Ajo Puolan kautta Saksaan Swinjousciessa.

Ajoimme Via Balticaa Puolaan v. 2004 ja arvelimme, että Swinjousciestä olisi
voinut ajaa B110 tietä Saksaan.
Totesimme kuitenkin, että rajanylitys silloin oli mahdollista VAIN JALAN,
jolloin lisäkilometrejä Szczcinin kautta tuli melkoisesti.
Nyt Viamichelin-sivu näyttäisi nyt, että raja olisi avattu myös ajoneuvoliikenteelle,
mutta kysyn, onko joku viime aikoina ajanut ao. tietä, sillä aina viamicheliniin ei
todellakaan voi luottaa.
5355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla ei nyt tässä ole karttoja ja tiennumeroita, mutta toissa kesänä menimme Stettinistä Swinoujscieen ja sieltä sitten jatkoimme Kielin kautta Flensburgiin ja edelleen Tanskaan. Tämä oli minulle uutta, ettei se kahdeksan vuotta sitten ole onnistunut, eihän siellä enää muu muistuta rajasta kuin kyltit.

Äänestä

ei ole enää rajoja eu:n sisällä autoliikenteelle

Äänestä

Kiitos vastauksista, mutta kumpikaan vastaajista ei ymmärrä mitä tarkoitan.
Kesäkuussa 2004 - siis kauan aikaa sitten, ajoimme Saksan Puolanpuoleiselle rajalle.
Kävellen olisi päässyt ylittämään rajan Saksan puolelle ilman minkäänlaisia
muodollisuuksia, mutta autolla ei päässyt kumminkaan päin. Ei ollut autotietä!
Ao. rajalla saksalaisbussit toivat bussilastillisia saksalaisia eläkeläisiä
syömään ja ryyppäämään halpaan Puolaan, mutta raja piti ylittää kävellen,
jonka jälkeen puolalainen bussi odotti rajaa ylittäviä matkalaisia.
Onko siis tämä tienpätkä otettu käyttöön?!

Äänestä
  • Aloittajalta on nyt ilmeisesti mennyt sekaisin kaksi asiaa; tilausajoliikenteen harjoittaminen toisen valtion alueella ja turistien liikkuminen autolla yli valtionrajojen. Lähihistoriassa on tosiaankin ollut monia eri käytäntöjä eri valtioiden välillä, mutta tuohon varsinaiseen kysymykseen: nyt siellä Swinoujsciessä kuten muillakin EU-rajoilla voi ajella vapaasti edestakaisin eikä se kiinnosta ketään.

    Äänestä

Ei taida aloittajan kysymys mennä perille! Latvian ja Viron välilläkin oli Valgassa joitakin vuosia sitten rajanylityspaikka, josta autolla ei päässyt läpi, mutta jalkaisin pääsi. Ajoneuvoille tarkoitettu ylityspaikka oli muutaman sadan metrin päässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SL kirjoitti:

Ajoimme Via Balticaa Puolaan v. 2004 ja arvelimme, että Swinjousciestä olisi
voinut ajaa B110 tietä Saksaan.
Totesimme kuitenkin, että rajanylitys silloin oli mahdollista VAIN JALAN,
jolloin lisäkilometrejä Szczcinin kautta tuli melkoisesti.
Nyt Viamichelin-sivu näyttäisi nyt, että raja olisi avattu myös ajoneuvoliikenteelle,
mutta kysyn, onko joku viime aikoina ajanut ao. tietä, sillä aina viamicheliniin ei
todellakaan voi luottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu