87-vuotias isoäitini muistelee kaiholla nuoruutensa suosikkielokuvaa Lumpeenkukka. Mummin mukaan kyse on amerikkalaisesta filmistä, jonka pääosassa saattoi olla Irene Dunne. Minulle täysin vieras leffa enkä löytänyt Irenen Dunnen tietojen perusteella. Muistaako / tietääkö joku, mikä leffa kyseessä??
Muistaako kukaan vanhaa elokuvaa Lumpeenkukka?
waterlilly
71090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomessa lienee nimellä Lumpeenkukka levitetty vain Veit Harlanin ohjaamaa saksalaista elokuvaa Immensee, jonka ensi-ilta oli keväällä 1944.
68 vuodessa tietenkin muistot ovat voineet mennä jotenkin sekaisin.
Hei! Mä olen aika hyvä etsimään "kadonneita leffoja". Muistaisiko isöäitisi jotain tuon elokuvan juonesta, esim. ihan pienenkin yksityiskohdan tai pääpiirteissään tarinan, alun tai lopun niin saattaisi löytyä.
LUMPEENKUKKA on elokuva jossa oli laulu nimeltä "Vaikka olenkin kaukana luotasi". Laita s-postisi niin toimita laulun sanat tunnistettavaksi. terveisin pelimanni@kotkalainen.com
Mutsi on 86v. Jutellu samasta leffasta. Ei muista miespääosan esittäjää eikä muuta kuin että tykkäs kovasti elokuvasta
Samaista elokuvaa muisteli juuri eilen oma 97 vuotias mummoni. Aloin googlettamaan ja päädyin kirjoittamaan tähän viestiketjuun.
Mummo muisteli että Ingrid Bergman olisi esiintynyt elokuvassa nimeltä "Kuin lumpeenkukka". Muisteli myös, että elokuva päättyisi lumpeenkukan kuvaan. Kyseessä amerikkalainen elokuva. Hän kertoi kuinka joku oli hänelle suomentanut elokuvaa sen edetessä. Yhtään ei ole käsitystä minä vuonna tämä on tapahtunut. Olisi toki kiva jos jokin johtolanka löytyisi tätä kautta.
Lumpeenkukan ( Immensee) pääosassa oli Kristina Söderbaum. Miespääosissa Carl Raddatz ja Paul Klinger. Se on Adams Filmin tuoma ja sen 33.esitysviikko oli Helsingissä Bio-Biossa. Sain näin paljon selville äitini papereista löytyneestä lehtileikkeestä, mutta vuosilukua siinäkään ei näy.
Vuosiluku löytyi, se on 1944.