Suunnittelemme matkaa Berliiniin ensi kesäksi. Mitä kaupunginosaa suosittelette majoittumiseen, kun mukana on 5- ja 1½-vuotiaat lapset? Kriteereinä tekemistä (esim. puisto) ja peruspalvelut lähellä ja kohtuullinen metromatka nähtävyyksiin.
Mikä kaupunginosa kätevin lasten (5+1 v.) kanssa?
__Juha__
11989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Muutamia syitä voisi olla majoittua länsipuolelle Charlottenburg-Wilmersdorf -alueelle. Matka Tegelistä sinne sujuu hyvin ja aika nopeasti julkisilla. Ei ehkä niin kallista aluetta kuin Mitte (Keskusta), ja keskeisiin nähtävyyksiin kuitenkin joutuisa matka. Lapsia ajatellen tuli heti mieleen siinä lähellä oleva Tiergarten, valtava puistoalue, ja sen liepeillä tietysti Berliinin suuri kuuluisa eläintarha (Zoo).
Julkinen liikenne on monipuolinen ja toimii hyvin. Maaliikenteen lisäksi lasten kanssa voisi mennä vaikka pienelle jokiristeilylle. Maisemia voi katsella myös huikeasta tv-tornista.
Hauskaa matkan suunnittelua!
Komppaan edellistä. hakekaa sieltä alueelta. Siinä on paljon nähtävyyksiä, mm Charlottenburgin linna on upea, puistoja, järvialue (Liezenseen ympäristö). ja alue ei ole niin tukkoinen ja täynnä ihmisiä kuin Mitte-Prenzlauer Berg, joita nykyisin suositaan. ja siistimpää kuin Kreutzfeld- Neukolln etelämpänä.
Liikenneyhteydet (metro, bussi) toimvat hyvin esim Bismarckstrassea ja Kantstrassea pitkin. Tai sitten etelämpänä Kudammia pitkin, se on kylläkin tukkoisampi. Ja Wilmersdorfer Strassen alueella on hyvä kauppa-alue, jossa vähemmän tungosta kuin monessa muussa vastaavassa.
Liikkumisen helppouden maksimoimiseksi Berliinissä on hyvä katsoa ja suunnitella hotellin sijainti myös julkisen liikenteen reittien suhteen. Metro- ja bussiverkosto on hyvä ja vuorovälit lyhyet. http://www.bvg.de/index.php/de/3213/name/Linien, Netze & Karten.html
Kiitos kummallekin hyvistä kommenteista. Tuolta aion hakea majoitusta,
Menkää ihmeessä käymään Lego Centerissä, sijaitsee PostdamerPlatzilla. Tosi kiva paikka.
Minä kyllä suosittelisin jäämään kotiin tai jättämään kakarat isovanhemmille tms. On lasten kannalta kidutusta raahata niitä mukana, ja samalla aiheuttaa sillä kiljunnalla häiriötilanteita julkisissa kulkuneuvoissa ja nähtävyyksillä. Berliinissä ei tarvita penskoja, siellä on rääkyviä turkkilaisia jo ihan tarpeeksi.
Tällä asenteella on paras jäädä kotiin, arvoisa nimim. 'Penskat kotiin'. Näin vältyt muiden ihmisten kohtaamisen aiheuttamilta ahdistuksen tunteilta.
Berliinissä on selkeästi menossa vauvabuumi ja se näkyy kivasti kaikkialla. Joten mukaan vaan. Saksassa on esteettömyys huomioitu paremmin, joten rattailla pääseen paremmin eri paikkoihin.
Eläintarha on ehdoton vierailupaikka. Jos mahtavat veturit kiinnostavat, käykää tekniikan museossa.
Suosittelen Wilmersdorfin aluetta: rauhallisempaa ja siistiä.
No joo...Mutta jos hauaa lasten kanssa nähdä elämää, pieniä jäätelöbaareja, mukavia leikkipuistoja...ei niin steriiliä, mutta aitoa kaupunkielämää, niin Friedrichshainiin (Samariter-kirkkoa ympäröivä alue ainakin kivaa) tai Prenzlauer Bergiin...
Hei, onko matkasuunnittelu vielä ajankohtaista? Asun itse lasten kanssa Prenzlauer Bergin kaupunginosassa ja tämä on Berliinin lapsirikkainta seutua. Puistoja, jäätelöbaareja, lelukauppoja yms. on paljon. Metrolla, ratikalla ja busseilla pääsee hyvin liikkumaan. Toki muuallakin on hyvät palvelut, täällä on kauttaaltaan minusta hyvät peruspalvelut, mutta minusta tämä Prenzlauer Berg on erityisen lapsiystävällistä seutua. Kaikissa ravintoloissa ja baareissa on aina perheellisiä, ja leikkipuistoja joka nurkalla.
Kiitos kaikille vastaajille. saatiin halpa iso kämppä Marzaan nimisestä kaupunginosasta metroaseman läheltä ja mennään sinne.
tarkoitatko Marzahn?