäilman laatu on parantunut merkittävästi. Kyllä on käsittämättömän tehokasta ainetta. . . Suosittelen

Äänestä
  • Nyt taidat hieman liioitella.

    Kasvihuoneviljelyssä on oleellista, että kasvit saavat riittävästi vettä kun aurinkopaistaa. Tämä vesi siirretään kasveille automaattisella kastelujärjestelmällä. Kun aurinko menee pilveen tarvitsee ns. ylimääräinen kasteluvesi eli ylimääräinen kosteus poistaa tuulettamalla huoneesta. Tuulettamisen onnistumiseen vaikuttaa paljon se, riittääkö lämpökasvihuoneessa poistamaan ylimääräisen kosteuden. Tämä vaikuttaa kasvitautien määrään ja kasvien kasvuun.

    Sarkasmisi oli siis turhaa ja typerää, sillä et ymmärtänyt asiakokonaisuutta. Ota opiksesi ja lopeta päteminen. Asiakkaat videoilla kyllä tietävät, kuinka asiat ovat.

    Äänestä

  • Viljelyyntutustunut kirjoitti:

    Nyt taidat hieman liioitella.

    Sinulle Trolli.
    Kyllä asiakkaat "tietävät", kun riittävästi tulee lahjuksia. Kukaan minun asiakkaista (myös kasvihuoneviljelijät) ei ole valittanut lämmön riittämättömyyttä koskaan.
    Todista nyt, miten pelkällä polttoöljyllä (ilman ihmeainetta) lämpö ei voi riittää?
    Kirjoituksesi ei antanut mitään oppia tänne päin. Lähde mukaani työmaille, niin annan sinulle öljylämmitysoppia. Ettet vain ole niitä, jotka pätevät tietokoneen ääressä päivät pitkät ja siihen se asian tietämys sitten jääkin.

    Äänestä

Joo, ainakin hyvä bisnes tuo on. Näyttäisi käyttöturvatiedotteen mukaan olevan lähinnä kerosiinia, joka on jo kymmeniä vuosia vanha konsti polttoöljyn sekaan. Saa vaan huomattavasti halvemmalla lentokentän huoltsikalta. On meinaan laitettu aineelle muutaman tuhannen prosentin katteet. Taitaa Parin poikia hymyilyttää pankkiin mennessä, kun maajussit lahjoittaa saamattomat tukiaiset kerosiininmyyjälle.

Äänestä

Nyt ollut aine vuoden käytössä. Öljynkulutus putosi aiemmasta 3000 litrasta 1800 litraan. Lisäaine tehostaa öljyn palamista ja fysiikan lakien mukaan lisää säteilylämmön määrää. Luin myös valmistajan blogin VTT:n "puolueettomuudesta".
Ihmetyttää muuten tuo vihapuheiden määrä, varsinkin kun mitään kokemusta tai fysiikan tietoa ei tunnu kirjoittajilla olevan.
http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214397-kun-maailma-on-jo-valmiiksi-rakennettu-isojen-ehdoilla-innovaatiot-ei-myy

Äänestä

Ihmetyttää muuten tuo valhepuheiden määrä, jota tällä palstalla tämän aineen puolustaja ( ja kaverit ) jaksaa eri nimimerkeillä kirjoittaa. Kysymyksiin ei sitten saa vastauksia, mutta " säästöjä " nostetaan esille joka jutussa.

Äänestä

Kyseessä voi olla katalyyttinen lisäaine jota itse käytän, maksaa normaalista lisättynä 2centtiä per litra polttoöljyä eli 40euroa 2000litraan polttoöljyä.Sen tosin saa yleensä kaupanpäälle öljyfirmalta kun tilaa syksyllä ennen tiettyä päivämäärää.Eli maitoa myydään 59e litra jos hintasuhde sama.

Äänestä

Viimeisessä Tekniikan Maailman Rakennusmaailma lehdessä on juttu aineesta ja myös
Ville Valkaman vastine siihen. Vastine on niin täydellistä puppua, että ihme jos joku
sitä uskoo. Onneksi Suomen ehkä paras termodynamiikan asiantuntija, TKK:n prof.
Henrik Ryti on jo edesmennyt. Muuten olisi vaara , että Ville Valkaman kommeenttia
lukiessaan hän olisi kuollut nauruun.

Ai tämä on pelkkää kerosiinia. Ja valmistajat vielä itse uskoo ilmeisesti tuotteeseensa sokeasti :D Tai ovat vaan piinkovia patologisia valehtelijoita tai huijareita..

Äänestä
  • Erehdyin+ostamaan+tätä+ihmeainetta,+olin+jossain+mielenhäiriössä+ilmeisesti+sillä,eihän+tällaista+puppua+kenenkään+pitäisi+uskoa.+Nyt+8+kuukauden+käytön+jälkeen+on+osoittautunut+että+aine+100%+HUIJAUSTA.+Luvattuja+yhteyden+ottoja+ei+ole+tullut+ja+takuusta+ei+tietoakaan.

    Äänestä

Joo.. Naapurinisäntä oli ostanut joku n. vuosi sitten jonkun sortin lisäainetta lämmitysöljynsä sekaan.. Seuraavana keväänä lisäainekauppias soitti sitten minulle samaisesta aineesta ja vakuutti että säästöä tulee.. Itse en ole vielä rohjennut ostaa sitä vajaan 300€:n 3 litran kanisteria..
Myyjä perusteli väitettään sillä, että lisäaine muuttaa lämmitysöljyn rakennetta siten, että sen suuttimelta tulevan polttoainesumun pisarakoko pienenee ja täten se palaa n. 7C° kuumemmalla liekillä->kattilan lämmitysaika lyhenee-> lämmitysöljyä kuluu vähemmän..
Täytyypi kysellä naapurilta miten on kulutuksen kanssa käynyt ennen kun itse laittaa rahojaan moiseen..

Äänestä

Elkää+ihmiset+menkö+halpaan...+40%+lisää+tulee+varmaan+tuohon+kattilan+hyötysuhteeseen+entisestä,+eli+0.9+lisää+40%.+Tuhat+kertaiset+lämpöarvot+öljyyn+verraten+ei+vaan+toteudu.+Sitten+mitä+nämä+hessut+ei+mainitse+on+kovat+pakkasjaksot+ja+ilmaston+lämpiäminen+vuosittain.

Äänestä

Miten tuo lisäaine toimii? Lisääntyykö kuivurin uunin lämpö vaarallisen suureksi, jos öljypolttimen suutinta ei vaihdeta pienemmäksi?

Äänestä

Tämä+on+kyllä+ihan+täyttä+kusetusta.+Parasta+tässä+on+kuitenkin+nämä+aivopesumainokset,+joita+löytyy+yrityksen+youtube-kanavalta.https://www.youtube.com/watch?v=ZJikc0v3xFYTässä+mainoksessa+Ilttulan+puutarhan+edustaja+kehuu+kuinka+ovat+päässeet+kasvitaudeistakin+eroon+Pari-tuotteiden+ansiosta.+:D++Tämä+herättää+kyllä+hieman+kysymyksiä...Käyttääkö+Puutarha+lämmitysöljyn+lisäainetta+myös+torjunta-aineena+vai+kasvatetaanko+puutarhan+kirsikkatomaatit+öljykattilan+savukaasussa?++Oli+niin+tai+näin,+mutta+jätän+kyllä+nuo+kirsikkatomaatit+ihan+suosiolla+syömättä+ja+suosittelen,+että+Evira+tekisi+tarkastuksen+puutarhaan+:D:D:DSuurta+viihdettä+on+myös+"avoin+kirje+kasvihuoneille"+osat+1+ja+2.http://www.tulitehoa.fi/yrityksille/kasvihuoneet.htmlTässä+ihan+"kirkkain+silmin"+väitetään,+että+satomäärät+lisääntyvät+Pari-tuotteiden+ansiosta,+koska+öljylämmityksen+lämpösäteily+on+lisäaineen+vuoksi+tehokkaampa.+Tästä+todisteeksi+on+heitetty+kehiin+värikynällä+tehtyjä+piirroksia+ja+jotain+höpö-höpö+laskelmia,+joiden+mukaan+sadot+ovat+olleet++40%+ja+öljynkulutus+-20%++Pari-tuotetta+käytettäessä.+Kokonaistuotto+on+laskelman+mukaan++94%+:D++Ilmeisesti+pitävät+maajusseja+täys-idiootteina+kun+tällaista+edes+kehtaavat+kirjoitaa.No+voihan+olla,+että+tuo+Pari-light+(teollisuusbensiini)+pitää+polttimen+ja+öljyputket+puhtaana,+mutta+40%+öljynsäästö+on+räikeää+valehtelua.+Ja+kusetus+paljastuu+jo+aineen+hinnassa.+Pari-light+maksaa+lähes+100€+litra,+kun+normaali+lakkabensiini+maksaa+sen+3€+litra.+Käyttöturvatiedotteen+mukaan+Pari-Light+on+90%+teollisuusbensiiniä+ja+loput+ksyleeniä+eli+koostumus+on+lähes+100%+sama,+kuin+lakkabensiinissä.Älkää+hyvät+ihmiset+langetko+tähän+kusetukseen,+mutta+jos+haluatte+välttämättä+kokeilla+lisäainetta,+niin+hakekaa+rautakaupasta+normaalia+lakkabensiiniä.

Äänestä

Nyt on vuosi kokeiltu kyseistä tuotetta ja tuote täysi pettymys. Rupesin käyttämään tuotetta reilu vuosi sitten ja nyt kun katsoin öljytilauksia, mitkä minulla on vuodesta 2010 asti sähköpostissa ylhäällä niin ei minkään näköistä eroa kulutuksessa on tätä höpö höpö tuotetta seassa tai ei. Täyttä kusetusta koko touhu.

Äänestä
  • Sille ei voi kukaan mitään jos et osaa tuotetta käyttää oikein.

    Äänestä

  • Artikkelissa+olevan+Turun+Pari+Oy:n+vastineen+mukaan+mittaukset+on+tehty+väärin.+"Energiatasetta+määritellessä+ja+laskettaessa+olisi+syytä+ottaa+huomioon+ja+mitata+mm.+savukaasun+tilavuusvirta+sekä+kattilan+takana+olevan+prosessin+kyky+tehdä+työtä+vastaanottamallaan+energialla.+Nämä+ovat+tässä+artikkelissa+esitellyssä+mittauksessa+jääneet+määrittämättä+ja+mittaamatta."Kumpi+kusettaa,+Mainosrahoitteinen+Tekniikan+Maailma+(sen+lauluja+laulat...)+vai+100%+Suomalainen+huippuluokaninnovaatio+yritys?+Eiköhän+tuo+vastaus+ole+päivänselvä+kaikille.

    Äänestä

  • kumpikohan on oikeassa tutkimus vai parihuijauksen syöttämä huttu vailla mitään faktoja se on VARMASTI päivänselvä kaikille!!! tuollaiset huijarit pitäisi saattaa edesvastuuseen!

    Äänestä

  • ariaal kirjoitti:

    Artikkelissa+olevan+Turun+Pari+Oy:n+vastineen+mukaan+mittaukset+on+tehty+väärin.+"Energiatasetta+määritellessä+ja+laskettaessa+olisi+syytä+ottaa+huomioon+ja+mitata+mm.+savukaasun+tilavuusvirta+sekä+kattilan+takana+olevan+prosessin+kyky+tehdä+työtä+vastaanottamallaan+energialla.+Nämä+ovat+tässä+artikkelissa+esitellyssä+mittauksessa+jääneet+määrittämättä+ja+mittaamatta."Kumpi+kusettaa,+Mainosrahoitteinen+Tekniikan+Maailma+(sen+lauluja+laulat...)+vai+100%+Suomalainen+huippuluokaninnovaatio+yritys?+Eiköhän+tuo+vastaus+ole+päivänselvä+kaikille.

    "Kumpi+kusettaa,+Mainosrahoitteinen+Tekniikan+Maailma+(sen+lauluja+laulat...)+vai+100%+Suomalainen+huippuluokaninnovaatio+yritys?+Eiköhän+tuo+vastaus+ole+päivänselvä+kaikille."Toisen+kannattavuus+on+suoraan+kiinni+kusetuksen+onnistumisesta.+JOTEN+MIETIPPÄ+UUDELLEEN+KUMPI+ON+LUOTETTAVAMPI,+(OSITTAIN)+MAINOSRAHOITTEINEN,+VAI+(TÄYSIN)+KUSETUSRAHOITTEINEN?

    Äänestä

  • ariaal kirjoitti:

    Artikkelissa+olevan+Turun+Pari+Oy:n+vastineen+mukaan+mittaukset+on+tehty+väärin.+"Energiatasetta+määritellessä+ja+laskettaessa+olisi+syytä+ottaa+huomioon+ja+mitata+mm.+savukaasun+tilavuusvirta+sekä+kattilan+takana+olevan+prosessin+kyky+tehdä+työtä+vastaanottamallaan+energialla.+Nämä+ovat+tässä+artikkelissa+esitellyssä+mittauksessa+jääneet+määrittämättä+ja+mittaamatta."Kumpi+kusettaa,+Mainosrahoitteinen+Tekniikan+Maailma+(sen+lauluja+laulat...)+vai+100%+Suomalainen+huippuluokaninnovaatio+yritys?+Eiköhän+tuo+vastaus+ole+päivänselvä+kaikille.

    "huippuluokaninnovaatio"

    Mitä huippuluokan innovaatioita kuvittelet kyseisellä firmalla olevan?

    Onko sellainen esim. tärpättikanisterin tarrojen vaihto toisiin ja hinnan kertominen sadalla? Tämäkin on jo kymmeniä vuosia vanha idea, ainoa uusi idea/"innovaatio" on myydä tuotetta 100 kertaisella hinnalla.

    Äänestä

Nuo veljekset ovat kyllä kovan luokan huijareita!

Äänestä

Täyttä kusetusta. Kova on usko omaan tekemiseen, vauhti sokeus iskenyt. Lehmät lentää jne...

Äänestä
  • Ei varmasti ole kusetusta. Katso referenssejä. Täynnä ihmisiä jotka tietävät asioista enemmän kuin sinä. Tämä on parasta mitä suomen energiaalalla on tapahtunut. Sitä ei vaan haluta myöntää kun täällä mennään öljyyhtiöiden säännöillä.

    Äänestä

  • Markoko se siellä vastailee? Huutonauru referensseille

    Äänestä

  • Osmone kirjoitti:

    Ei varmasti ole kusetusta. Katso referenssejä. Täynnä ihmisiä jotka tietävät asioista enemmän kuin sinä. Tämä on parasta mitä suomen energiaalalla on tapahtunut. Sitä ei vaan haluta myöntää kun täällä mennään öljyyhtiöiden säännöillä.

    En+ole+vieläkään+löytänyt+selitystä+sille,+miten+promille+lentopetroolia+(Pari+Lightia)+polttoöljyn+seassa+voi+vähentää+öljynkuliutusta+40%?++Tätä+selitystä+ei+osaa+antaa+fysiikan+/+kemian+profesorit,+saati+sitten+Pari+Light+kusettajat...Selitykset+prosessihyötysuhteesta+ym.+on+täyttä+hölynpölyä+ja+tämän+on+tarkoitettu+vain+hämäykseksi.+Yksinkertaisempi+ihminen+lankeaa+helposti+tällaiseen+"epätieteelliseen"+liirumlaarumiin+jota+Pari+Light+kauppiaat+suoltavat.Nuo+referenssit+ovat+myös+täyttä+huuhaata.+Se+että+on+kusetuksen+uhri+ei+oikein+vielä+riitä+referenssiksi.Näköjään+ovat+saaneet+myös+rahapulassa+olevan,+entisen+mäkihypopääjänkin+mukaan+mainosvideoon.

    Äänestä

  • menitehoa kirjoitti:

    Pari Light ei ole lentopetroolia, ja jos fysiikan lait menevät sinun ymmärryksesi yli, ei se ole varmasti tuotetta valmistavan yrityksen vika.

    Referenssit ovat hyviä, onhan niissä todennettu hyöty havaittu.

    Ja kuka sinä olet kenenkään rahapulasta sanomaan? Olisin varovainen, kunnianloukkaus ei ole pieni juttu.

    Äänestä

  • Jaha...taitaa Par Light kauppias olla linjoilla taas.

    Kyllä, Pari-light on koostumukseltaan lentopetrolin / teollisuusbensiinin kaltaista. Se selviää tuotteen käyttöturvatiedotteesta ja TM rakennusmaailman teettämästä NMR-testistä.

    http://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/tm-rakennusmaailma-testaa-pari-light-hurjien-lupauksien-
lisaaine-oljylammitykseen/

    Fysiikan laki on yksinkertaista. Tyhjästä on paha nyhjästä. Mutta tyhjiä ovat tämän Pari-lightin mainospuheet ja tyhjäpäät näitä valheita uskovat. Siinä on toki hyvä markkinarako Pari Lightille.

    Mitä tähän mäkihyppääjään tulee, niin itse hän on mediassa talousvaikeuksistaan kertonut ja omaa kunniaansa näin loukannut.

    http://www.iltasanomat.fi/makihyppy/art-2000001106497.html

    http://www.iltasanomat.fi/makihyppy/art-2000000585320.html

    Eipä siis ihme, että lähtee pikkurahasta mukaan mainiksiin, vaikka "naapurin Pena ei uskonut" :D

    https://www.youtube.com/watch?v=_G8jssSxWfA

    Äänestä

  • Onko sinulla kenties omakohtaista kokemusta aineen käytöstä? Jos ei niin sinuna olisin hiljaa.

    Minulla aine toimii ja on säästänyt huomattavat summat lämmityskuluissa. Erinomaista tietotaito osaamista mitä tästä maasta vielä löytyy.

    Äänestä

  • tr150 kirjoitti:

    Onko sinulla kenties omakohtaista kokemusta aineen käytöstä? Jos ei niin sinuna olisin hiljaa.

    Minulla aine toimii ja on säästänyt huomattavat summat lämmityskuluissa. Erinomaista tietotaito osaamista mitä tästä maasta vielä löytyy.

    Ei+ole+kokemusta.+En+ole+niin+idiootti,+että+uskon+lentopetrolin+(Pari+Light)+vähentävän+öljynkulutusta+40%.++Pidän+kattilan+puhtaana+ja+huollan+polttimen+vuosittain.+Se+riittää,+eikä+mitään+käärmeöljyjä+tarvita.Nykyinen+kattilani+polttaa+öljyä+92%+hyötysuhteella,+joten+ei+ole+järkevää+ostaa+100€/litra+maksavaa+"käärmeöljyä",+että+pääsisin++100%.+:D++Toki+Pari+Lightilla+päästään+130%+hyötysuhteisiin+ainakin+jos+uskomme+aineen+valmistajan+väittämiä.+Uskommeko?+:D++Tuolla+keksinnöllä+voittaisi+jo+fysiikan+NobelinKukaan+ei+vieläkään+ole+kertonut,+miten+promille+lentppetrolia+(Pari+Light)+polttoöljyn+seassa+voi+pienentää+öljynkulutusta+40%?++Ehkäpä+sinä+osaat+tämän+asian+maailmalle+kertoa?+Nyt+sinulla+on+siihen+mahdollisuus...

    Äänestä

  • tr150 kirjoitti:

    Onko sinulla kenties omakohtaista kokemusta aineen käytöstä? Jos ei niin sinuna olisin hiljaa.

    Minulla aine toimii ja on säästänyt huomattavat summat lämmityskuluissa. Erinomaista tietotaito osaamista mitä tästä maasta vielä löytyy.

    Olen+duunissa+voimalaitosten+parissa.+Kun+tehdään+esim.+100+MW+teholla+sähköä+lauhdevoimalalla+öljyä+polttoaineena+käyttäen,+polttoaineen+kulutus+on+noin+40+tn+per+tunti,+siis+noin+40000+litraa/h.+Uskooko+joku+että+ko.+polttoaineenkulutusta+on+mahdollista+jollakin+lisäainetipalla+pudottaa+40+%,+eli+24000+litraan+per+tunti?.+Miksi+näin+ei+kuitenkaan+tehdä,+miksi+poltetaan+edelleenkin+se+noin+40000+litraa/h+polttoainetta,+miksi+ihmeessä?.+Ihan+vaan+siksi,+ettei+sellaista+ihmeainetta+ole+olemassakaan!.

    Äänestä

  • Ihan täyttä kusetusta koko tuote...ei mitään vaikutusta kulutukseen ollut!!!! Nyt kun yrittää saada rahojaan takaisin niin joka soittokerralla lupaavat soittaa takaisin....mutta soittoa vaan ei kuulu(3kk) ja nykyisin eivät edes vastaa omaan numeroon soitettaessa! Eli selvä väsytystaktiikka käytössä.

    Äänestä

  • tr150 kirjoitti:

    Onko sinulla kenties omakohtaista kokemusta aineen käytöstä? Jos ei niin sinuna olisin hiljaa.

    Minulla aine toimii ja on säästänyt huomattavat summat lämmityskuluissa. Erinomaista tietotaito osaamista mitä tästä maasta vielä löytyy.

    Pelastit päiväni, kun sait minut pitkästä aikaa nauramaan

    Äänestä

Tehtailijat ovat kuulemma paikallisten naurunaihe eikä syyttä kun jopa televisiossa kehtaavat ilmeenkään värähtämättä kertoa tuosta teollisuusbensiinistään!

Äänestä
  • Ainahan menestyjille kateellisia ollaan.

    Äänestä

  • Naoh kirjoitti:

    Ainahan menestyjille kateellisia ollaan.

    Ei ne oo edes menestyneet. Yksikään virallinen testaajakaan ei ole saanut mitään hyötyä irti tuotteesta. Jos purkittaa toisten valmistamaa teollisuusbensiiniä ja myy sen moninkertaisella hinnalla omassa pullossa niin ei siitä huijaamisesta tarvitse kenenkään olla kateellinen kun itse pystyy nukkumaan yönsä kunnolla..

    Äänestä

  • Samaa tarinaa kuullut Aurasta..

    Äänestä

vuonna 2015 elokuussa 2200 litraa, minulla 3000 ltran maanalainen säiliö.
Vuonna 2016 elokuussa 2588 litraa meni säiliöön. Pyysin palauttamaan rahat myyntimainoksen mukaisesti, mutta silloin alkoivat selitykset ja venkoilu. en ollut sekoittanut ainetta, en ollut säädättänyt poltinta, jatketaan kokeilua vuodella, tai muutamalla kuukaudella. eli vetkutellaan selvän tosiasian edessä.

Äänestä
  • moro.
    Täysin samanlaista venkoilua omalla kohdallani. Nyt heillä varmaan numero tallennettu että älä vastaa tälle......

    Äänestä

Ostin+viime+syksynä+ja+olen+puolueeton.+En+kuitenkaan+päässyt+luvattuihin+säästöihin.+Kulutuksen+mittaaminen+on+vaikeaa+tehdä+tarkasti,+koska+kulutukseen+vaikuttaa+niin+monet+tekijät.+Seuraan+edelleen+tilannetta.+Sen+voin+arvioida,+että+10-20%+säästöihin+korkeintaan+yltää.

Äänestä
  • Pitää+tuottaa+sulle+pettymys,+mutta+ei+lakkabensiinillä+ole+mahdollista+saada+edes+2%+säästöä.Jos+sulla+on+poltin+ja+kattila+kunnossa,+niin+aivan+turhaa+sinne+polttoöljyyn+on+mitään+sekoittaa.+Mutta+jos+välttämättä+haluat+lakkabensiiniä+sekaan+laittaa,+niin+ei+kannata+ostaa+100€/litra+kusetusainetta+vaan+käy+hakemassa+rautakaupasta+samaa+litkua+2€/litra...

    Äänestä

Cmon team Valkama, kaikki varmaan tietää et te ootte tääl ainetta kehumassa :DDD

Äänestä
  • Tosi uskottaviahan ne on. NOT 😆

    Äänestä

Ei tolla kauaa ostajia löydy. Lehtien testit ja tyytymättömät levittävät sanaa. Hauskoja kyllä noi telkkarimainokset. Matti Nykänen olisi pitänyt päätyä mainokseen

Äänestä
  • Moro ville

    Äänestä

Miksi ei virallisissa testeissä saada tuosta teollisuusbensiinistä mitään hyötyjä irti??

Äänestä
  • Koska testit on tehty nollaosaamisella

    Äänestä

  • davorsuker kirjoitti:

    Koska testit on tehty nollaosaamisella

    Mikä on sitten oikea testi? Jos kerran ainesosat on ihan humpuukia

    Äänestä

  • Löytyykö omakoti talossa asuvilta sitten taitoa luoda oikeat olosuhteet että tuosta lentopetroolista olisi hyötyö?

    Äänestä

hahaa,

seuraavana varmaan pari lightin ostaminen onnistuu onecoineilla, samaan kastiin menee sen pluffin kanssa... toivotaan, että yrittäjäveljekset ovat tietoisia minkälaiset sakot voi tulla ihan selvästä "kusetuksesta".

Aurassahan nämä ovat jo "lentäviä legendoja", paikallinen lehtikin kirjoitti syyskuussa jutun heistä, että ei uuden "teollisuushallin" ovikaan vielä johda minnekään, sen verran kiirettä pitää.

Mutta, jos tämä oikeasti toimii, niin onhan se hienoa että saadaan lisää nobeleita suomeen. Ainakin kemian ja fysiikan

Äänestä
  • Oot varsinainen hupi ukko. Oliko kyseessä joku vitsi artikkeli jossain paikallis lehdessä vai

    Äänestä

onko kukaan käynyt paikanpäällä onko hallissa mitään toimintaa?

Äänestä
  • On siel välillä autoja pihalla ainaki

    Äänestä

  • Firmalla yli miljoonan liikevaihto, varmasti kiirettä pojilla riittää. Kyllä täälläkin vielä monen hymy hyytyy kun laatuaine lähtee ulkomaanmarkkinoille.

    Äänestä

  • Kylterimestari kirjoitti:

    Firmalla yli miljoonan liikevaihto, varmasti kiirettä pojilla riittää. Kyllä täälläkin vielä monen hymy hyytyy kun laatuaine lähtee ulkomaanmarkkinoille.

    Jaa mijoonan? Viimeksi ollu ainakaan ku parisataatonttua.. Mut hyvin on huijaus mennyt kyl läpi :)

    Äänestä

Kirjallisen reklamaation kautta on mahdollisuus hakea toimimattomasta tuotteesta hyvitystä. Osoitetiedot yms. löytyy Turun Pari oy:n sivuilta. Liittäkää mukaan kopiot öljykuiteistanne kolmen vuoden ajalta. Samalla ottakaa yhteys myös kuluttajansuojaviranomaiseen. On aika saada tekijät vastuuseen.

Pitäkää ihmiset kiinni laillisista oikeuksistanne kuluttajina!

Äänestä
  • Hei!

    Tähän oli kyllä jo pakko tulla kommentoimaan. Tämän artikkelin osapuolena totean, että nyt on käynyt niin, että TM:n toimittajat ovat objektiivisen sananvapauden sijaan käyttäneet artikkelia toimittaessaan ja julkaistaessaan sitä hiljattain kuuluisaksi tullutta "työnantajan sananvapautta".

    http://yle.fi/uutiset/3-9457894

    Asiakkaiden jo yli viisivuotta kestäneet empiiriset tutkimukset kun osoittavat ihan jotain muuta, mitä TM:n käyttämä järjenvastainen kirjoitelma pyrkii väittämään valheellisesti.

    Jos jollain on kysyttävää tähän Tekniikanmaailman tarkoitushakuiseen herjaamiseen niin voi olla suoraan yhteydessä Turun Pari Oy:n hallituksen puheenjohtajaan.

    Skeptikoille ja muille nettitroilleille terveiset, että liiketoiminnan vaikeuttaminen perättömillä väitteillä saattaa olla rangaistavaa tuomioistuimessa käsiteltäessä.

    Jos jollain on ollut ongelmia tuotteen toimivuuden kanssa niin voitte hyvillä mielin olla yhteydessä Turun Pari Oy:n asiakaspalveluun.

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE kirjoitti:

    Hei!

    Nyt siis Tekniikan Maailmakin edustaa tätä trendikästä valemediaa, onkohan Pari-aineen tutkimukset tehnyt puolueeton laboratoriokin jotakin toista agendaa ajava kätyri ja pahan liittolainen?

    Yksityiset ihmiset saavat arvostella yrityksiä sydämensä kyllyydestä, sen takaa sananvapaus. Teidän tehtävänänne on korjata perättömät väitteet mutta uhkailuun ei todellakaan ole oikeutta, tästä voidaan tehdä suurikin keskustelu ihan muissa medioissa - oletteko Turun Pari Oy siihen valmis? Mitäköhän mieltä Tekniikan Maailma, Otavamedia, Energon Oy ja Helsingin Yliopisto ovat mieltä TEIDÄN kirjoittelusta ja panetteluistanne heitä kohtaan - pitäneepä linkata nämä jutut heille.

    Tuotteenne toimivuuteen en ota kantaa, mutta käytöksenne antaa mielikuvia jotka eivät kovin mairittelevia ole.

    Äänestä

  • HeikkinenA kirjoitti:

    Arvoisa HeikkinenA,

    Täsmennätkö mikä on mielestänne uhkailua? Sarkastiseen kysymykseesi vastaan, että Energon Oy:n Leif Ekholm ei ollut haluas keskustelemaan mittauksesta kun kävin Energon Oy:llä paikanpäällä toukokuussa 2016.

    Ei sinänsä ihme, olihan julkaistu "tutkimus" erittäin naurettava esitys.

    Väittämääsi panetteluista mainitsemiasi instansseja kohtaan en ota nyt kantaa, mutta suosittelen, että mietit väitettäsi vielä kerran. Saat ihan rauhassa lähettää linkin ihan mihin haluat, minä kyllä pystyn seisomaan sanomani takana.

    Valemedioista ja pahanliittoilaisista en ole maininnut sanaakaan joten voitko olla pistämättä sanoja teksteihini, kiitos.

    Olikos Heikkisellä etunimikin, jotta tiedetään kenen kanssa keskustellaan?

    Ystävällisin terveisin

    Ville Valkama
    hallituksenpuheenjohtaja
    Turun Pari Oy

    Äänestä

Hei,

Tässä ketjussa on monenlaista mielipidettä puolesta ja vastaan koskien PARI -tuotteita. Jos olet kiinnostunut aidosti keskustelemaan julkisesti perustellen kantaasi PARI-tuotteista niin olet tervetullut tekemään sen täällä:

http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Samasta osoitteesta löydät myös faktatietoa aiheesta sekä tarkemmat yhteystietoni että kasvokuvani, jolloin tiedät kenen kanssa keskustelet. Täällä et koskaan voi olla niin varma onko vastassa öljynmyyjä, lämpöpumppukauppias tai joku muu kilpaileva taho, kuten pellettikauppias. Energia-ala on valitettavasti täynnä taloudellisia ristiriitoja ja on monesti komplikkaampi, kuin osaisi kuvitella.

Kiitän mielenkiinnosta PARI -tuotteita kohtaan!

Ystävällisin terveisin,

Ville Valkama
hallituksen puheenjohtaja
Turun Pari Oy

Äänestä
  • Höpöttämisen voisi lopettaa seuraavasti:

    Määritelkää kattilalle toimintapiste / profiili toimintapisteelle / Järjestelmän dynaaminen käyttäytyminen.
    Mitataan kattilaan menevän veden energia / sieltä tulevan veden energia.
    Poltetaan kattilaa lisäaineistamattomasti 24 tuntia.
    Lisätään lisäaine lennosta käyttäen samaa polttoaineerää.
    Poltetaan kattilaa 24 tuntia.
    Vaihdetaan ei lisäainestettuun polttoon, tietenkin samalla polttoaineerällä.

    Polttimen säädöt:
    Ennen testejä lisäainetoimittaja säätää polttimen toimimaan lisäainestetusti optimaallisesti.
    Tilanteessa ei lisäainestusta, sallitaan polttimen olevan "väärinsäädettynä" Tämä etuisuus sallittakoon tietoisesti lisäaineistukselle.

    Mittalaitteista:
    Primäärimittauksena vain tehon & energian mittaukset. Myös sellaiset mittaustulokset joilla voidaan näyttäätoteen järjestelmän käyttäytyminen lisäaine toimittajan määritelmien mukaisesti.
    Talteen, vain mielenkiinnosta lämpötilat, savukaasuanalysaattorin näyttämät. Ilmanpaine, kosteus.

    Kuka suorittaisi:
    Varmaankin riippumaton akreditoitu testauslaboratorio, siten että testit ovat ennakolta lisäainetoimittajan kritisoimat. Myöskin lisäainetoimittajalla olisi mahdollisuus seurata testitapahtuman suoritusta.

    Virhetarkastelunsuorittaja:
    Testauslaboratorio suorittaa menetelmälle julkisen virhetarkastelun.

    Tulosten omistajuus:
    Primäärinen mittausdata tulee jo etukäteen määritellä julkiseksi, siten että kukatahansa sitä pääsee analysoimaan.

    Tämä ei ole ollenkaan vaikea asia. Näin menetellen tuotteen efektiivisyys tulisi kerralla selkeästi määritellyksi.

    Äänestä

Miten+ihmeessä+pieni+määrä+lisäainetta+voi+tehdä+40%+säästön.Senhän+energiapitoisuuden+pitäisi+olla+varmaan+lähes+1000-kertainen,+jotta+sitä+noin+1+promille+eli+litra+1000+litraan+polttoöljyyn+sekoitettaessa+saataisiin+säästöä.Tähän+ei+tarvita+tietoja+termodynamiikan+laeista+eikä+yliopistomatematiikasta+vaan+ihan+varmasti+riittää+peruskoulun+tiedotkin+arvioimaan+aineen+tehokkuutta.+Pientä+prosenttilaskua,+tai+oikeastaan+ei+edes+sitäkään,+vaan+arviointia+(päässälaskua).+Olen+joskus+kauan+sitten+opiskellut+matematiikkaa+melko+paljon+yliopistossa.+Tuosta+näkee+esim.+teollisuusbensiinin+energiapitoisuuden.+Sitä+voi+verrata+vaikka+kevyeeseen+polttööljyyn.+Sitähän+kai+kuivurit+käyttävät.+Löytyy+siitä+myös+raskas+polttoöljy.http://publications.europa.eu/resource/cellar/dd3d8497-b104-4dca-91eb-8e7fb9ff8639.0009.04/DOC_1Hakusanaksi+teollisuusbensiiniLöytyy+taulukko+jossa+kolmas+sarake+on+tehollinen+lämpöarvo.+Ei+tarvitse+ymmärtää+mitä+yksikköä+se+on.Kevyt+polttoöljy+43,+raskas+polttoöljy+40,4+ja+teollisuusbensiini+44,5Nuohan+ovat+suunnilleen+yhtä+hyviä+lämpöarvoiltaan!Päättelisin,+että+jos+käytetään+lisäainetta+teollisuusbensiini+sellaisenaan,+ei+siis+lisätä+hieman+huonompia+polttoaineita+ollenkaan+joukkoon,+sillä+saataisiin+3-4+%+lisää+lämpöarvoa+kevyeen+polttoöljyyn+verrattuna+ja+10%+raskaaseen+polttoöljyyn+verrattuna.+Lisäaineena+tuolla+ei+ole+edes+0,01+%+parannusta+lämpöarvoon.Varmaan+teollisuusbensiinikin+on+liian+ärjyä+ainetta,+jolloin+jotain+pitäisi+polttimessa+remontoida+ennen+kuin+siirryttäisiin+kokonaan+teollisuusbensiinin+käyttöön.+Se+on+varmaan+hinnoiltaan+paljon+kalliimpaa+kuin+LÖPÖ.+Voi+tulla+vertuksellisia+ongelmiakin.+En+tiedä+noiden+veroista+mitään.+Lisäaine+on+täysin+humpuukia.+Varmaan+saisi+kemian+tai+jopa+ydinfysiikan+Nobelin,+jos+keksisi+oikein+hyvät+komponentit+joita+yhdistämällä+saisi+moninkertaisen+lämpöarvon.+Ei+tällä+varmasti+mitään+niin+suurta,+ehkä+ei+mitään+puhdistavaa+vaikutustakaan+polttimeen+ole.Kannattaisiko+tuota+lisäainetta+myydä+NASA:lle+kantorakettien+polttoaineiden+lisäaineeksi?+Keksijät+kertokoot+miten+siinä+kävi,+ollaan+me+kaikki+muut+tässä+juttuketjussa+S24:ssa+kuulolla+mitä+siellä+sanottiin.

Äänestä

http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216185-kustannustehokkuus-on-seurausta-energiatehokkuudesta-1"Tämä+blogikirjoitus+sisältää+painavaa+asiaa+energiatehokkuudesta+ja+sen+on+tarkoituksena+toimia+aktivoivana+herätteenä+suomalaisille+yritys-+ja+talouselämän+päättäjille+kuin+myös+kotitalouksille+ja+poliitikoille.+Samalla+tämä+blogi+toimii+myös++yksittäisen+tuotteen+hyötyjen+osittaisena+esittelynä,+pahoitteluni+siitä.PARI+nimisellä+polttoöljyjen+lisäaineella+on+mahdollista+nostaa+kaikkien+polttoöljylaatujen+energiatehokkuutta+poltinsovelluksissa+merkittävästi.+Se+on+lisäainepaketti,+jolla+esivalmistellaan+polttoöljy+parempaan+palamiseen+sekä+pidennetään+öljyn+varastointikestävyyttä.Kattavissa+asiakaskokemuksissa+on+todennettu,+että+PARIa+oikein+käyttämällä+säästää+tyypillisesti+40%+polttoöljyn+kulutuksessa+poltinkäytössä.+Kulutuksen+vähentymän+kokoluokka+on+sellainen,+jota+monen+on+vaikea+hyväksyä,+koska+ei+pysty+käsittämään+mihin+tämä+vähentymä+perustuu.Tästä+johtuen+tuotetta+edustavana+tahona+pääsee+usein+vastaamaan+kysymyksiin+kuten+"Mistä+se+lisäenergia+siihen+polttoöljyyn+tulee?"tai+korjaamaan+väärinkäsityksistä+kumpuavia+totuuksia+kuten+"Yli+90%+kattilahyötysuhteesta+on+mahdotonta+nostaa+40+%+".+Vastaan+lyhyesti,+että+ei+tule+eikä+nousekkaan,+emmekä+ole+kumpaakaan+näistä+väittäneet+koskaan+tapahtuvankaan.Jotta+keskuudessamme+olisi+jatkossa+vähemmän+tämän+kaltaista+väärinkäsittämistä+niin+annan+nyt+lyhyen+vastauksen+julkisesti+blogissa,+jotta+yleinen+tietoisuus+tässä+asiassa+hieman+kehittyy.PARI-tuotteet+vähentävät+polttoöljyn+kulusta+esivalmistelemalla+polttoöljyn+parempaan+palamiseen,+jolloin+polttoöljyn+energiasisältö+on+kuumemman+liekin+ansiosta+paremmin+hyödynnettävissä.++Tämä+parempi+hyödynnettävyys+perustuu+puhtaasti+fysiikkaan,+eli+sellaiseen+ilmiöön+kuin+lämmön+vapautumiseen+lämpösäteilyn+muodossa.+Mitä+enemmän+polttoaine+vapauttaa+energiaa+juuri+lämpösäteilyn+muodossa,+sitä+paremmin+polttoöljyn+energiasisältöä+tarvitseva+prosessi+käyttää+energian+hyödykseen.+Tällöin+häviöt+vähenevät+ja+termodynaaminen+prosessi+toimii+paremmalla+hyötysuhteella.+Tästä+seuraa,+että+haluttu+työ+tehdään+lyhyemmässä+ajassa+ja+vähemmällä+energialla.Jaa+että+mitä+juuri+kirjoittamallani+tarkoitin?+Tarkoitin+sillä+sitä,+että+kun+lämpösäteily+polttoöljyn+energiasisällöstä+lisääntyy,+vähentyy+johtuvanlämmön+muodostuminen.+Käytännössä+tämä+tarkoittaa+sitä,+että+polttoöljyn+energiasisältöä+tarvitseva+prosessi+vastaanottaa+jatkossa+vähemmän+energiaa+johtuvanlämmönsiirtymisen+kautta.+Tämä+tarkoittaa+sitä,+että+energiaa+tarvitseva+prosessi+hukkaa+jatkossa+vähemmän+johtumislämpöhäviöitä+ulos.Näin+ollen,+jotta+pystyy+vähentämään+jonkun+sovelluksen+energian+tarvetta+40+tai+50+%+ei+tarvitse+rikkoa+ensimmäistäkään+fysiikanlakia+tai+nostaa+ainoankaan+kattilan+hyötysuhdetta+yli+100%:n.Suomalaisen+kansantalouden+kannalta+mietittynä+olisi+tärkeää+ymmärtää,+että+kustannustehokkuus+ja+energiatehokkuus+eivät+kulje+ainoastaan+käsikädessä,+vaan+että+kustannustehokkuus+on+seurausta+energiatehokkuudesta.Polttoaineen+karakteristiset+ominaisuudet+määrittelevät+kattilalaitoksen+takana+olevan+termodynaamisen+prosessin+hyötysuhteen+eli+toisin+sanoen+tehtaan+tuotannon+tai+kiinteistön+lämmittämisen+energiatehokkuuden.+Kattilahyötysuhde+on+tilastointeihin+perustuva+laskennallinen+suhdeluku,+joka+ei+ota+huomioon+polttoaineen+karakteristisia+ominaisuuksia+tai+polttoaineen+vaihtelevaa+kykyä+vapauttaa+kemiallistaenergiaansa+lämpösäteilynä.Nykyisellä+tuotteidemme+tuotekehitysasteella+n.+yhdeksän+vuotta+suomalaista+teollisuutta+ja+kaksi+vuotta+kuluttajia++palvelleena+tiedän+mistä+puhun,+kun+puhun+energiatehokkuuden+nostosta+termodynaamisessa+prosessissa.Kun+haluaa+tutustua+PARI+lisäaineen+ominaisuuksiin+ja+julkioleviin+käyttäjä+kokemuksiin,+sen+tekee+tehokkaimmin+osoitteessa+http://www.tulitehoa.fi+.+PARI+polttoöljyjen+lisäaine+on+erinomainen+ratkaisu,+kun+halutaan+teollisuuteen+energiatehokkuutta.+PARI+light+on+tuote,+joka+on+suunnattu+kotitalouksien+öljylämmitysjärjestelmiin+ja+se+on+kustannustehokas+tapa+säästää+lämmityskuluissa.Toivoisin,+että+blogini+lukeneet+voisivat+jakaa+viestiäni+eteenpäin,+jotta+esittämäni+asia+saa+sille+vaatiman+huomioarvon+suomalaisesssa+keskustelussa.+Tällä+hetkellä+termodynaamisten+prosessien+tarkastelu+lämpösäteilyn+siirtymisen+osalta+on+käsitykseni+mukaan+lähes+nollaluokkaa+ja+tämä+näkyy+yhteiskuntamme+energiainfrastruktuurissa+huolestuttavina+piirteinä.+Pitääkseni+blogin+suhteellisen+lyhyenä,+lopetan+tältä+erää+tähän.+Keskustelu+todennäköisesti+alkaa+kommenttiosiossa+käymään+kiivaana+ja+ennen+kuin+sinne+kukaan+lähtee+kommentoimaan,+että+tuottemme+on+humpuukia,+niin+pyydän,+että+mietit+jo+valmiiksi,+ennen+kuin+julkaiset+kommenttisi,+että+pystytkö+perustelemaan+vastaväittämäsi+kestävästi.+Minä+nimittäin+olen+omani+yllä+jo+perustellut.Kiitos+lukijoille!+Edit+Helmikuu+2017,+lisätty+kuvaaja+S&S+Fred+Ab:n+energiankulutuksesta+ja+satomäärästä."

Äänestä

... täyttä tuubaa ...

Äänestä

Nyt on Suomen Konepäällystöliiton jäsenlehdessäkin artikkeliksi naamioitu mainos tästä ihmetuotteesta.

Äänestä

Kiitos Ylikonemestarille artikkelin esiintuonnista, linkitetään se tännekin että ihmiset saavat paremmin tietoa.

http://www.konepaallystoliitto.fi/wp-content/uploads/2017/02/VK_1.17_nettiin.pdf

Artikkeli on sivulla 21 ja maksoi Turun Pari Oy:lle 0€.

Ja kaikki faktat ovat tarkistettavissa kirjanpidosta sekä viranomaisilta, mitä tulee S&S Fred Ab:n kokemukseen. S&S Fred Ab:llahan PARI on ollut käytössä nyt viisi täyttä viljelykautta ja tulokset ovat selvät.

Ja tosiaan kun asia kovasti kaikkia kiinnostaa niin seuratkaahan blogianikin:

http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231991-hovioikeus-tm-rakennusmaailman-vedeneristevertailu-virheellinen

Äänestä
  • Täälläkin tuo säteilijä huijaa väkeä? Eikös kukaan osaa ymmärtää, että lämpö on lämpöä ja se siirtyy paikasta toiseen ihan riippumatta siitä, miten se tuotetaan.

    Tämä firma nyt vaan on keksinyt sadun, joka on tosiaan satu. Kymmenen prosentin säästöä kaikki epäilisivät, mutta kun lupaavat tarpeeksi liikaa niin johan löytyy kiinnostuneita.

    Vahinko vaan on että mitään ei ole vielä kenelläkään ollut näyttää noiden lupausten tueksi. Fysiikkaa kyllä kirjoitetaan uusiksi, ihan uutta terminologiaakin on keksitty myyntiä edistämään...

    Äänestä

  • artsitapani kirjoitti:

    Täälläkin tuo säteilijä huijaa väkeä? Eikös kukaan osaa ymmärtää, että lämpö on lämpöä ja se siirtyy paikasta toiseen ihan riippumatta siitä, miten se tuotetaan.

    Tämä firma nyt vaan on keksinyt sadun, joka on tosiaan satu. Kymmenen prosentin säästöä kaikki epäilisivät, mutta kun lupaavat tarpeeksi liikaa niin johan löytyy kiinnostuneita.

    Vahinko vaan on että mitään ei ole vielä kenelläkään ollut näyttää noiden lupausten tueksi. Fysiikkaa kyllä kirjoitetaan uusiksi, ihan uutta terminologiaakin on keksitty myyntiä edistämään...

    http://www.konepaallystoliitto.fi/wp-content/uploads/2017/02/VK_1.17_nettiin.pdf

    Artikkeli on sivulla 21.

    Ja kaikki faktat ovat tarkistettavissa kirjanpidosta sekä viranomaisilta, mitä tulee S&S Fred Ab:n kokemukseen. S&S Fred Ab:llahan PARI on ollut käytössä nyt viisi täyttä viljelykautta ja tulokset ovat selvät.

    Äänestä

  • Jep. Öljynkulutuksen ohella tuolla S&S Fred kasvihuoneella on pudonnut kaikki muukin vuosien 2011.2016 välillä. mm. Liikevaihto, liiketulos, liikevoitto, omavaraisusaste...Voisko tästä vetää jotain johtopäätöksiä Pari-aineen vaikutuksesta tai siitä, että miksi kyseinen firma haluaa olla niin aktiivisesti mukana Paria-huijausta mainostamassa?

    Äänestä

  • ParillaKonkkaan kirjoitti:

    Jep. Öljynkulutuksen ohella tuolla S&S Fred kasvihuoneella on pudonnut kaikki muukin vuosien 2011.2016 välillä. mm. Liikevaihto, liiketulos, liikevoitto, omavaraisusaste...Voisko tästä vetää jotain johtopäätöksiä Pari-aineen vaikutuksesta tai siitä, että miksi kyseinen firma haluaa olla niin aktiivisesti mukana Paria-huijausta mainostamassa?

    http://www.is.fi/yritys/ab-ss-fred-oy/narpes/1946550-2/

    Tässä linkkiä.

    Äänestä

Oletetaan,+että+kiinteistön+polttoöljyn+kulutus+on+vaikkapa+10000+kWh.+Lämmöntuoton+hyötysuhde+0,93+ja+oletetaan+lämmönjaon++ja+lämmönluovutuksen(patteriverkko)+hyötysuhteeksi+0,8+(todellisuudessa+lienee+huonompi).+Tällöin+kokonaishyötysuhde+on+0,744+eli+polttoöljyn+energiasisällöstä+7440+kWh+päätyy+hyötykäyttöön+eli+tilojen+lämmitykseen.+Sen+verran+lämpöä+siis+tarvitaan,+jotta+tilat+pysyvät+asuttavassa+kunnossa.+Oletetaan+täysin+vastaavat+ulkoiset+ja+sisäiset+olosuhteet+ja+lisätään+polttoöljyyn+lisäaine.+Öljyn+kulutus+putoaa+40+%:lla+600+kWh:iin.+Nyt+600+kWh:n+energialla+tuotetaan+744+kWh+lämpöenergiaa.+OK,+liekki+voi+olla+kuumempi+eli+polton+hyötysuhde+parempi+ja+lämmönsiirto+liekistä+lämmitysveteen+pysyä+tehokkaampana,+kun+lämmönsiirtopinnat+pysyvät+puhtaampina.+Meneekö+tuo+Ville+Valkama+oikeasti+noin?++Eihän+tuotteenne+voi+mitenkään+parantaa+lämmönjaon+hyötysuhdetta.+Jos+mielestäsi+voi,+selitätkö+tyhjentävästi,+miten+se+tapahtuu,+niin+varmasti+loppuu+kaikki+narina.

Äänestä

  • "Nyt+6000+kWh:n+energialla+tuotetaan+7440+kWh+lämpöenergiaa.+"Tällöin+hyötysuhde+onkin+124%+eli+systeemi+tuottaa+enemmän+energiaa+kuin+siihen+tuodaan.+Onneksi+olkoon,+olet+keksinyt+ikiliikkujan!+Nyt+poika+patenttia+vetämään.+Kannattaa+hakemukseen+keksiä+kuitenkin+jotakin+muuta+kuin+kuumempi+liekki+ja+parempi+lämmönsiirto+:)

    Äänestä

  • Jos+hyötysuhde+olisi+alussa+0,5,+lämpöä+vapautuisi+lämmitettävissä+tiloissa+5000+kWh.+Eli+surkea+hyötysuhde.+Jos+polttoöljyn+kulutus+saataisiin+putoamaan+40+%:lla+ja+lämpöä+tuotettaisiin+samat+5000+kWh,+hyötysuhteen+pitäisi+nousta+83+%:iin.+Periaatteessa+tuo+on+mahdollista,+mutta+sekä+kattilan+lämpöpintojen,+että+lämmönjakoverkoston+pintojen+pitäisi+olla+todella+pahasti+lian+peitossa.+Liäsaine+voisi+parantaa+lämmönsiirtoa+liekistä+kattilaveteen,+mutta+patteriverkostoon+tai+lattialämmitykseen+sen+vaikutus+ei+enää+ulottuisi.+Lämmönjakoverkosto+pitäisi+tuollaisen+hyöysuhteen+parantamisen+saavuttamiseksi+puhdistaa+ja+huuhdella+ja/tai+käyttää+jotain+tällaista:+http://www.bauer-wt.com/fin/index.php

    Äänestä

Odotan kyllä innolla Voima ja Käyttö-lehden vastinetta tähän huuhaa artikkeliin. Tuskin Lääkäriliitonkaan lehdestä löytää artikkeleita ihmeparantajista sun muista lääketieteen helppoheikeistä.

Äänestä

Jokos tuotteella on onnistuttu saamaan valvotuissa olosuhteissa joku näkyvä muutos johonkin fysikaaliseen suureeseen siten, että mittaus on myös muiden toimesta toistettaessa? Vai vieläkö koko maailman mittamiehet ovat salaliittoutuneet käärmeöljykauppiasta vastaan?

Äänestä
  • Ei ole saatu, eikä tulla saamaan. Ville Valkama sivuuttaa kaikki kysymykset aiheesta. Näyttää myös poistavan blogistaan epämiellyttäviä kommentteja.

    Äänestä

  • Firman+Facebook+sivuilta+löytyy+vastaus,+miksei+polttimen+käyntiajasta+voi+päätellä+aineen+toimivuutta.+Viesti+on+vastaus+eräälle+säästöä+epäilevälle+asiakkaalle+osoitettu.+"Tulitehoa.fi+Eli+muutos+tulee+teillä+ihan+samalla+tavalla+polttimen+käyntivälin+harvemisena,+kuten+90%:ssa+omakotitalon+lämmitys+tapauksissa+tulee.+Poltinhan+voi+käydä+vähemmän+kahdella+tapaa.+Lämmitettävän+prosessin+luonne+määrittelee+polttimen+käyntiajan+lyhentymisen+tavan+sen+mukaan,+mihin+palamisesta+vapautuva+energia+kulutetaan.Ensimmäinen+tapa+on+se,+mitä+olet+ilmeisesti+mitannut,+eli+käyntijakson+pituus.+Se+valitettavasti+ei+kerro+energiatehokkuudesta+tai+sen+muutoksesta+omakotitalon+lämmittämisessä,+joten+voit+huoletta+luottaa+siihenkin,+että+kokemuksesi+tulee+vuoden+päästä+olemaan+hyvin+toisenlainen+kun+teet+vertailua+öljynkulutuksen+muutoksesta+vuositasolla.+Kuten+Artollakin,+säästöt+kertyvät+vuoden+mittaan+kumulatiivisina+muutoksina,+jotka+summaantuvat+ja+lasketaan+ulos+sitten,+kun+vertailujakso+eli+kaikki+neljä+vuodenaikaa+PARI+lightia+käyttäen+on+takana.Toinen+tapa+miten+poltin+voi+käydä+vähemmän+ja+näin+säästä+öljyä+on+se,+että+poltin+on+käyntijaksojen+välissä+enemmän+pois+päältä.+Kun+energiahäviöt+lämmitettävästä+kohteesta+vähentyvät,+harvenee+käyntivälit.+Näin+tapahtuu+silloin,+kun+öljystä+vapautuu+tehokkaamman+palamisen+ansiosta+enemmän+lämpösäteilyä+kiinteistökattilan+takana+olevaan+lämmitettävään+omakotitaloon.+Tällöin+johtumislämpöhäviöt+vähenevät+joka+näkyy+öljynkulutuksen+vähentymänä+vuositasolla."

    Äänestä

  • Kannattaisi edes yläasteen fysiikka kerrata, ennen kuin alkaa tuollaisia suoltaa.
    - "Tehokkaampi palaminen" - voidaan mitata, mutta kieltäydytään mittaamasta.
    - "Suurempi lämpösäteily" - voidaan mitata, mutta kieltäydytään mittaamasta
    - "Johtumislämpöhäviöt" - voidaan mitata, mutta kieltäydytään mittaamsta
    jne...

    Vankilaan tuollaiset huijarit pitäisi laittaa.

    Äänestä

  • H.Mikkonen kirjoitti:

    Firman+Facebook+sivuilta+löytyy+vastaus,+miksei+polttimen+käyntiajasta+voi+päätellä+aineen+toimivuutta.+Viesti+on+vastaus+eräälle+säästöä+epäilevälle+asiakkaalle+osoitettu.+"Tulitehoa.fi+Eli+muutos+tulee+teillä+ihan+samalla+tavalla+polttimen+käyntivälin+harvemisena,+kuten+90%:ssa+omakotitalon+lämmitys+tapauksissa+tulee.+Poltinhan+voi+käydä+vähemmän+kahdella+tapaa.+Lämmitettävän+prosessin+luonne+määrittelee+polttimen+käyntiajan+lyhentymisen+tavan+sen+mukaan,+mihin+palamisesta+vapautuva+energia+kulutetaan.Ensimmäinen+tapa+on+se,+mitä+olet+ilmeisesti+mitannut,+eli+käyntijakson+pituus.+Se+valitettavasti+ei+kerro+energiatehokkuudesta+tai+sen+muutoksesta+omakotitalon+lämmittämisessä,+joten+voit+huoletta+luottaa+siihenkin,+että+kokemuksesi+tulee+vuoden+päästä+olemaan+hyvin+toisenlainen+kun+teet+vertailua+öljynkulutuksen+muutoksesta+vuositasolla.+Kuten+Artollakin,+säästöt+kertyvät+vuoden+mittaan+kumulatiivisina+muutoksina,+jotka+summaantuvat+ja+lasketaan+ulos+sitten,+kun+vertailujakso+eli+kaikki+neljä+vuodenaikaa+PARI+lightia+käyttäen+on+takana.Toinen+tapa+miten+poltin+voi+käydä+vähemmän+ja+näin+säästä+öljyä+on+se,+että+poltin+on+käyntijaksojen+välissä+enemmän+pois+päältä.+Kun+energiahäviöt+lämmitettävästä+kohteesta+vähentyvät,+harvenee+käyntivälit.+Näin+tapahtuu+silloin,+kun+öljystä+vapautuu+tehokkaamman+palamisen+ansiosta+enemmän+lämpösäteilyä+kiinteistökattilan+takana+olevaan+lämmitettävään+omakotitaloon.+Tällöin+johtumislämpöhäviöt+vähenevät+joka+näkyy+öljynkulutuksen+vähentymänä+vuositasolla."

    "Toinen+tapa+miten+poltin+voi+käydä+vähemmän+ja+näin+säästä+öljyä+on+se,+että+poltin+on+käyntijaksojen+välissä+enemmän+pois+päältä.+Kun+energiahäviöt+lämmitettävästä+kohteesta+vähentyvät,+harvenee+käyntivälit.+Näin+tapahtuu+silloin,+kun+öljystä+vapautuu+tehokkaamman+palamisen+ansiosta+enemmän+lämpösäteilyä+kiinteistökattilan+takana+olevaan+lämmitettävään+omakotitaloon.+Tällöin+johtumislämpöhäviöt+vähenevät+joka+näkyy+öljynkulutuksen+vähentymänä+vuositasolla.""Siis+onko+tämän+kirjoittaja+ihan+järjissää?++Tai+rehellinen+itselleen+saati+muille?Ensinnäkään+poltion+tehokkuus+ei+vaikuta+polttimen+käyntiväliin,+vaan+käyntiajan+pituuteen.+Lämmön+välittäaine+on+vesi,+eikä+se+tiedä+millä+energianlähteellä+se+on+lämmitetty.+Kiinteistön+lämmitysverkon+veteen+sitoutunut+lämpöenergia+on+suoraan+verrannollinen+lämpötilaan+ja+tietenkin+siihen+vesimäärään.+Ja+Pari+huijariaineen+vaikutusta+polton+tehostumiseen+ei+ole+todistettu+missään.+Ja+jos+tämä+40%+parempi+hyötysuhde+olisi+totta,+niin+tämä+ihme+aine+olisi+käytössä+joka+ainoassa+öljykattilassa+ympäri+maailmaa.+Lisäksi+aineen+keksijälle+olisi+luvassa+varma+fysiikan+Nobel+ja+muuta+kivaa+kunniaa...Mutta+kun+näin+vaan+ei+ole+ja+aineen+keksijät+jatkavat+ihmisten+kusettamista.

    Äänestä

  • NoppeNobel kirjoitti:

    "Mutta kun näin vaan ei ole ja aineen keksijät jatkavat ihmisten kusettamista."

    Veikkaan, etteivät enään kovin kauan. Homma alkaa olla niin suurella tasolla, että jotain täytyy kohta tapahtua. Se jotain voi olla esim. oikeuden tuomio tai tiedotusvälineiden kiinnostuminen asiasta.

    Viime vuonna liikevaihto oli jo miljoonaluokkaa: https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/turun-pari-oy/08950844/taloustiedot

    Onkohan kukaan saanut tuotteesta maksamansa summan takaisin luvatun tyytyväisyystakuun perusteella?

    Äänestä

  • Käärmeöljy kirjoitti:

    "Onkohan kukaan saanut tuotteesta maksamansa summan takaisin luvatun tyytyväisyystakuun perusteella? "

    Tuskin kovin moni. Kyllä nämä huijarit osaavat venkoilla, ettei rahoja tarvitsisi palauttaa. Ja moni ei jaksa alkaa moiseen hommaan muutaman satasen vuoksi.

    Parhaimmat selityksen on luokkaa: "kattila ei ehdi vuoden aikana tottua lisäaineeseen, joten osta lisää ja kokeile toinen vuosi, niin huomaat eron" Ja tätä rataa...

    Nämä Pari-huijarit tuntuvat elävän "totuuden jälkeisen ajan, rinnakkaistodellisuudessa". Keksitään mitä ihmeellisimpiä selityksiä ja teorioita "lämpösäteilyn siirtymisestä vedessä" ym ym. Mihinkään kysymyksiin ei vastata suoraan, vaan keksitään jokin teoria jolla kysymys voidaan ohittaa.

    Kun muut selitykset loppuvat, niin kuvaan astuu salaliittoreoria "pahoista öljy-yhtiöistä" tai "maalämpökauppiaista" jotka eivät voi hyväksyä tätä tuotetta ja lahjovat kaikki kirjoittamaan Pari-tuotteista pahaa.. Täällä Suomi24-palstallakin kuulemma kirjoittelee näitä pahoja maalämpökauppiaita..:D:D

    Tekniikan Maailma testautti tämän tuotteen ja mitään hyötyä sen käytöastä ei todettu olevan. Tosin ei haittaakaan. Tekniikan Maailmaankin nämä Pari-huijarit kirjoittivat vastineen, joka oli ihan hölympölyä.

    Haukimmat on nämä eräänkin kasvihuoneen kehut tämän tuotteen ylivoimaisudesta. On graaffia, jossa näkyy, kuinka öljynkulutus on lähes puolittunut ja sadot kasvaneet.
    Mutta niinon myös puolittunut tämän kasvihuoneen liikevaihto, tulos ja omavaraisuusastekkin. Ovatko nämäkin vaikutuksen Pari-ligtin ansiota= :D:D

    http://www.is.fi/yritys/ab-ss-fred-oy/narpes/1946550-2/

    https://www.youtube.com/watch?v=U3DRw3192Po

    Äänestä

  • MäVaanHuijaan kirjoitti:

    "Tuskin kovin moni. Kyllä nämä huijarit osaavat venkoilla, ettei rahoja tarvitsisi palauttaa. Ja moni ei jaksa alkaa moiseen hommaan muutaman satasen vuoksi."

    Varmasti näin. Kysehän on kuitenkin (ehkä) rikoksesta, joten kannattaisi harkita myös rikosilmoituksen tekoa.

    "Mutta niinon myös puolittunut tämän kasvihuoneen liikevaihto, tulos ja omavaraisuusastekkin. Ovatko nämäkin vaikutuksen Pari-ligtin ansiota= :D:D"

    Kyllähän lisäaineeseen kuluneet muutama tuhat euroa vuodessa jotain vaikuttaa, ellei firma ole saanut litkua ilmaiseksi "mainosbudjetista". Ja pyrkimys säästää öljyn kulutuksessa lyhentämällä lämmitys-/viljelykautta on saattanut kostautua huonompana satona.

    En tosin tiedä onko sato ollut pienempi vuosina 2014 ja 2015, kun tuon raportin tiedot päättyvät vuoteen 2013: http://www.tulitehoa.fi/media/tiedostot/pdf/ss-fred-lausunnot-fin-2012-2013.pdf

    Öljynkulutus laski todennäköisesti siksi, että viljelykautta lyhennettiin 3 viikkoa sekä alusta, että lopusta. Saman säästön saisi myös sellainen, joka lopettaisi pari-aineen käytön ja samalla myös talvilämmittämisen.

    Äänestä

  • Käärmeöljy kirjoitti:

    "Tuskin kovin moni. Kyllä nämä huijarit osaavat venkoilla, ettei rahoja tarvitsisi palauttaa. Ja moni ei jaksa alkaa moiseen hommaan muutaman satasen vuoksi."

    Varmasti näin. Kysehän on kuitenkin (ehkä) rikoksesta, joten kannattaisi harkita myös rikosilmoituksen tekoa.

    "Mutta niinon myös puolittunut tämän kasvihuoneen liikevaihto, tulos ja omavaraisuusastekkin. Ovatko nämäkin vaikutuksen Pari-ligtin ansiota= :D:D"

    Kyllähän lisäaineeseen kuluneet muutama tuhat euroa vuodessa jotain vaikuttaa, ellei firma ole saanut litkua ilmaiseksi "mainosbudjetista". Ja pyrkimys säästää öljyn kulutuksessa lyhentämällä lämmitys-/viljelykautta on saattanut kostautua huonompana satona.

    En tosin tiedä onko sato ollut pienempi vuosina 2014 ja 2015, kun tuon raportin tiedot päättyvät vuoteen 2013: http://www.tulitehoa.fi/media/tiedostot/pdf/ss-fred-lausunnot-fin-2012-2013.pdf

    Tarkoitin+tätä+graaffia.++http://villevalkama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216185-kustannustehokkuus-on-seurausta-energiatehokkuudesta-1Tällä+nämä+huijarit+yrittävät+todistella+Pari-litkun+"kiistatonta"+näyttöä.Tuo+graaffi+vaan+ei+kiistattomasti+todista+mitään.+Lämmiotysenegian+kulutukseen+kun+vaikuttaa+niin+moni+tekijä.++Suurimpana+tietenkin+sää+lämmityskauden+aikana+/+lämmityskauden+pituus+ja+muut+mahdolliset+muutokset+puutarhalla.+Itse+tiedän+isoja+kiinteistöjä,+joissa+lämmitysenergian+kulutus+on+pudonnut+20-30%+vuodesta+2011.+Suurin+syy+on+ollut+lämpimämpi+sää.+Ei+siihen+ole+tarvinnut+mitään+huijari-aineita.Kerroin+vain+leikkisänä+vastavetona,+että+samaan+aikaan,+kun+Pari-litku+on+ollut+puutarhalla+käytössä,+on+sen+liikevaihtokin+puolittunut+ja+tulos+mennyt+pitkästi+miinukselle.+Omavaraisuusaste+on+pudonnut+68,3--->3,00.+Tämä+kaikki+vain+viidessä+vuodessa,+eli+siis+juuri+sinä+ainana,+kun+Pari-litku+on+ollut+käytössä.+Mutta+miksi+nämä+huijarit+eivät+mainitse+tätä+"referensseissään"?.D.D++Tämä+on+vähintäänkin+yhtä+kiistaton+näyttö+Pari-litkun+"kiistattomasta"+toimivuudesta,+kuin+nuo+lämmitysöljy+/+sato+graaffit.

    Äänestä

  • NoppeNobel kirjoitti:

    "Toinen+tapa+miten+poltin+voi+käydä+vähemmän+ja+näin+säästä+öljyä+on+se,+että+poltin+on+käyntijaksojen+välissä+enemmän+pois+päältä.+Kun+energiahäviöt+lämmitettävästä+kohteesta+vähentyvät,+harvenee+käyntivälit.+Näin+tapahtuu+silloin,+kun+öljystä+vapautuu+tehokkaamman+palamisen+ansiosta+enemmän+lämpösäteilyä+kiinteistökattilan+takana+olevaan+lämmitettävään+omakotitaloon.+Tällöin+johtumislämpöhäviöt+vähenevät+joka+näkyy+öljynkulutuksen+vähentymänä+vuositasolla.""Siis+onko+tämän+kirjoittaja+ihan+järjissää?++Tai+rehellinen+itselleen+saati+muille?Ensinnäkään+poltion+tehokkuus+ei+vaikuta+polttimen+käyntiväliin,+vaan+käyntiajan+pituuteen.+Lämmön+välittäaine+on+vesi,+eikä+se+tiedä+millä+energianlähteellä+se+on+lämmitetty.+Kiinteistön+lämmitysverkon+veteen+sitoutunut+lämpöenergia+on+suoraan+verrannollinen+lämpötilaan+ja+tietenkin+siihen+vesimäärään.+Ja+Pari+huijariaineen+vaikutusta+polton+tehostumiseen+ei+ole+todistettu+missään.+Ja+jos+tämä+40%+parempi+hyötysuhde+olisi+totta,+niin+tämä+ihme+aine+olisi+käytössä+joka+ainoassa+öljykattilassa+ympäri+maailmaa.+Lisäksi+aineen+keksijälle+olisi+luvassa+varma+fysiikan+Nobel+ja+muuta+kivaa+kunniaa...Mutta+kun+näin+vaan+ei+ole+ja+aineen+keksijät+jatkavat+ihmisten+kusettamista.

    Kirjoitat asiaa, mutta voitko uskoa, mitä ne minulle on väittäneet puhelimessa.
    Välittäjäaine, eli vesi muuttaa muotoaan, kun se on lämmitetty pari lisäaineella.
    Toisinsanoen vesi ymmärtää millä energialähteellä se on lämmitetty.

    Sen puhelun jälkeen pitikin hakea uskoa Jannan kappaleesta : SÄ ET OLE HULLU!!

    Äänestä

  • Abradakabra kirjoitti:

    No ei yllätä yhtään. Tuo Pari kauppias Ville kirjoiottelee blogissaan ja muualla keskustelupalstoilla tuota samaa p*skaa "lämpösäteilyn kulkeutumisesta vedessä".

    No nettiä käyttävät varmasti onnistuvat lyhyellä googlauksella selvittämään mistä aineesta ja kauppiaasta on kyse, mutta sääliksi käy niitä mummoja ja pappoja, joita nämä kauppiaat puhelimessa huijaavat ostamaan humpuukiainetta.

    Äänestä

"Kerroin vain leikkisänä vastavetona, että samaan aikaan, kun Pari-litku on ollut puutarhalla käytössä, on sen liikevaihtokin puolittunut ja tulos mennyt pitkästi miinukselle. "

Niin, mitään tekemistähän tähän liikevaihtoon sekä voittoon ei ole sillä, että tomaatin tuottajahinnassa on vaihtelua ja että lannotteiden hinnat ovat nousseet Yaran myynnin jälkeen merkittävästi?

Jännä kun ihmisillä on taipumusta vastustaa aina kaikkea hyvää ja toimivaa kovin tunteikkaasti kunnes aikaa on mennyt riittävästi eteenpäin. Taitaa tälläkin foorumilla moni kirjoittelija olevan PerusS -juntti, joka ei vaan pysty loogiseen hyvään ajatteluun.

Äänestä
  • "Niin, mitään tekemistähän tähän liikevaihtoon sekä voittoon ei ole sillä, että tomaatin tuottajahinnassa on vaihtelua ja että lannotteiden hinnat ovat nousseet Yaran myynnin jälkeen merkittävästi?"

    Eikä varman silläkään, että yritys on hukannut varoja huijaustuotteeseen?

    Äänestä

  • Näitä "hyviä" pointteja löytyy vähän sieltä sun täältä, kuten!

    "Maaseuduntulevaisuudessa on ollut jo kahtena päivänä mainos, jossa tätä tuotetta on mainostettu.

    Joku videoituasiakaskokemuskin tuotteesta löytyy http://www.youtube.com/watch?v=U3DRw3192Po eli vakuuttavia refenrenssejä löytyy näemmä muitakin kuin mitä dessan listasi!

    On myynnissä mm. maatalouskoneet.fi verkkokauppasta (linkki alla).

    http://www.maatalouskoneet.fi/epages/maatalouskoneet.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20130117-11092-182233-1/Products/mt-437

    Aivan mahtava tuote! :)"

    http://lampopumput.info/foorumi/index.php/topic,20262.msg264489.html#msg264489

    Jostain syystä kyseinen kirjoittaja oli nähnyt vaivaa rekisteröidäkseen nimimerkin vain tätä ainoata viestiä varten!

    Äänestä

  • Jep, Uudessa Porissakin oli juttu. Ja Loimaan lehdessä myös. Puutarha-Sanomissakin on julkaistu PARI -tuotteista juttu kolmesti.

    Päämediat taas ei tee yhtään artikkelia, koska aihe on liian tulen arka.

    Otava Media julkaisi neljässä lehdessä "0-tutkimuksen", joka oli täyttä soopaa.

    Kyösti Isosaari on valehtelija, joka siirtelee maalitolppia.

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE2 kirjoitti:

    Jep, Uudessa Porissakin oli juttu. Ja Loimaan lehdessä myös. Puutarha-Sanomissakin on julkaistu PARI -tuotteista juttu kolmesti.

    Päämediat taas ei tee yhtään artikkelia, koska aihe on liian tulen arka.

    Otava Media julkaisi neljässä lehdessä "0-tutkimuksen", joka oli täyttä soopaa.

    Kyösti Isosaari on valehtelija, joka siirtelee maalitolppia.

    "juttu"+ei+ole+sama,+kuin+tutkimus.+Lehdet+ovat+täynnä+"juttuja"+ja+mainoksia.+Niillähän+lehdet+elävät.Otava-media+tutkimus+eli+tarkemmin+Tekniikan+Maailman+teettämä+tutkimus+tehtiin+tieteellisistä+lähtäkohdista+ja+tieteellisin+menetelmin.+Se+on+täysin+kiistaton+ja+jokainen+fysiikkaa+ymmärtävä+hyväksyy+sen+täysin.+Tosin+jokainen+fysiikkaa+vähänkin+ymmärtävä+tietää+jo+tuotteen+mainoksen+lupauksesta+vähentää+öljynkulutusta+40%,+että+tuote+on+huijausta.https://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/tm-rakennusmaailma-testaa-pari-light-hurjien-lupauksien-
lisaaine-oljylammitykseen/Ainoat+joka+tuon+tutkimuksen+kyseenalaistaa,+on+Pari-huijarit+ja+sehän+ei+ole+mikään+yllätys.+Huijareiden+raha+tulee+huijaustuotteestaja,+kun+huijaus+paljastetaan+loppuu+rahantulo.+Siksi+asia+pitää+kiistää+viimeiseen+asti+kaikenlaisilla+valheilla,++hölympöly+teorioilla+ja+salaaliittojutuilla+"öljykauppiaista"+ja+"maalämpömyyjistä".++Näin+huijari+toimii..aina...Ja+aina+löytyy+ihmisiä,+jotka+menee+huijaukseen+vaikka+kuinka+varoitettaisiin.+Tässä+piileekin+Turun-Parin+markkinarako.

    Äänestä

Hän oli siis maalitolppien siirtäjä.

Äänestä
  • Ompa uskottavat referenssit:D

    "Kylänmiehet" kehuvat ainetta, jossai paikallilehdessä. Missä on tieteellinen osoitus Parin toimivuudesta? Ai niin, ei missään.

    Äänestä

  • EiSaaHuijata kirjoitti:

    Ompa uskottavat referenssit:D

    "Kylänmiehet" kehuvat ainetta, jossai paikallilehdessä. Missä on tieteellinen osoitus Parin toimivuudesta? Ai niin, ei missään.

    Kysymys kuuluu pikemminkin, että missä on tieteellinen osoitus sen toimimattomuudesta?

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE2 kirjoitti:

    Kysymys kuuluu pikemminkin, että missä on tieteellinen osoitus sen toimimattomuudesta?

    Ei+tarvita+edes+tieteellistä+osoitusta.+Ihan+perus+yläastefysiikan+tietämys+riittää.Kun+tiedetään+polttöyljyn+energiansisältö,++kun+tiedetään+savukaasun+lämpötila+ja+kulutettu+polttoainemäärä.Noista+edellisistä+on+helppo+laskea+palamisen+hyötysuhde,+tuotetun+energian+määrä+ja+talteen+saadun+energian+määrä.++Ei+siiden+tarvita+mitään+yliluonnollisia+teorioita+lämpösäteilyn+kulkeutumisesta+vedessä,+koska+sitä+lämpösäteilyä+ei+voi+enempää+tulla,+kuin+mitä+polttoyljyn+energiasisältö+antaa.++Promille+Pari-Light+lakkabensiiniä+lämmitysöljyn+seassa+ei+tilannetta+muuta+mihinkään.Nykyinen+yli+90%+hyötysuhteella+toimiva+kattila+ottaa+talteen+polttoyljyn+sisältämän+energian+yli++90+prosenttisesti.+Siitä+ei+pysty+millään+ihmeaineella+enempää+talteen+saamaan.+Eikä+varsinkaan+Pari-Light+lakkabensiinillä.Mutta+huijari+on+huijari.+Ja+nämä+Turun-pari+huijarit+ne+vasta+mestareita+ovatkin.+Huomio+yritetään+kääntää+tarkoitushakuisesti+pois+ihan+perusfysiikan+opeista+näillä+hölympölyteorioilla.++Jos+se+ei+auta,+niin+kehitellään+salaliittoteorioita.Ja+huijari+tietää,+että+95%+ihmisistä+ei+mene+huijaukseen,+mutta+jäljelle+jäävä+5%+voi+siihen+langeta.+Siinä+on+Turun-Parin+markkinarako+ja+niin+kauan+kuin+huijattavia+ihmisä+löytyy,+huijaamista+ja+valehtelua+kannattaa+jatkaa.

    Äänestä

Psykoosi on vaarallista. Alkaa ihan oikeasti uskomaan omiin juttuihinsa

Äänestä
  • Huijarin valheita ja muuta häpinää tuo sun koko blogi. Ei kukaan asiantuntija jaksa väitellä patologisen valehtelijan kanssa.

    Äänestä

  • HuijaritVankilaan kirjoitti:

    Huijarin valheita ja muuta häpinää tuo sun koko blogi. Ei kukaan asiantuntija jaksa väitellä patologisen valehtelijan kanssa.

    Mikäs herran / rouvan nimi on?

    https://www.youtube.com/watch?v=JSWU_NLmR9A

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE2 kirjoitti:

    Mikäs herran / rouvan nimi on?

    https://www.youtube.com/watch?v=JSWU_NLmR9A

    Ahaa...taktiikka+on+siis+vaihtunut.Kun+ei+pystytä+vastaamaan+argumentoimiin+ja+Pari-aineen+toimivuutta+ei+kyetä+todistamaan,+niin+aletaan+uhkailemaan+oikeustoimilla.+Kuulostaapa+todella+hyvältä+tavalta+kohentaa+tuotteen+mainetta.:)++Tällä+varmasti+saat+paljon+uusia+asiakkaita.Mitään+oikeustoimia+sinun+ei+kannattaisi+edes+miettä,+jos+vastaisit+niihin+kysymyksiin,+joita+sinulle+on+esitetty.+Yksi+tärkeimmistä+kysymykseistä+on:Miten+1:1000+osa+lakkabensiinin+kaltaista+ainetta+lämmitysöljyn+seassa+säästää+40%+lämmityskuluissa.+Mikä+on+se+mekanismi,+joka+tuon+aiheuttaa?Aivan+niin.+Siihen+et+pysty+vastaamaan,+koska+sellaista+mekanismia+/+ainetta+ei+ole.+Sen+sijaan+esität+epätieteellisiä+teorioita+kääntääksesi+huomion+muualle.+Sitten+esität+salaliittoteorioita,+jonka+mukaan+öljymyyjät+ja+lämpöpumppumyyjät+ovat+kimpussasi.+Ja+kun+sekään+ei+auta,+uhkailet+poliisilla,+jota+saisit+hiljennettyä+kritiikin.Mutta+onnea+valisemallisi+tielle.+Tavataanko+oikeudessa?+Käydäänkö+samalla+oikeutta+kuluttajan+tarkoittushakuisesta+harhaanjohtamisesta+ja+tuotteen+myymisestä+valheellisin+perustein?

    Äänestä

  • HuijaritLinnaan kirjoitti:

    Ei muuta kuin haaste hakemusta vetämään, jos sinusta siltä tuntuu.

    Kun on selvät tulokset olemassa niin ei ole pelkoa siitä, että tulisi takkiin.

    Se että nettitrolli väittää, että tuloksilla ei ole osoitettu PARI lightin energiaa säästäävää vaikutusta, ei tarkoita sitä, että se olisi osoittamatta.

    Hyvät viikonloput!

    No+minua+tämä+asia+ei+oikeastaan+koske+ja+tuollaiset+huuhaa+mainokset+ei+minuun+uppoa.+Sääliksi+käy+vaan+niitä,+jotka+ovat+uskoneet+tarinan+40%+säästöstä+ja+rahansa+laittaneet+tähän+huijaus+tuotteeseen.Haha.+Selvät+tulokset?++No+laitappa+nyt+tähän+linkki+niihin+"selviin+tuloksiin".+Mikä+tutkimuslaitos+ne+teki?.+Mitä+tutkimusmenetelmiä+käytettiin?Ainoat+tutkimukset+tästä+tuotteesta+on+tehnyt+Janne+Ahonen+ja+"naapurin+Pena".+Siinä+on+Turun+Parin+referenssit.+Mitään+muuta+tämä+pulju+ei+ole+todisteena+tuotteensa+voimivuudesta+esittänyt.+Ei+tietenkään+tule+esittämäänkään,+koska+1:1000+lakkabensiinia+polttoöljyn+seassa+ei+tuo+40%+säästöjä.+Se+on+fysikaalisesti+mahdotonta.Mutta+ainahan+voi+kääntää+huomion+epämääräisesti+putkistossa+pomppivaan+SM-säteilyyn,+jonka+tehoa+ei+voi+mitata.+Sitten+voi+kertoa+salaliittoteorioita.+Ja+lopuksi+uhkailla+oikeustoimilla.+Pääasia,+että+kritiikki+saadaan+hiljennettyä+ja+huomio+käännettyä+muualle.+PS.+Tämä+"Turun+Ville"+on+viimeinen+henkilö+puhumaan+kunnialoukkauksista.+Hän+itse+avoimesti+nimittiteli+erästä+tästä+tuotteesta+kirjoittanutta+toimittajaa+"valehtelijaksi+ja+maalitolppien+siirtelijäksi".+Että+sellainen+tämä+Turun+Ville.

    Äänestä

  • ValehtelijatVankilaan kirjoitti:

    "PS. Tämä "Turun Ville" on viimeinen henkilö puhumaan kunnialoukkauksista. Hän itse avoimesti nimittiteli erästä tästä tuotteesta kirjoittanutta toimittajaa "valehtelijaksi ja maalitolppien siirtelijäksi". Että sellainen tämä Turun Ville. "

    Kyllä, Kyösti Isosaari on valehtelija. Missä olen sanonut, että hän on maalitolppien siirtelijä? Ei siinä ettei hän sitä olisi!

    No+laitappa+nyt+tähän+linkki+niihin+"selviin+tuloksiin".+Mikä+tutkimuslaitos+ne+teki?.+Mitä+tutkimusmenetelmiä+käytettiin?Mikä+on+se+fysikaalinen+/+kemiallinen+ilmiö,+joka+saa+aikaan+40%+paremman+hyötysuhteen+Paria+käytettäessä?Eikö+Ville+ymmärrä+kysymystä+vai+eikö+osaa+vastata?

    Äänestä

Turun Pari Osakeyhtiön edustaja pelaa selvästi pulushakkia noiden blogien keskustelujen perusteella. Kaataa nappulat, paskoo pelipöydälle ja menee kotiin kerskuen voittajuuttaan.

Raaka fakta ja vaikkapa demonstroiva slowmotion-videopätkä öljyn pisaroitumisesta eri tavalla ja palorintaman muutoksesta Pari-tuotteita käytettäessä olisi hyvä. Liekki teidän mukaan muuttaa väriään kirkkaammaksi ja pallomaisemmaksi. Onko tuo muutos Pari-tuotteen ansiota, vai Pari-tuotteen ja ilmamäärän muutos - jota kehotatte tekemään - vai pelkästään ilmamäärän muutoksen tekemää?

Tehkääpä käyttöönotosta demonstroiva seikkaperäinen video, voisi antaa kuluttaja-asiakkaillenne aineen oikeasta käyttöönotosta paremman kuvan. Käyttöönoton oikeellisuutta alleviivaatte koko ajan kuitenkin - myös takuun ehtona.

Äänestä
  • Noita blogikeskuesteluja lukiessa alkaa kyllä vahvasti epäilyttämään tämän Villen mielenterveys. Onko tällä kaverilla kaikki kunnossa? Vai onko nyt Turun Parissa painettu paniikkinappula, kun huijaus alkaa paljastua ja krittiikkiä tulee joka suunnasta?

    Oli miten oli, niin tämä kaveri on tehnyt itsestään täyden pellen noilla kirjoituksillaan ja teorioillaan. No se sallittakoon hänelle, mutta tässä hommassa vaan on tuomittavaa se, että tämä firma huijaa ihmisiä ostamaan tuoteitaan valheellisin perustein ja väittämin.

    Äänestä

Jos huijauksesta jää kiinni, silloin ei kannata riehua jokaisella Suomen foorumilla dokumentoimassa huijaustaan. Silloin kannattaa suorittaa tuotteelle tieteelliset testit sen toimivuuden todistamiseksi.
Koska villepoika on valinnut ensimmäisen vaihtoehdon tulkitsen, että puolueettomien testien suorittamisella olisi vielä vahingollisemmat seuraukset.

Äänestä
  • Rakennusmaailma on jo testauttanut tuotteen puolueettomalla taholla.

    Mikäli et ollut tietoinen siitä, tuossa linkki tuloksiin: https://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/tm-rakennusmaailma-testaa-pari-light-hurjien-lupauksien-
lisaaine-oljylammitykseen/

    "TEETTÄMISSÄMME MÄÄRITYKSESSÄ Pari Light -lisäaineen luvattuja hyötyjä ei havaittu. Aineella ei ollut vaikutusta palamishyötysuhteeseen eikä päästöihin. Kemiallisen koostumuksen määritykset eivät paljastaneet aineesta mitään erityisen hyödyllisiä ainesosia. Kunhan altistuksia vältetään, lisäaineen käytöstä ei aiheutune toisaalta suoranaisia haittojakaan."

    Äänestä

Olipas se passiivis-agressiivinen video :D yleensä jos jokin asia toimii tai on totta niin tuollaista hämärää videota ei olisi tarvinnut edes tehdä?

Äänestä
  • Miksi video on tehty? Saako vastauksen??

    Äänestä

  • Abradakabra kirjoitti:

    Miksi video on tehty? Saako vastauksen??

    Tuo video on tarkoitettu eräiden Pari:sta kriittisesti kirjoittavien blogistien ja kommentoijien hiljentämiseksi. Tämä Ville on kuulemma tehnyt tukintäpyyntöjä poliisille kunnianloukkauksista.

    En vaan jaksa uskoa, noista tutkintapyynnöistä mitään isompaa tulee, jos niitä edes on tehty.

    Äänestä

  • VilleDille kirjoitti:

    Ihan näin aiheeseen liittymättä kysymys: Voiko huijarin kunniaa loukata?

    Äänestä

Ensimmäinen raastupajuttu ajaa huijauksen pakkorakoon.

Koska ennen kuin valehtelusta voidaan tuomita, tarvitsee selvittää, mistä on valehdellut.

Heti löytyy thermodynamiikan proffia todistamaan tieteen ilmiöistä - varsinkin kun vastapuoli väittää jotain jolla saisi välittömästi Nobelin palkinnon.

Voi kun tästä kirjoituksesta saisin haasteen, oikeutta käytäisiin todella rajulla joukolla. Fyysikkoa & Kemistä todistajina loputtomasti.

Äänestä

Tämän litkun puolustaja vetoaa aineen toimivuuteen yli viisi vuotta kestäneillä asiakkaiden empiirisillä tutkimuksilla. Haloo ja hyvää päivää.... minkä tason tutkimus on tämmöinen tutkimus??
Onko maksavilla asiakkailla tehty tutkimus lainopillisessa mielessä Ok ?
Onhan lääke- ja lumelääketutkimuksissakin tarkka ohjeistus, kuinka se suoritetaan.
Oli lähellä etten joutunut tämän tutkimuksen uhriksi itsekkin , mutta hyvä kuulo pelasti.
Myyntiveikko antoi ymmärtää puhelimessa, että tulee ilmainen näytepakkaus. Kun annoin suostumuksen, niin kuulin kaverin taustalla juttelevan itsekseen, jossa lyötiin tilausta ja hintoja koneelle. Se tilaus päättyi sitten siihen. Tähän kikkaan olen kyllä törmännyt muussakin puhelinmyynnissä. Harmi, kun Karpolla ei ole enää asiaa.

Äänestä
  • Ei siinä ole mistään tutkimuksesta kyse lainkaan, asiakaskokemuksia on kerätty ainoastaan kerrytettäekseen näyttöä tuotteen tuotteen toimimisen puolesta. Vain ne, joilla kulutus on sattunut jostain syystä olemaan vertailujaksolla aiempaa riittävästi pienempää on hyväksytty referenssiasiakkaiksi. MONET ASIAKKAAT OVAT KERTONEET, ETTEI AINEELLA OLE OLLUT VAIKUTUSTA KULUTUKSEEN.

    Koska litkua on myyty useille tuhansille asiakkaille, joten ei ole ihme että muutamilla kulutus on sattumalta ollut aiempaa pienempi. Syynä on saattanut olla pelkän sattuman lisäksi myös laitteiden säätämisen ja huoltamisen seurauksesta.

    Äänestä

Todella mielenkiintoinen keskustelu, mutta edelleen kaipaisin puolueettomia tutkimuksia aineesta, muuten itse laitan tuotteen samaan kategoriaan kuin männä vuosina kaupatut magneetit polttoaineletkuihin yms. huuhaajutut... Mahtaako tällä turun parilla olla jotain kytköksiä kuuluisaan manoiliin?

Äänestä

Voin heti vastata, että olen kokeillut ko tuotetta ja ei se mitään säästänyt. Hyvitystä ei tarjota, vaan ollaan syyttämässä vääriä säätöjä ja pitäisi jatkaa testaamista kauemman aikaa...

Puhelimeen ei vastata ja muutenkin todella töykeää jälkimarkkinointia syyttäen ja haukkuen.

Äänestä
  • Pistä kova kovaa vastaan luulen, että korvaavat sitkeimmille. Muutenhan olisi vaara, että tuotteen toimimattomuus tulee vieläkin suuremman osan tietoon ja myynti romahtaa. Tarkoituksena näyttää ilmeisesti olevan pelata aikaa sillä, että asiakas säätäisi/säädättäisi polttimen ja testaisi jälleen vuoden ajan tuotetta.

    Vaadi rahat takaisin. Varo kuitenkin, ettei tämä kauppias saa mitäin aseita sinua vastaan, hänellä kun on tapana nauhoittaa puhelinkeskustelut. Firman Facebook-sivullakin voisi kysellä asiasta, siellä näkyy muutama tyytymätön asiakas ennestäänkin.

    Äänestä

Miksei tämä tuote tunnu toimivan muilla, kuin noilla referenssiasiakkailla ja Janne Ahosella?

Kuinka tuotteesta saisi parhaan hyödyn, jottei vain tulisi joka vuosi yli 300 euron ylimääräisiä kuluja tuotteesta, vaan sillä säästettäisiin kuten nämä esimerkkiasiakkaat?

Osaisiko joku vastata!

Äänestä
  • Säästöä saat heti 300euroa vuodessa, kun jätät parit kaupan hyllylle...

    Äänestä

  • Tuote+toimii+parhaiten,+kun+noudattaa+käyttöohjeita.+Varmista+että+ilmamäärä+on+riittävä+ja+että+poltin+on+huollettu+asianmukaisesti.Liekin+tulee+olla+mahdollisimman+lyhyt+ja+kirkas.++Tämä+voi+usein+vaatia+jopa+6%+jäännöshapen,+jota+moni+poltinhuoltaja+ei+välttämättä+säädä+koska+savukaasuanalysaattori+neuvoo+tekemään+toisin.+Liekin+silmämääräinen+tarkkailu+säädettäessä+poltinta+on+vähintään+yhtä+tärkeää+kuin+savukaasuanalyysi.+Tarvittaessa+ota+yhteyttä+Turun+Pari+Oy:n+asiakaspalveluun.+Yhteystiedot+löytyvät+www.tulitehoa.fiTulos+on+tämän+suuntainen,+kun+annostelu,+huollot+ja+säätö+ovat+kunnossa.+https://puutarha-sanomat.fi/arkistot/16730

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE2 kirjoitti:

    Tuote+toimii+parhaiten,+kun+noudattaa+käyttöohjeita.+Varmista+että+ilmamäärä+on+riittävä+ja+että+poltin+on+huollettu+asianmukaisesti.Liekin+tulee+olla+mahdollisimman+lyhyt+ja+kirkas.++Tämä+voi+usein+vaatia+jopa+6%+jäännöshapen,+jota+moni+poltinhuoltaja+ei+välttämättä+säädä+koska+savukaasuanalysaattori+neuvoo+tekemään+toisin.+Liekin+silmämääräinen+tarkkailu+säädettäessä+poltinta+on+vähintään+yhtä+tärkeää+kuin+savukaasuanalyysi.+Tarvittaessa+ota+yhteyttä+Turun+Pari+Oy:n+asiakaspalveluun.+Yhteystiedot+löytyvät+www.tulitehoa.fiTulos+on+tämän+suuntainen,+kun+annostelu,+huollot+ja+säätö+ovat+kunnossa.+https://puutarha-sanomat.fi/arkistot/16730

    Mikä savukaasuanalysaattori NEUVOO tekemään toisin? Semmoista en ole vielä nähnyt.
    Millaisella röngtenkatseella katselet liekkiä, kun lähellekkään kaikissa kattiloissa ei ole näköyhteyttä liekkiin. Kysymys : Myydäänkö tätä ainetta muualla, kuin Suomessa ?

    Äänestä

  • HPJVALKAMAVILLE2 kirjoitti:

    Tuote+toimii+parhaiten,+kun+noudattaa+käyttöohjeita.+Varmista+että+ilmamäärä+on+riittävä+ja+että+poltin+on+huollettu+asianmukaisesti.Liekin+tulee+olla+mahdollisimman+lyhyt+ja+kirkas.++Tämä+voi+usein+vaatia+jopa+6%+jäännöshapen,+jota+moni+poltinhuoltaja+ei+välttämättä+säädä+koska+savukaasuanalysaattori+neuvoo+tekemään+toisin.+Liekin+silmämääräinen+tarkkailu+säädettäessä+poltinta+on+vähintään+yhtä+tärkeää+kuin+savukaasuanalyysi.+Tarvittaessa+ota+yhteyttä+Turun+Pari+Oy:n+asiakaspalveluun.+Yhteystiedot+löytyvät+www.tulitehoa.fiTulos+on+tämän+suuntainen,+kun+annostelu,+huollot+ja+säätö+ovat+kunnossa.+https://puutarha-sanomat.fi/arkistot/16730

    Lisättäessä+jäännöshappi+6%+normaalista+3-3,5%:ta+kattilan+hyötysuhde+huononee+merkittävästi.++Huijausta+koko+Pari+Light.+Jos+aineen+tehosta+olisi+MITÄÄN+näyttöä+sekoittaisi+öljytoimittajat+varmasti+sen+jo+valmiiksi+polttoöljyyn+ja+myisivät+sitä+hieman+korkeammalla+hinnalla+normaaliin+öljyyn+verrattuna

    Äänestä

Itse ostin myös toissa vuonna ko aineen,tulos /-0. Ainoa ikävä tapahtuma sattui,että poltin alkoi sammuilla ja sitten oireet meni ohi pari viikkoa sitten,en tiedä irroittiko likaa linjoista mutta filtterien vaihdolla selvittiin ainakin toistaiseksi...
En suosittele.

Äänestä
  • Tuo paska ei sovi kuin pensseli pesuun.

    Äänestä

  • Manoilia kirjoitti:

    Tuo paska ei sovi kuin pensseli pesuun.

    Pensselin vai "pensselin"?

    No eihän tolla tietysti ole väliä, kun litku on ylihinnoiteltu käyttötarkoituksesta riippumatta!

    Polttimen ilmamäärän säätäminen oikeaksi taasen voi tuoda säästöjä, mikäli se on ollut pielessä. Ja mikäli säädöt ovat olleet kohdallaan, pari-litku/tärpätti ei tuo mitään säästöä, vaikka kuinka yrittäisi säädellä.

    Äänestä

Taitaa tehdä hallaa yrittäjä itselleen kun täällä netistä uhkailee kaiken maailman tutkintapyynnöillä!

Äänestä
  • Valheella+on+lyhyet+jäljet.+Tämä+yrittäjä+on+menettänyt+loputkin+uskottavuudestaan+huuhaa-blogikirjoituksillaan+ja+uhkailuillaan.+Tekniikan+Maailma+teki+tästä+tuotteesta+laajan+testin+ja+totesi+aineen+käytön+hyödyttömäksi.+Aineen+"salainen"+koostumuskin+paljastettiin+ja+se+osoittautui+noin+90%+lentopetroolia+ja+10%+asetonia+sisältäväksi+sekoitukseksi.++Tämä+ei+vastaa+tuotteen+käyttöturvatiedotteessa+annettuja+tietoja.++Näin+ollen+yritys+rikkoo+kemikaaliturvallisuuslakia+antamalla+vääriä+tietoja+käyttöturvatiedotteessa.Tutkimuksen+johdosta+TM+joutui+tämän+yrittäjän+p*skamyrskyn+kohteeksi.++Syytti+Tekniikan+Maailmaa+öljy-yhtiöiden+kätyriksi+ym+ym.Sääliksi+käy+niitä+hyväuskoisia+ja+tietämättömiä,+jotka+tähän+tuotteeseen+haksahtavat.

    Äänestä

TM testistä
”Markkinoinnissa on vain olemassa selkeät säännöt, joiden mukaan tuotteita ei saa mainostaa harhaanjohtavilla tai totuudenvastaisilla tiedoilla. Väitteet on myös pystyttävä näyttämään toteen”,
Miten Turun Pari Light on näyttänyt toteen mitään väitteistään?
Tulee väkisinkin mieleen entisaikojen ihmerohtojen kaupittelijat toreilla joilla oli pullossa rohto joka vaivaan tai oireeseen joilla herätettiin kuolleetkin takaisin eloon.
Mutta niin kauan kun on hyväuskoisia hölmöjä näitä rohtokauppiaita riittää myös 2000 luvulla

Äänestä

Suomessa+on+vielä+ihmisiä+jotka+uskovat+yksisarvisiin,+enkelihoitoihin+ja+energiakivien+parantavaan+voimaan.+Turun+Pari+menee+tähän+samaan+humpuuki+kategoriaan.+Luvataan+suuria+40+%+säästöjä+mutta+mitään+ei+pystytä+näyttämään+toteen,+asiantuntijat+kyllä+pystyvät+osoittamaan+Parin+markkinoinnissa+käyttämät+väitteet+valheiksi.+Mutta+myyntimies+Ville+väittää+mustankin+valkoiseksi+ja+aina+löytyy+lahkolaisia+jotka+ottavat+tämän+energian+suurmestarin+saarnat+jumalan+sanana+vastaan.+Tärpätti+on+tärpättiä+ja+sitä+saa+rautakaupoista+2€+litra,+jos+sitä+haluaa+sekoittaa+polttoöljynsä+joukkoon+kaikille+tämä+suotakoon.+Tässä+kaupassa+menetät+vain+euron+litralta,+ostaessasi+Turun+tärpättiä+menetät+99€+litralta.

1Äänestä

Onko turun pari lopettanut toimintansa?

1Äänestä
  • Kovin hiljaa on tämä "Turun Ville" ollut viimeaikoina. Blogikirjoitukset ym ovat loppuneet täysin.

    1Äänestä

Firman taloustietojen mukaan litku ei taida enää pahemmin mennä kaupaksi. Taitaapi olla Turun Parin pojilla firma loppusuoralla, viimeinen sammuttaa valot.

1Äänestä

Onko tärpätti nyt taputeltu?

1Äänestä
  • Odotan kommenttia herra Valkamalta, yritin tilata ainetta nettikaupasta, mutta tuli vain virheilmoitusta. Onko ihmeaineyritys nyt kanttuvei, olis pitäny säästää öljyssä.

    1Äänestä

Firman sivut toimivat vielä.

http://www.tulitehoa.fi/

Ovatko kaikki huijatuiksi tulleet niin häpeissään tyhmyydestään, että kukaan ei ole lähtenyt rikosilmoituksen kautta vaatimaan rahojaan takaisin?

1Äänestä
  • Sivusto lopetettu, firmalla pari merkintää protestilistalla ja ytj:n mukaan maksamatonta verovelkaa.

    Onko tarunhohtoinen yritys nyt kanttuvei, kuka jatkaa laadukkaan lisä aineen tuotantoa

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sivusto lopetettu, firmalla pari merkintää protestilistalla ja ytj:n mukaan maksamatonta verovelkaa.

    Onko tarunhohtoinen yritys nyt kanttuvei, kuka jatkaa laadukkaan lisä aineen tuotantoa

    Kai shell/st1 sitä jatkossakin valmistaa.

    1Äänestä

Turun pari Oy jättänyt kuulemma provikat myyjille maksamatta ja nyt on firman toimitilatkin myynnissä. 350ke pyynti keskeneräisestä hallista.

https://op-koti.fi/kohde/698966

1Äänestä
  • Tarjoan ikkunassa olevasta Pari Light julisteesta 10 €.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

totuuden torvi kirjoitti:

Onkos jollekulle täällä jo kertynyt kokemuksia? Kaverin kuivurilla oli käynyt joku kauppias ja kaupitellut lisäainetta jota lisäämällä polttoöljyyn kuluu kuivurissa 40 % vähemmän polttoöljyä. Paljon oli kuulemma jo ainetta isännät ostaneet. 7000 litran pö säiliöön laitetaan 5 litraa lisäainetta joka maksaa 300 euroa ja 40 % säästö öljynkulutuksessa on taattu. Kaverini ei ostanut mutta pyysi ilmaista koe-erää ainetta johon joppari ei olllut suostunut. Kaverini tivattua miten tuo säästö syntyy ja miten se on yleensä mahdollista oli vastaukset olleet ympäripyöreitä. Itse epäilen vahvasti hommaa huijaukseksi. Jos jollain olisi positiivisia kokemuksia olen valmis tarkistamaan kantaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu