Etelä-Pohjanmaalla välillä Ilmajoki-Seinäjoki
Hassunhauska tilaisuus sinulle, jos olet kiinnostunut laulamisesta. Kaipaisin urkuparvelle seurakseni jonkinlaista solistia. Sen verran kerron itsestäni, että en ole käynyt minkäälaista musiikin perusoppia tai pianokoulua, ja laulamisesta minun on edes turha haaveilla, mutta, kehuja on sadellut soittotaidostani vähän sieltä sun täältä, enimmäkseen tosin "maallikoilta". Joten näiden asioiden perusteella en odota tulevalta solistilta muuta kuin hyvän lauluäänen. En todellakaan etsi mitään lauluopin ammattilaista, sen verta vain että kiinnostusta ja aikaa löytyy. Harjoituspaikkana olisi ilmeisesti Seinäjoella Lakeuden risti tai jokin lähipaikkakunnan kirkko (Ilmajoki, Peräseinäjoki), paikka voi toki vaihdellakin. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostiini juha.pelkonen@netikka.fi
Olen vahingossa löytänyt eräänlaisen äänittäjän (harrastelijan), joten todennäköisesti voitaisiin tehdä myös jonkinlainen levy jossain vaiheessa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.