OAJ vaatii puhtaamapaa sisäilmaa

http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,5173523&_dad=portal&_schema=PORTAL

Tiedote 21.8.2012

Kunnissa leikitään terveyden kustannuksella:
OAJ VAATII ELVYTYSPAKETILLA VAUHTIA KOULUJEN SISÄILMAKORJAUKSIIN

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä tuoreet tiedot sisäilmaongelmien laajuudesta ovat karmaisevia. - Jopa kahdessa kolmasosassa kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia ilmoitetaan esiintyvän sisäilmaongelmia. Pelkästään kosteusvaurioiden vuoksi korjaustarpeessa olevia kouluja ja päiväkoteja on noin 2 000. Tilanteeseen on pakko puuttua viipymättä jo terveyssyistä. Oman kodin sisäilmaongelmien edessä ei kukaan jää levittelemään käsiään. Miksi näin sallitaan tehdä lasten ja nuorten sekä opettajien päivittäisen työympäristön kohdalla?

- Koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten sisäilman korjausvelka on kaikkiaan noin 3,7 miljardia euroa. Jotta tilanne lähtisi korjaantumaan, tulisi korjausrakentamisen elvytyspaketin olla vähintään 100-150 milj. € vuodessa ja ulottaa ohjelma kymmenelle vuodelle, Luukkainen esittää.

OAJ:n tutkimukseen koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien sisäilmasta vastasi 529 rehtoria, päiväkodin johtajaa ja työsuojeluvaltuutettua 155 kunnasta. Selvitys osoitti sisäilmaongelmien laajuuden ohella vakavia puutteita seurannassa ja päätöksenteossa. Esimerkiksi terveydenhuollon tarkastukset toteutuivat vain osassa oppilaitoksia, ja henkilöstön oireilu jäi usein selvittämättä. Asiantuntijoiden toimenpide-ehdotukset toteutuivat heikosti, ja korjaustoimet olivat usein puutteellisia. - Sisäilmaongelma onkin paitsi terveys- ja työhyvinvointi- myös johtamiskysymys. Moniammatilliset sisäilmatyöryhmät voisivat olla yksi keino selkiyttää eri toimijoiden vastuuta. Tällöin yksi työryhmä kussakin kunnassa valmistelisi asiaa kokonaisuudessaan, Luukkainen toteaa.

OAJ esittääkin, että koulujen ja päiväkotien terveysriskien arviointia tuleekin kehittää. Terveydenhuollon ja eri asiantuntijoiden roolia ja vastuuta on selkeytettävä. Myös työn tilaajan sekä korjaustöiden toteuttajien ja rakennusvalvojien vastuuta on lisättävä. On parannettava tiedonkulkua ja otettava huomioon myös oppilaat ja vanhemmat. Samaten on kehitettävä sekä uudis- että korjausrakentamisen suunnittelua ja rakennusvalvonnan laatua.

KANNATTAA LUKEA MYÖS TÄMÄ

http://www.oaj.fi/pls/portal/docs/PAGE/OAJ_INTERNET/01FI/05TIEDOTTEET/_TIEDOTE210812/OPETUSALAN SISAILMASELVITYS 2012 (2).PDF


Ongelma on tiedostettu jo 2002. Mitä on tehty????

http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/home/luku6.htm

Homeet erittävät välittäjäaineita jotka vaikuttavat mm. hermostoon.
Tällä voi olla vaikutuksia esim. koulun oppilaiden käyttäytymiseen.
Ovatko oppilaiden käytöshäiriöt oikeasti sittenkin oire saastuneesta koulun sisäilmasta?
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että(ongelman syntymekanismi):
Homeantibiootti ja rakenteiden kemikaalit tuhoavat juuri po probiootti-bakteereita limakalvoilta!

..............jatkuu.
A. Probiootti=hyödyllinen/tarpeellinen bakteeri (mhb):
Meidän kaikkien yksimahaisten immuunipuolustuksen perusta on kolme tärkeintä; 1.L-a, 2.L-b ja 3.Bif bakteeria – oli sitten kyseessä aikuinen tai lapsi, mies tai nainen, kissa tai koira:
1.Lactobacillus acidophilus,
2.Lactobacillus bulgaricus ja
3.Bifidobacterium.

Mystinen yhtälö:
Kun limakalvot eivät ole kunnossa (ei löydy tärkeimmät Probiootti bakteerit), niin 1.0.immuunipuolustus ei ole kunnossa ja sekä >>>>>>>1.1.hermostollinen-, että 1.2.hormonaalinen-järjestelmä eivät ole kunnossa.
Ja kääntäen-
Kun limakalvot ovat kunnossa (löytyy tärkeimmät Probiootti bakteerit), niin 1.0.immuunipuolustus on kunnossa ja sekä 1.1.hermostollinen-, että 1.2.hormonaalinen-järjestelmä on kunnossa. Jatkuu.............

.........jatkuu. B. Antibiootti=haitallisia bakteereita tappava, joka on hyvä, MUTTA kun se tappaa myöskin hyvät-tarpeelliset Probiootti bakteeritkin (mhb) joka Ei ole hyvä!

>>>>>>>>>>>>Kun penisilliini(=home-antibiootti) keksittiin vahingossa todettiin sen tappavan haitallisia bakteereita, mutta kenellekkään ei tullut mieleen se seikka, että se tappaa KAIKKI bakteerit, myöskin nämä tarpeelliset probiootti bakteerit!

Huomaa yhtäläisyys:
- Suomessa KosteusVaurioHomeToksiini(=KVHT)-altistuu noin 4-miljoonaa kansalaista (( kotieläimet)suurin osa tietämättään!) eriasteisesti joka päivä kv-homeiden antibiootille(=toksiini), joka tuhoaa(tappaa) limakalvojen jo ennestään(ks.kohta: A.) vajaata Prob.bakteeri kantaa, jolloin niin ihmiset, kuin kotieläimetkin sairastuvat aina vaan herkemmin immuunipuolustus järjestelmän heikkenemisen myötä. Ja kun potilas hakeutuu lääkäriin, niin lääkäri pahentaa potilaan tilaa määräämällä antibiootti-lääkettä joka tappaa lisää tarpeellisia Prob.bakteereita, jolloin potilaan tila heikkenee entisestään!
Kun oikeaoppisesti lääkärin pitäisi opastaa potilasta poistumaan pysyvästi kvht-tiloista ja opastaa potilasta tärkeimpien Prob.bakteereiden syöntiin!

Se miksi kv-homeongelmia vähätellään jatkuvasti johtuu siitä, että suurin osa rakenteissa “muhivista” kv-homeiden gogktaileista ei haise ollenkaan, jolloin potilaalla voi olla vuosien.............
Kokonaan linkissä:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-kadonneiden-elamaa-yllapitavien-probiootti-bakteerienmhb-arvoitus-ja-homeiden-antibiootti/
......

Altistuksen seuraukset saattavat olla todella järkyttäviä-mm.turhat koulusurmat:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/tekijan-tiedot-ja-palaute/blogi-uusin-2012-06-20-turhat-perhesurmat/
.......

Ongelmien syyt ja korjauskonstit ovat tiedossa, mutta Arkadian mäeltä löytyy rahaa ainoastaan Saksan ja Kreikan pankkiireille!
http://pappasmurffi.nettisivu.org/kv-kosteusvauriot-mista-johtuu/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


actinobacteria kirjoitti:

http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,5173523&_dad=portal&_schema=PORTAL

Tiedote 21.8.2012

Kunnissa leikitään terveyden kustannuksella:
OAJ VAATII ELVYTYSPAKETILLA VAUHTIA KOULUJEN SISÄILMAKORJAUKSIIN

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mielestä tuoreet tiedot sisäilmaongelmien laajuudesta ovat karmaisevia. - Jopa kahdessa kolmasosassa kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia ilmoitetaan esiintyvän sisäilmaongelmia. Pelkästään kosteusvaurioiden vuoksi korjaustarpeessa olevia kouluja ja päiväkoteja on noin 2 000. Tilanteeseen on pakko puuttua viipymättä jo terveyssyistä. Oman kodin sisäilmaongelmien edessä ei kukaan jää levittelemään käsiään. Miksi näin sallitaan tehdä lasten ja nuorten sekä opettajien päivittäisen työympäristön kohdalla?

- Koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten sisäilman korjausvelka on kaikkiaan noin 3,7 miljardia euroa. Jotta tilanne lähtisi korjaantumaan, tulisi korjausrakentamisen elvytyspaketin olla vähintään 100-150 milj. € vuodessa ja ulottaa ohjelma kymmenelle vuodelle, Luukkainen esittää.

OAJ:n tutkimukseen koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien sisäilmasta vastasi 529 rehtoria, päiväkodin johtajaa ja työsuojeluvaltuutettua 155 kunnasta. Selvitys osoitti sisäilmaongelmien laajuuden ohella vakavia puutteita seurannassa ja päätöksenteossa. Esimerkiksi terveydenhuollon tarkastukset toteutuivat vain osassa oppilaitoksia, ja henkilöstön oireilu jäi usein selvittämättä. Asiantuntijoiden toimenpide-ehdotukset toteutuivat heikosti, ja korjaustoimet olivat usein puutteellisia. - Sisäilmaongelma onkin paitsi terveys- ja työhyvinvointi- myös johtamiskysymys. Moniammatilliset sisäilmatyöryhmät voisivat olla yksi keino selkiyttää eri toimijoiden vastuuta. Tällöin yksi työryhmä kussakin kunnassa valmistelisi asiaa kokonaisuudessaan, Luukkainen toteaa.

OAJ esittääkin, että koulujen ja päiväkotien terveysriskien arviointia tuleekin kehittää. Terveydenhuollon ja eri asiantuntijoiden roolia ja vastuuta on selkeytettävä. Myös työn tilaajan sekä korjaustöiden toteuttajien ja rakennusvalvojien vastuuta on lisättävä. On parannettava tiedonkulkua ja otettava huomioon myös oppilaat ja vanhemmat. Samaten on kehitettävä sekä uudis- että korjausrakentamisen suunnittelua ja rakennusvalvonnan laatua.

KANNATTAA LUKEA MYÖS TÄMÄ

http://www.oaj.fi/pls/portal/docs/PAGE/OAJ_INTERNET/01FI/05TIEDOTTEET/_TIEDOTE210812/OPETUSALAN SISAILMASELVITYS 2012 (2).PDF


Ongelma on tiedostettu jo 2002. Mitä on tehty????

http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/home/luku6.htm

Homeet erittävät välittäjäaineita jotka vaikuttavat mm. hermostoon.
Tällä voi olla vaikutuksia esim. koulun oppilaiden käyttäytymiseen.
Ovatko oppilaiden käytöshäiriöt oikeasti sittenkin oire saastuneesta koulun sisäilmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu