Minulla on tosi matala ääni, kuorossa laulan aina alttoa ja sielläkään en aina pääse tarpeeksi korkealle. Paljonko äänialaansa voi harjoittelemalla laajentaa?
Voinko harjoittaa äänen korkeuttani
möreä
3213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vähän, ei tosin paljoa. Mutta voit harjoittelemalla saada ne matalat äänet kuulostamaan paaaaljonn paremmalta.
Oma ääneni on noussut melkein oktaavilla 7 vuoden aikana, jolloin olen harrastanut ja opiskellut ammatikseni klassista laulua. Vastaus on, että äänialan laajuus on pitkälti tekniikkakysymys elikkä laulutunneille vaan.
Treeniä, treeniä ja treeniä, niin kyllä se ääniala pikkuhiljaa laajenee. Kannattaa myös harjoitella suht haastavilla biiseillä, ja sit kun alkaa sujua niin vaikeustasoa lisää. Rentous on tärkeää muistaa, ja oikea pään asento. Eli leuka kohti rintakehää, ei nenää kohti kattoa. Ja nimenomaan se rentous. Ensinnäkin jos äänihuulia jännittää ja kiristää liikaa, niin laulu on käytännössä mahdotonta. Lisäksi pingottamisessa myös koko saundi äänessä menee paskempaan suuntaan.