Aamulla vaimo pyörähti viereiselle torille, jossa sai ostettua tuoretta Nieriää. Hän alkoi heti laittaa tuoretta kalaa paistamalla ja osan lisäksi suolasi. Todella hyvää paistamalla syötynä ja samana iltana oli suolakalana laitettavaksi leivän päälle. Arvatkaa miten tuli ikävä Lappiin Käsivarteen.
Vaimolle sanoin, että kyseinen on Rautu ja samana nimenä mainitaan vain Lapissa. Hän ei tiennyt ollenkaan, että kyseinen kala on kahdella eri nimellä.
Ennen Lapissa asuneena tuli uteliaisuun mistä Rautua on tullut torille myyntiin. Runsaasti Rautua oli tullut myyntiin Pohjois - Ruotsista ja myytiin Nieriänä.
Selitin useille, että kyseistä Rautua on Enontekiön kunnan aluella hyvin paljon tunturi järvissä, joita monet myös onkivat talvella pilkkikäynnillä.
Vaimolle sanoin, että kyseinen on Rautu ja samana nimenä mainitaan vain Lapissa. Hän ei tiennyt ollenkaan, että kyseinen kala on kahdella eri nimellä.
Ennen Lapissa asuneena tuli uteliaisuun mistä Rautua on tullut torille myyntiin. Runsaasti Rautua oli tullut myyntiin Pohjois - Ruotsista ja myytiin Nieriänä.
Selitin useille, että kyseistä Rautua on Enontekiön kunnan aluella hyvin paljon tunturi järvissä, joita monet myös onkivat talvella pilkkikäynnillä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ensinnäkin nieriä ja rautu eivät ole sama kala.
Toiseksi et taida olla kovinkaan terävä kaveri. Se näkyy selvästi kahdesta asiasta. Tuosta kalahöpinästä (luultavasti provo) ja että olet Poriin muuttanut.
Nieriää kasvatetaan samalla tavalla kuin kirjolohtakin.
Rautua eli nieriää on kahta tyyppiä: isonieriää ja tunturinieriää jota myös rauduksi sanotaan. Kaupoissa myytävä nieriä on useimmiten kalanrehulla kassikasvatettua Ruotsissa tai Norjassa eikä ole maultaan villin nieriän veroinen.
Rautu ja nieriä ovat vain saman kalan eri nimiä, vähän kuin mänty ja petäjä.
Juuri näin, nieriä = rautu. Rautu -nimeä nieriästä käytetään lapissa, että haloo vaan sinne! Porilaisuus onkin sitten asia erikseen, heh.
EVP konstaapeli Kalevi Paass.... ko se taas koittaa päätään nostella Porin tienoilta. Pysy vaan Kassu siellä äläkä koeta mielistellä tänne. Kyllä me sinut tiietään.
No voi voi, antakaa toisen nyt kirjottaa. Mitä se haittaa. Saa kai tänne kirjottaa kuka vain. Eihän tuossakhaan alotuksessa ollu mithään ihmeellistä, kalasta vain kyse. Toinen on ilosenna sielä löytäny hyvän kalan ja muistelee kalapaikkoja, viatontahan tuo oli!
Kyllä nuo torilta ostetut kalat on harmaanieriöitä ja se on eri kala, vaikka raudulle sukua onkin. Harmaanieriää kasvatetaan myyntiin, koska se kasvaa isomaksi ja nnopeammin kuin nieriälaji, joka on meillä luontaisena.
Harmaanieriää tuotiin Suomeen 1955 ja sitä istutettiin eri vesistöihin. Aluperäisin se on Kanadasta.
Porilaiset elävät Suomen länsiranikolla olevassa Pori nimisessä kaupungissa. Ei tietoa kuka ne on sinne istuttanut, mutta murre on rumaa ja aivan eittämättä ovat vähän pöhköjä.
Enontekiön tunturimustalaisilla nyt ei ole varaa haukkua ketään muita oikeita ihmisiä, itse kun ovat mitä ovat. Ainoa hyvä puoli noilla tunturimustalaisten mailla on se, että sieltä kun lähtee johonkin, niin aina pääsee parempaan paikkaan. Voi kun olisi 1900-luvun alku, saisi toteuttaa ihan laillisesti Moskun oppeja.
Varmasti et olisi ainut Mosku palkisilla. Saattais joku toinen Mosku lyyä luunuijalla päähän.
voi keretä joka paikkaan mukamoskun jälkiä kaivamaan. Se on rauhotettu eläin, eikä sen luita saa käyttää muuhun ko omiin hämäräperäsiin tarkotuksiin.
Moskuhan metsästi tunturimustalaisia siihen aikaan, ja sai palkkionkin kappalemaksulla. Hieno mies, ne olivat hyviä aikoja ne.
Näin pitää toimia olen kuullut, että olis suunnitteilla Metsähallituksen maille
maankäyttöveroa johon kuuluis esimerkiksi poronlauduntaminen sekä kielto
lunnonmonimuotoisuuden säilyttämiseksi mönkijöillä ajelu herkällä tunturi alueella
jopa ollut puhetta koko poronhoito alueella kokonaisuudessaan porojen laiduntakielto tästä asiasta käydään keskusteluja eu-tasolla
Kaikki tälläinen luonnon turmeleminen mitä esimerkiksi porot aiheuttaa
on valtavat menetykset herkälle luonnolle
Toisaalta tälläistä tappio-elinkeinoa ei pidä enään tukea yhteiskunnan varoilla
Näkemykseni mukaan täällä on suuri vastustus poro-elinkeinolle josta on
paljon haittaa jopa kunnan imagon luomiselle koska annetaan väärä kuva
kunnan säilymiseksi , että olis vain talous poroelinkeinon varassa
Tavallaan tämä haittaa muita yritys-kulttuureiden kasvaminen kunnan pärjääminen ei ole koskaan yhden yritysmuodon varassa varsinkaan eu-tukien varassa elävien jota poro-hoito täystukien varassa elävä nyt pitää keskittyä
selvittämään tämän kunnan alueelle todellisia yrityksiä jotka pärjää ilman tukia
ja ovat hyviä veronmaksajia näitä pitää alkumetreillä kunnan panostuksella
avustaa vaikka ei raha avusta mutta tonttin tarjontaa sekä kunnallistekniikkaa
Kauppapalvelut täällä on yhden toimijan varassa tässä olis Kunnan puolelta
yksi yhteyden oton paikka tarjota vaikka S-ryhmälle ilmainen tontti kaupan perustamiseksi tänne joka palvelis tämän kunnan asukkaita halvenmilla hinnoilla jota tänä päivänä ei ole ollenkaan jotka täällä on todella härskit
Ehdotukseni on kaupan paikalle Hetan ja Ruijan tien alue se palvelis
koko aluetta ja Norjan puolelta tulevia asukkaita sekä suurta rekkaliikennettä
voisi olla polttoaine jakelupiste kanssa
onko vielä myynnissä? T. Jari
Kyllä se kunta rakentas koko kaupan osuuskaupalle,se vain että
hetta on vain niin pieni kylä että ei se elätä kahta kauppaa.
Hettalaiset toisille kumartaa ja toisille pyllistää.
Luuletta vielä olevanne viissaita maailman tietäjiä.
Köyhiä ihmisiä kaikki no jollakin voi olla kymppi taskussa.