paljonko tavallinen lihasika maksaa ja mistä niitä saa?

olen jo kauan halunnut ottaa sian lemmikiksi. mutta en tiedä mistä niitä saa ja paljonko ne maksaa. ja että tarviiko niiden sorkkia jotenki vuolla ym??

ja minkäikäsenä sellasen voi ottaa?
35315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lihasikoja löydät varmaan Maaseudun tulevaisuuden ilmoituksista. Tai sitten bongaat jostakin emakkosikalan ja käyt sieltä ostamassa. Soita vaikka teurastamon eläinvälitykseen ja kysy sieltä. Hinnasta en osaa sanoa.
Mutta sika tarvitsee lämpimän talvipaikan, ja niitä sikoja sietää olla sitten kaksi koska sikakin on seurallinen eläin.
Lihasika kasvaa isoksi. Täysikasvuinen sika painaa noin 200 kg!
Sen jätökset ovat varsin haisevaa tavaraa, ja sitä tulee paljon. Sika myöskin syö aika paljon, noin neljän aikamiehen verran.
Sorkkien hoito on pienin pulma. Suurempi on se, mistä saat tarpeeksi tukevan karsinan sioille. ( rautatankoa, tai järeää reiden vahvuista puuta! Jos laitat siat ulos, siis kesällä, varaudu siihen että tarha on kuin kynnöspelto jo viikossa, siis ellei ole puolta hehtaariantai niillä main.

Äänestä

Sinun on ensin rekisteröidyttävä sianpitäjäksi ja hankittava pitopaikkatunnus. Muuten sinulle ei kukaan myy sikoja (kaksi on minimi).

Voi myös miettiä, miksi ihmeessä haluaa helvetin paljon syövän haisevan paskalingon nurkkiinsa ihan vaan lemmikiksi? Teuraskokoinen sika on parinsadan kilon tietämillä (esim. kotikasvatetusta teuraasta saa helposti 100 kg lihaa), mutta kasvaa 300-500 kg painoon riippuen sukupuolesta. Sellainen tarvitsee PALJON tilaa. Sorkkien hoito on silloin yksi ongelma ja jalat muutenkin, lihasioilla ei meinaa jalat kestää.

Sika syö muutaman ämpärillisen rehua päivässä ja se maksaa enemmän kuin muutaman euron päivässä. Paskaa tulee samaa tahtia, joten kunnon lantala on tarpeen parinkin sian kohdalla - tavallisen omakotitalon piharakennuksen takana sijaitseva komposti riittää ehkä viikoksi.

Äänestä

Siat maksaa jotakin 50€ tori.fi:issä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


possuuu kirjoitti:

olen jo kauan halunnut ottaa sian lemmikiksi. mutta en tiedä mistä niitä saa ja paljonko ne maksaa. ja että tarviiko niiden sorkkia jotenki vuolla ym??

ja minkäikäsenä sellasen voi ottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu