Ryanair etuili taas kentälle poltoainepulan vuoksi

06.09.2012 12:29 Espanja-Info Tiimi

Kanariansaarille laskeutumassa ollut Ryanair ilmoitti polttoaineen minimin alituksesta päästäkseen laskeutumaan ennen muita, jälleen kerran.

Ryanairin kone oli matkalla Englannin Leedsistä Lanzarotelle tiistaina iltapäivällä.

Konella oli määräysten vastaisesti liian vähän polttoainetta tankeissaan oman laskeutumisvuoronsa odotteluun, ja se pyysi "etuilulupaa", mutta kiisti kyseessä olevan hätälaskutapauksen.

Irlantilainen halpalentoyhtiö on saanut jo Espanjasta kanteet vastaavasta toiminnasta ja sitä odottavat miljoonavaateet.

Heinäkuussa Valenciassa kolme yhtiön konetta pyysi hätälaskulupaa Manisesin kentälle polttoaineen minimien alittumisen vuoksi.

Espanja on aikonut kieltää Ryanairia lentämästä Espanjan kentille, mitä Ryanair pitää laittomana.


http://www.espanja-info.net/uutiset/espanjan-uutiset/3584-ryanair-etuili-taas-kentaelle-poltoainepulan-vuoksi.html
7298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Keskustele lentämisestä Ryanairilla?

Äänestä

Ei sinänsä mitään uutta.

Ryanair ja muut silloiset halpikset saivat jo 90-luvun alkupuolella Englannissa paikallisilta lennonjohtajilta ja muiden lentoyhtiöiden lentäjiltä valitusta ja ilmailuviranomaisilta satikutia siitä että ne pyrkivät keulimaan ohi jonotuskuvioista oman toimintaideansa sanelemana. Tuottaakseen voittoa noilla hinnoilla ei katsos kannata ruuhkaeuroopan kentillä missään odotuskuvioissa pyöriä, eikä lentoonlähtöjonoissa seisoskella, vaan ohi vaan jollakin verukkeella. Se että ei ole kerosiinia on jo aika tehokas syy päästä ohi, mutta tietenkin laiton ja pahimmillaan siitä tulee tosiaan lentokielto... isoja sakkoja ainakin.

Äänestä

Mutta kun on niin ihanaa kun Ryanair lentää edullisesti Keski-Suomesta Euroopan sivukentille! Ketä kiinnostaa pikku jekkuilut kun itse pääsee halvalla.

Äänestä

Aika huvittavaa tekstiä, kukahan mahtaa tuottaa tuollaista "uutisointi" nettiin. Kai nilläkin joku vastuu on, lähteet olis kiva saada!

Äänestä

Kuinka paljon sinulle maksetaan tästä sissiantimarkkinoinnista?

Äänestä

Miksei Ryanairin toimilupaa ole jo peruttu jos se firma kerran lentää tyhjillä tankeilla vaarantaen matkustajien hengen? Entäs kun niiden kone putoaa kaupungin päällä taivaalta kun löpö loppui ilmassa? Onko sitten kivaa?

En ikinä lentäisi tuollaisella firmalla joka ei välitä paskankaan vertaa lentoturvallisuusmääräyksistä. Ne polttoainemäärän rajat on olemassa siksi, että kaikilla on turvallista lentää. Maksakoot myös Ryanair kiltisti polttoainekustannuksensa tai sitten ulos alalta.

Se on yksi tuhoisa onnettomuus ja Ryanair on kaput.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meideimeidei kirjoitti:

06.09.2012 12:29 Espanja-Info Tiimi

Kanariansaarille laskeutumassa ollut Ryanair ilmoitti polttoaineen minimin alituksesta päästäkseen laskeutumaan ennen muita, jälleen kerran.

Ryanairin kone oli matkalla Englannin Leedsistä Lanzarotelle tiistaina iltapäivällä.

Konella oli määräysten vastaisesti liian vähän polttoainetta tankeissaan oman laskeutumisvuoronsa odotteluun, ja se pyysi "etuilulupaa", mutta kiisti kyseessä olevan hätälaskutapauksen.

Irlantilainen halpalentoyhtiö on saanut jo Espanjasta kanteet vastaavasta toiminnasta ja sitä odottavat miljoonavaateet.

Heinäkuussa Valenciassa kolme yhtiön konetta pyysi hätälaskulupaa Manisesin kentälle polttoaineen minimien alittumisen vuoksi.

Espanja on aikonut kieltää Ryanairia lentämästä Espanjan kentille, mitä Ryanair pitää laittomana.


http://www.espanja-info.net/uutiset/espanjan-uutiset/3584-ryanair-etuili-taas-kentaelle-poltoainepulan-vuoksi.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu